Tei­ja Pii­pa­ri

Hän­tä hei­luu ja pää kim­poi­lee puo­lel­ta toi­sel­le. Suus­sa on lem­pi­le­lu, vin­ku­va gee­li­pal­lo, jon­ka kans­sa vii­si­vuo­ti­as ja 32-ki­loi­nen sak­san­pai­men­koi­ra Huti ki­saa ko­ti­pi­has­saan Kou­vo­lan Har­jus­sa ”mam­man­sa” Son­ja Mä­ki­län kans­sa.

Tän­ne Huti, hyvä Huti! Mä­ki­lä kan­nus­taa koi­raan­sa ja kou­rai­see tas­kus­taan täl­le na­mia pal­kak­si.

– Huti on ruo­ka­o­rien­toi­tu­nut, eli palk­kaan­tuu to­del­la hy­vin ruu­al­la. Se on hyvä omi­nai­suus koi­ral­la, et­tä on ah­ne.

Huti hot­kai­see na­mit na­paan­sa ja jat­kaa leik­kiä.

Son­ja Mä­ki­lä on yrit­tä­jä, jon­ka eläi­na­lan yri­tys Hy­vin­voin­nin Be­le­nus on pe­rus­tet­tu ha­lus­ta aut­taa eläi­miä ja näi­den omis­ta­jia. Be­le­nus on Kelt­tien my­to­lo­gi­aa ja tar­koit­taa mm. hy­vin­voin­nin ju­ma­laa.

Ni­men­sä mu­kai­ses­ti fir­man kan­ta­va­na aja­tuk­se­na kai­kes­sa toi­min­nas­sa on hy­vin­voin­nin li­sää­mi­nen.

– Hy­vin­voin­tiin vai­kut­taa moni asia. Sik­si on­kin tär­ke­ää ym­mär­tää eläin­tä ko­ko­nai­suu­te­na.

Sonja Mäkilän koti ja yritys toimivat samalla tontilla, jossa Huti nauttii palloleikistä. -Tässä on koirille valtavan hyvät lenkkimaastot ja metsää ympärillä.

Mä­ki­läl­lä on iso liu­ta alan kou­lu­tuk­sia: hän on eläin­ten kou­lut­ta­ja, ur­hei­lu­koi­ra­hie­ro­ja, koi­rien fy­siik­ka­val­men­ta­ja ja ra­vit­se­mus­neu­vo­ja, mui­den mu­as­sa. Hän opas­taa, val­men­taa ja lu­en­noi koi­rien hy­vin­voin­nis­ta, stres­sis­tä, kou­lut­ta­mi­ses­ta ja ra­vin­nos­ta.

– Koi­rien ra­vit­se­mus­neu­von­ta on vie­lä mel­ko tun­te­ma­ton­ta, mut­ta val­ta­o­sa koi­ris­ta hyö­tyi­si sii­tä eri­tyi­ses­ti sai­rauk­sien ja ti­la­päis­ten on­gel­mien, ku­ten nä­räs­tys­vai­vo­jen, iho-oi­rei­den ja hii­van hoi­to­na.

Son­ja Mä­ki­lä kou­lut­taa pa­ri­na il­ta­na vii­kos­sa myös Hy­vän­mie­len Koi­ra­kes­kuk­ses­sa Ha­mi­nas­sa.

Mä­ki­län ko­ti­ton­til­la si­jait­se­van Be­le­nuk­sen toi­mi­ti­lan ava­jai­sia vie­tet­tiin hel­mi­kuun lo­pul­la. Noin 55 ne­li­ön hal­lin hyl­lyi­hin ja lat­ti­al­le on pi­not­tu koi­rien fy­siik­ka­val­men­nus­ta ja jump­paa var­ten ta­sa­pai­no­a­lus­to­ja, tyy­ny­jä ja ko­rok­kei­ta.

– Koi­rien jump­paus­tar­vet­ta on on­nek­si ru­vet­tu ym­mär­tä­mään ai­em­paa pal­jon enem­män. Jump­pa tu­kee yh­tä lail­la pait­si kun­tou­tus­ta, myös agi­li­ty- ja no­se­work-har­ras­tus­ta. Hyö­ty­jiä ovat myös ko­ti­koi­rat, joil­la on vaik­ka­pa alus­ta-ar­kuut­ta ko­din par­ket­ti- ja kaa­ke­li­lat­ti­oil­la.

Yk­si Mä­ki­län eri­tyi­so­saa­mi­nen on no­se­work, ha­ju­työs­ken­te­ly, jota hän kou­lut­taa koi­ril­le ja oh­jaa­jil­le. No­se­wor­kia var­ten hal­liin on ra­ken­net­tu vii­si met­riä ha­ju­sei­nää, jos­sa ole­viin ha­ju­purk­kei­hin ti­pau­te­taan yh­tä kol­mes­ta koh­de­ha­jus­ta. Ha­jut ovat eu­ca­lyp­tus, laa­ke­rin­leh­ti ja la­ven­te­li. Ha­jut ovat koi­ral­le tur­val­li­sia hyd­ro­laat­te­ja.

– Hais­te­lu on la­ji­tyy­pil­lis­tä käyt­täy­ty­mis­tä. Koi­rat tyk­kää­vät sii­tä ja se on niil­le pal­kit­se­vaa. Moni har­ras­taa la­jia koi­ran­sa kans­sa kil­pail­lak­seen mut­ta myös ihan omak­si ja koi­ran ilok­si.

Sonja Mäkilä kertoo ”aina olleensa koiraihminen”.

Huti juok­see pi­has­sa gee­li­pal­lon pe­räs­sä. Kun palo on taas tiu­kas­ti ham­pai­den vä­lis­sä, on kar­va­kuo­no val­mis leik­kiin. Ota, ota se!

Ja mam­ma nap­paa le­lus­ta kiin­ni.

Son­ja Mä­ki­lä ker­too ”ai­na ol­leen­sa koi­raih­mi­nen”. Lap­suu­den­ko­tiin ei hän­nän­hei­lut­ta­jaa voi­tu hank­kia, kos­ka osal­la per­heen­jä­se­nis­tä oli al­ler­gi­aa, mut­ta sii­tä as­ti, kun Mä­ki­lä vuon­na 2009 muut­ti pois ko­toa, on hä­nel­lä ol­lut yh­tä ai­kaa kah­des­ta nel­jään koi­raa.

Nyt koi­ria on kak­si, Hu­tin li­säk­si kol­me­vuo­ti­as sak­san­pai­men­koi­ra Fenu, joka on Mä­ki­län työ­koi­ra. Mä­ki­lä on si­vii­li­am­ma­til­taan vir­ka­koi­rien työ­noh­jaa­ja.