Liikenne Husulan tunnelissa Haminassa tilapäisesti kiertotielle
Viihde ja sanoma samassa paketissa
R-A-K-A-S, Delilah, Tulkaa tytöt takaisin
Heidi Helisteen yrittäjätaival alkoi syövän merkeissä
Mielipide: Hallitukselta tyhjiä lupauksia
Uudistunut Autokamu avaa ovensa Korialla
Kateissa 1300 kiloa painava karhu
Kultaa ja kahvia Kouvolassa
Haminasta Kotkaan ja myöhemmin ehkä myös Kouvolaan
Tositarinoita Kotkasta leppoisasti kirjoitettuna
Kultaa ja kahvia Kouvolassa
Paikallista palvelua suurella sydämellä
Paikallinen kauppa pärjää – Veikon Kone luottaa palveluun
Uudistunut Autokamu avaa ovensa Korialla
Hyvä palvelu tekee iloisen mielen
Mikko Korsulainen aloittaa Kotkan kaupunginteatterin johtajana marraskuussa.
Kotkan kaupunginteatterin uusi johtaja on valittu
Kotkan kaupunginteatterin uudeksi johtajaksi on valittu teatteriohjaaja Mikko Korsulainen. Toimi alkaa 12. marraskuuta.
Mikko Korsulainen valmistui teatteritaiteen maisteriksi Teatterikorkeakoulun näyttelijäkoulutuksesta vuonna 1996. Näyttelijäuransa aikana hän on työskennellyt pitkään Oulun teatterissa. Korsulainen on työskennellyt ohjaajana vuodesta 2002, ja vuosina 2019–2023 hän on päivittänyt taiteellista osaamistaan ohjauksen maisteriopinnoilla Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa.
Ohjaajana Mikko Korsulainen liikkuu sujuvasti niin kokeellisen performanssitaiteen kuin perinteisemmän puheteatterin alueilla. Korsulainen on ohjannut draamaa, monologeja, lastenteatteria, liiketeatteria, komediaa, dekkareita, musiikkinäytelmiä ja oopperaa. Hän on innostunut klassikkojen uudelleentulkinnoista sekä eri taidemuotojen välisestä dialogista.
– Korsulaisella on ammattiteattereiden taiteellisista prosesseista vahva työkokemus, Kotkan Kaupunginteatterin hallituksen va puheenjohtaja Tarja Rantaruikka kertoo tiedotteessa.
Korsulainen kertoo tiedotteessa odottavansa innolla, että pääsee tutustumaan Kotkaan ja Kotkan kaupunginteatterin ammattitaitoisiin tekijöihin.
– Kaupunginteatterista välittyy minulle kuva kannustavasta ja mahdollistavasta työyhteisöstä. Näitä arvoja ja jo näkyvissä olevaa toimintakulttuuria haluan olla teatterinjohtajana edelleen kehittämässä. Teatterin taiteellisen ohjelmiston suunnittelun koen erinomaiseksi näköalapaikaksi koko esittävien taiteiden kenttään.
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.