Ul­la-Mai­ja Sie­vä­nen

– Van­han ta­lon täy­tyy hen­git­tää, et­tä se kes­täi­si seu­raa­vat­kin sata vuot­ta, miet­tii Kot­kan Ka­ta­rii­nas­sa, Pih­la­ja­ka­tu 16:n oma­ko­ti­ta­los­sa ole­vaa ko­ti­aan luon­non­mu­kai­ses­ti re­mon­toi­va Ii­sa Nih­ti­lä.

– Pa­ras­ta ta­los­sa on se, et­tä se on mei­dän lap­suu­den­ko­tim­me ja ukin ja mum­min koti, Ju­lia Kur­vi ker­too.

Julian kodin käytävässäkin on kristallikruunu. Vahtina Bertta-koira.

Iisa Nihtilä

Si­sa­ruk­set, kok­ki Ju­lia ja yrit­tä­jä ja opis­ke­li­ja Ii­sa asu­vat vuon­na 1928 ra­ken­ne­tun ta­lon kah­des­sa huo­neis­tos­sa. Ai­em­min Ju­li­an puo­lel­la asui hei­dän oma per­heen­sä ja Ii­san puo­lel­la mum­mi ja uk­ki. Ju­lia muut­ti vuon­na 2011 ta­loon aut­taak­seen iso­van­hem­pi­aan, ja sii­tä tuli hä­nen ko­tin­sa.

Kun iso­van­hem­mat oli­vat siir­ty­neet pal­ve­lu­ta­loon, Ii­sa muut­ti hei­dän puo­lel­leen mie­hen­sä yrit­tä­jä Mik­ko Nih­ti­län ja las­ten­sa Mi­la­nin ja Ay­lan kans­sa. Hei­dän kans­saan ele­lee koi­ra­su­si Ulf ja kis­sa Lin­non.

Ju­li­an ja tans­kan­dog­gi Ber­tan kans­sa asuu ham­mas­hoi­ta­ja Lii­sa Saa­ri tyt­tä­ren­sä Eea Ma­ye­rin ja chi­hu­a­hua Ti­con kans­sa.

Ta­lon ai­kui­set ovat en­ti­söi­neet ja kun­nos­ta­neet asun­to­ja. Isom­mat ul­ko­re­mon­tit ovat tu­los­sa. Ta­lo­tek­niik­ka on päi­vi­tet­ty täl­le vuo­si­tu­han­nel­le.

Taloa ympäröi vehmas piha.

Iisa Nihtilä

Ii­sa opis­ke­lee bi­o­tuo­te­muo­toi­lua eli vas­tuul­lis­ta muo­toi­lua ja käyt­tää op­pe­ja oman ta­lon kun­nos­tuk­seen.

– La­si­vil­lat ja hen­git­tä­mät­tö­mät muut eris­teet ja le­vyt on otet­tu pois. Käy­täm­me sa­vi­maa­le­ja ja tes­taam­me sa­vi­rap­paus­ta kel­la­rin sei­nil­le. Kalk­ki­rap­pa­sim­me ta­kan pin­nan, sil­lä kalk­ki­laas­ti on hen­git­tä­vä luon­non­tuo­te. Kaik­kia näi­tä hen­git­tä­viä ma­te­ri­aa­le­ja on käy­tet­ty sa­to­jen vuo­sien ajan.

Ul­ko­vuo­raus­ta var­ten pois­te­taan muo­vi­maa­lit ja kor­va­taan öl­jy­poh­jai­sil­la pe­rin­tei­sil­lä maa­leil­la.

– Si­sus­tus­kin läh­tee luon­non­ma­te­ri­aa­leis­ta, niin maa­leis­sa kuin ta­pe­teis­sa­kin. Olem­me jät­tä­neet ko­me­aa jä­re­ää hirt­tä nä­ky­viin, vaik­ka se ei ko­vin pe­rin­tei­nen tapa ole ol­lut.

– En­ti­sai­kaan käy­tet­tiin ai­kaa kes­tä­viä ma­te­ri­aa­le­ja, jot­ka ovat on­nek­si te­ke­mäs­sä pa­luu­ta.

Ikkunaa koristavat kukka ja pullo.

Iisa Nihtilä

Ai­em­min si­sä­sei­nien hir­ret oli pei­tet­ty le­vyil­lä. – Me olem­me Lii­san kans­sa re­pi­neet hir­siä esil­le, ja sit­ten ha­lut­tiin vaan re­piä nii­tä li­sää, Ju­lia nau­raa. – Pal­jaat hir­ret ovat upe­at.

Ku­kaan asi­an­tun­ti­ja ei eh­dot­ta­nut man­sar­di­ka­ton en­ti­söin­tiä. Kat­to kor­jat­tiin ta­lon omin har­ti­a­pank­ki­voi­min, ja sata vuot­ta van­ha, pak­su kä­sin sau­mat­tu uniik­ki pel­ti­kat­to sai jäl­leen uu­den elä­män.

– Kat­to­pel­lis­sä nä­kyi so­dan sir­pa­lei­den te­ke­miä rei­kiä, jot­ka oli pai­kat­tu, Ju­lia muis­te­lee.

– Mikä on täy­sin kun­nos­tet­ta­vis­sa, se kan­nat­taa kun­nos­taa, Ii­sa pai­not­taa. – Ja kaik­kea te­ke­mis­tä voi ope­tel­la.

Tiiliseinä tuo huoneeseen rouheaa tunnelmaa.

Iisa Nihtilä

Ju­li­an puo­lel­la iso remp­pa oli ala­ker­ran van­han le­vy­ka­ton pu­dot­ta­mi­nen. Sen ylä­puo­lel­ta Ju­lia ja Lii­sa löy­si­vät van­han ka­ton, ja ala­ker­taan tuli li­sää kor­keut­ta.

– Ju­lia ra­kas­taa ki­mal­lus­ta, Lii­sa nau­raa ja vil­kai­see ylös.

Ala­ker­ran uu­si kor­kea, lin­na­mai­nen, hir­si­sei­näi­nen tila sai­kin kat­toon­sa ko­me­an, Ju­li­an isän Jus­si Kur­vin tuo­man kris­tal­lik­ruu­nun. Ei­pä ai­kaa­kaan, kun Lii­san van­hem­pien kaut­ta saa­tiin Hel­sin­gis­sä tyh­jen­ne­tys­tä asun­nos­ta kak­si kris­tal­lik­ruu­nua li­sää.

– Ne oli­si­vat muu­ten men­neet kaa­to­pai­kal­le, Lii­sa ker­too.

Lap­sil­le ja hei­dän ka­ve­reil­leen van­ha talo ja iso piha ome­na­pui­neen on mie­lui­sa paik­ka.

– Jos­kus ka­ve­rit sa­no­vat, et­tä he ha­lu­a­vat muut­taa tän­ne. Van­han ta­lon hen­ges­sä on las­ten­kin sil­min sitä jo­ta­kin, Ii­sa ker­too.