Tiina Kirvesniemeä esitetään Kouvolan varhaiskasvatuspäälliköksi
Kouvolaan on luvassa moottoreiden pärinää ensi viikolla
Kotkaan sijoittuvan akkumateriaalitehtaan ympäristölupahakemus on jätetty
Kuutostien louhintatyöt käynnistyivät
Kolme terveysasemaa pysyy suljettuna heinäkuun loppuun asti
Pekka Korpivaara vaatii Kymenlaakson hyvinvointialueen johtajaylilääkärin erottamista – Hyvinvointialue puolustaa johtajaylilääkäriä
Kokoomuksen vappujuhla Kotkassa Sapokassa – Vihreiden Karhulan Jokipuistossa
Yritysten hankkeisiin on haettavissa miljoonia euroja EU-rahaa tänä vuonna
Kimmo Rahkamo Haminan Energian toimitusjohtajaksi
Haminan talous kuralla – Edessä lienee yhteistoimintamenettely
Kerro mielipiteesi Kouvolan vetovoimaisuudesta liikunnan ja urheilun näkökulmasta
Kouvola on mukana 21 kunnan yhteisessä selvityksessä, jossa kartoitetaan asukaskyselyllä oman kunnan liikuntabrändiä sekä liikunnan ja urheilun merkitystä yleisesti kuntien vetovoimatekijänä.
Kuva: Juha Lahtinen
Kotkan kaupunginteatterin johtaja siirtyy Tampereelle
Kotkan kaupunginteatterin johtajana vuodesta 2017 toiminut Miko Jaakkola (kuvassa) päättää tehtävänsä Kotkassa lokakuussa, koska hänet on valittu Tampereen Työväen Teatterin uudeksi taiteelliseksi johtajaksi.
Kotka Steam Brewery juhlii kuusivuotissyntymäpäiväänsä ja vappua
Kotka Steam Brewery valmistautuu juhlimaan kuusivuotissyntymäpäiväänsä ja vapun avajaisia maanantaina ja tiistaina. Panimoyritys perustettiin vappuna vuonna 2018, ja heti ensimmäisenä vappuna panimolla pantiin ensimmäiset oluet. Yrityksen myymälä avaa ovensa maanantaina ja tiistaina kaikkien asiakkaiden iloksi. Panimolla on tarjolla maistiaisia.
Bluesrokin konkareita Kotkassa
The Old Rixu Train tuo bluesilla höystettyä rokkia Bar Haukkaan Kotkaan 4. toukokuuta. Keikka alkaa noin kello 20.
Maretarium täyttää 22 vuotta vappuna
Kotkan Maretariumin 22. synttäripäivänä 1. toukokuuta kaikki akvaariotalon iän omaavat ja sitä nuoremmat pääsevät ilmaiseksi sisään. Synttäripäivän ohjelmassa on mm. maskotti Hanna Hauen tervehdykset kello 10.30, 12.30 14.00 ja 15.30 ja kalojen sukellusruokinta kello 15. Vaihtuvan näyttelyn tilan Fishy Heads -valokuvanäyttelyssä saa äänestää omaa suosikkitauluaan. Luontokoululuokassa on jaossa biohajoavia ilmapalloja kaikille lapsille ja lapsenmielisille.
Markku Aro, Annika Eklund ja Costello Hautamäki viihdyttävät Meripäivien Yleisessä Saunassa
Kotkan Meripäivien Yleisessä Saunassa -viihdekonsertteja tähdittävät heinäkuussa Annika Eklund, Markku Aro ja Costello Hautamäki.
Mielipide: Mitä tapahtui maksuttomalle toisen asteen koulutukselle?
Kehysriihessä on tehty esitys, että toinen aste muuttuu maksulliseksi sen vuoden lopussa, kun opiskelija täyttää 18 vuotta. Tämä tarkoittaa melkoisella varmuudella sitä, että opintojen viimeinen kevät maksaa. Sitä ei tiedä vielä opetusministerikään, miten tämä hoidetaan, mutta ainakin keväällä ylioppilaskirjoituksissa kirjoitettavat aineet tulevat maksullisiksi. Samoin oppikirjat. Tavoitteena ilmeisesti on, että opiskelijoille annetut tietokoneet pysyisivät käytössä, mutta ovatko ne maksuttomia, saati sitten lisenssit, jotka nykyään ovat ikäänkuin kirjoja, sitä ei tiedä kukaan.
Mielipide: Faktat puhuvat yöpäivystyksen puolesta
Hävittiin ensimmäinen erä Kouvolan yöpäivystyksen puolustamisessa. Olen syvästi pettynyt. Valtio kohtelee nyt Kouvolaa samalla tavalla kuin Kouvola kohtelee kyliään. Ja se on molemmilta väärin. Pettymys purkautuu monin tavoin. Se on luonnollista sekä inhimillistä. Haukutaan ensin omat edustajat ja sitten ylimmät päättäjät. Häviöt eivät ole yhteisiä, mutta voitot olisivat. Sekin on luonnollista. Tietysti hallituspuolueilla on suurempi vastuu kuin oppositiolla. Myös valtion taloudesta.
Deoletus (Jukka Niemelä) ja Sysis (Merja Lindroos) kamppailevat.
Sadun lumoa Kimaran keväässä
Sakari Topeliuksen satunäytelmä Lintu Sininen herää henkiin Thomas Pryken ohjaamana Teatteriryhmä Kimaran esityksenä Nelosteatterilla.
Mielipide: Hyvä bisnes perustuu luonnon ylläpitämiseen
GNGR Finland suunnittelee Haminaan akkumateriaalitehdasta, joka päästäisi mereen kymmenessä vuodessa 600 000 tonnia natriumsulfaattia, 220 tonnia alumiinia ja 200 tonnia typpeä.
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.