Anjalassa ja Voikkaalla torjutaan vieraskasveja talkoilla
Missä ammut on?
Kansanmusiikki raikaa Kymenlaaksossa
Kädet saveen ja kuplivaa lasiin
Wiipurintien markkinat vie jälleen keskiajan tunnelmiin
Tapio Heino jäi eläkkeelle mutta ei vielä kiikkustuoliin
K-Market Hovinsaari saa uuden kauppiaan
Keskikosken museosillan painorajoitus Kouvolassa muuttuu
Mielipide: Presidentti ja Pride
Työ Kymenlaakson luonnon eteen toi ympäristöpalkinnon
Hyvä palvelu tekee iloisen mielen
Kiinteistöillä elinvoimaa Kotkaan
Arjan voitto nivelrikosta
Paikallista terveydenhuoltoa suurella sydämellä!
Monikanavaista mainontaa
MLL:n Kaakkois-Suomen piiri etsii lokakuun koulutukseen uusia vapaaehtoisia.
Kuva: Helin Kulla
Useampi perhe odottaa Kouvolan alueella omaa perhekummia
MLL:n Kaakkois-Suomen piiri etsii vapaaehtoisia tukihenkilöitä perhekummeiksi perheille, joiden tukiverkosto kaipaa vahvistusta. Perheet saattavat esimerkiksi kokea yksinäisyyttä tai olla uuden elämäntilanteen edessä.
– Mukaan kaivataan kaikenikäisiä aikuisia, joilla on mahdollisuus sitoutua tapaamaan tuettavaa perhettä tai perheen vanhempaa noin kaksi kertaa kuukaudessa arkisen yhdessäolon ja yhteisen tekemisen merkeissä. Käytännössä se tarkoittaa keskustelemista, kuuntelemista ja yhdessä tekemistä ja olemista, kertoo koordinaattori Elisa Sandström-Hovi tiedotteessa.
Perhekummeja kaipaavat perheet ovat tavallisia lapsiperheitä, joissa vanhemmat kokevat esimerkiksi itsenä uupuneiksi ja yksinäisiksi. Lapsiperheiden yksinäisyys on lisääntynyt Suomessa: isovanhemmat ja muut sukulaiset saattavat asua kaukana eikä perheillä ole riittäviä tukiverkostoja. Yllättävissä elämäntilanteissa voi tavalliselta kanssaihmiseltä saatu apu auttaa parhaiten.
– Tällaista tukea on myös helppo ottaa vastaan. Perhekummitoiminnan avulla tuetaan perheitä ajoissa ja ehkäistään ongelmien kasautumista.
Perhekummina toimiminen edellyttää MLL:n tukihenkilökoulutuksen suorittamista. Koulutus on maksuton, eikä se vielä velvoita ryhtymään perhekummiksi. Koulutuksen jälkeen kaikki perhekummeiksi haluavat vapaaehtoiset haastatellaan tehtävään.
MLL järjestää perhekummien koulutuksen Kouvolassa maanantaina 28. lokakuuta kello 18–20.
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.