Ah­ti Kos­ki­nen

Kot­kan Juu­ri­kor­pi on var­sin hil­jai­nen maa­seu­tu­ky­lä. Tois­sa vuon­na siel­lä al­koi kier­tää kum­mal­li­nen huhu. Ul­ko­maa­lai­sia oli tul­lut ja oli­vat kuu­lem­ma os­ta­neet vuo­si­kau­sia tyh­jil­lään ol­leen puu­ta­lon, jos­sa ei ol­lut mi­tään ny­ky­a­jan mu­ka­vuuk­sia.

Ve­si­o­suus­kun­taan otet­tiin yh­teyt­tä. Tu­li­jat ha­lu­si­vat liit­ty­män. Sen he sai­vat ja mak­soi­vat he­tim­mi­ten. Kävi il­mi, et­tä ky­sees­sä oli Ho­cy­kin per­he; isä Pi­otr, äi­ti Syl­wia sekä po­jat Bruno ja Iwo.

Mi­ten ih­mees­sä he Lon­toos­ta as­ti pää­tyi­vät Juu­ri­kor­peen? Tä­hän vas­taa äi­ti Syl­wia.

– Löy­sim­me ta­lon Ha­bi­tan verk­ko­si­vuil­ta. Em­me aluk­si ta­voit­ta­neet kiin­teis­tön­vä­lit­tä­jää ja olim­me vä­hän tuh­mia. Ajoim­me maa­lis­kuus­sa 2023 pai­kan pääl­le kat­so­maan ta­loa ul­koa päin. Sei­sos­ke­lim­me kor­ke­an, mel­kein sei­nän puo­li­vä­liin ulot­tu­van lu­mi­ki­nok­sen pääl­lä. Ra­kas­tuim­me paik­kaan.

– Meis­tä tun­tui, et­tä oli ai­ka siir­tyä eteen­päin, läh­teä pois maas­ta [Bri­tan­ni­as­ta]. Em­me enää so­pi­neet sin­ne. Olim­me me­net­tä­neet täy­sin luot­ta­muk­sen ih­mi­siin. Meil­tä va­ras­tet­tiin kak­si ajo­neu­voa, nuo­rin lap­sem­me ryös­tet­tiin, Syl­wia ker­too.

Saat­taa kuu­los­taa sil­tä, et­tä Ho­cy­keil­lä oli vain ol­lut huo­no tuu­ri, mut­ta Syl­wi­an mu­kaan sel­lai­nen on su­rul­li­nen to­del­li­suus tä­män päi­vän Bri­tan­ni­as­sa.

– En muis­ta mitä tie­sim­me Suo­mes­ta sii­hen ai­kaan, mut­ta mo­net joil­le ker­roim­me aja­tuk­ses­ta hank­kia talo Suo­mes­ta, sa­noi­vat et­tä siel­lä on kyl­mää ja pi­me­ää suu­rim­man osan vuo­des­ta.

Ho­cy­kit ha­lu­si­vat oman ta­lon hil­jai­ses­sa pai­kas­sa on­nel­lis­ta ja rau­hal­lis­ta elä­mää var­ten. Tur­val­li­suus oli tär­kein­tä. Syl­wi­an iso­van­hem­pien tuki hank­keen to­teu­tuk­ses­sa oli mit­taa­ma­ton.

– Ikä­vä kyl­lä isoi­sä ei ole enää kans­sam­me. Hän kuo­li vii­me ke­sä­nä hal­vauk­seen. Iso­äi­ti­kin sai hal­vauk­sen, ju­ma­la hän­tä siu­nat­koon, hän on vuo­de­po­ti­las.

En­nen kuin edes var­si­nai­nen re­mont­ti al­koi, talo piti kyt­keä pai­kal­li­seen ve­si­joh­to­verk­koon, ajan­mu­kais­tet­ta­va säh­köt ja eris­tet­tä­vä kel­la­rin sei­nät.

Vesi- ja vie­mä­ri­lii­tän­näs­sä on kuu­lem­ma ol­lut tä­hän men­nes­sä suu­rin työ. Ho­cy­kit oli­vat tosi pet­ty­nei­tä, kun he ei­vät voi­neet kai­vaa omaa kai­voa alu­een poh­ja­ve­den huo­non laa­dun vuok­si.

Heti al­ka­jai­sik­si ta­loon lai­tet­tiin si­sä­ves­sa, uu­sit­tiin keit­tiö ja ra­ken­net­tiin kyl­py­huo­ne. Kaik­ki vaa­ti­vat vie­lä vii­meis­te­lyä. Re­mont­ti on vie­nyt pal­jon ai­kaa, ener­gi­aa ja ra­haa. Ja mat­kus­ta­mis­ta.

– Mut­ta me suun­nit­te­lem­me ja teem­me tätä yh­des­sä. Saam­me sii­tä niin pal­jon tyy­dy­tys­tä.

Syl­wia sa­noo, et­tä he ei­vät oli­si ha­lun­neet ka­tua myö­hem­min sitä, et­tä heil­lä oli ti­lai­suu­ten­sa mut­ta he ei­vät yrit­tä­neet hyö­dyn­tää sitä.

Il­man Syl­wi­an isän apua mis­tään ei oli­si kuu­lem­ma tul­lut mi­tään. Per­he on hä­nel­le val­ta­vas­sa kii­tol­li­suu­den ve­las­sa kai­kes­ta mitä hän on teh­nyt hel­tees­sä ja kyl­mäs­sä. Sitä he ovat myös Syl­wi­an äi­dil­le, joka ei ole kos­kaan tuot­ta­nut pet­ty­mys­tä pe­rin­teis­ten puo­la­lais­ten ruo­kien val­mis­tuk­ses­sa ja tar­joi­lus­sa.

– Iso­äi­ti­ni on myös hem­mo­tel­lut mei­tä mon­ta ker­taa Suo­meen lä­het­tä­mil­lään pa­kas­te­tuil­la ja pur­ki­te­tuil­la ko­ti­te­koi­sil­la ruu­il­la, jot­ta voi­sim­me kes­kit­tyä enem­män työ­hön.

Per­hee­ne­män­tä kiit­te­lee ää­rim­mäi­sen avu­li­ai­ta naa­pu­rei­ta. Nämä ovat pait­si an­ta­neet mo­nia kul­la­nar­voi­sia neu­vo­ja ve­tä­neet myös työ­hans­kat kä­teen mon­ta ker­taa.

Puo­las­sa Syl­wia ja Pi­otr työs­ken­te­li­vät kum­pi­kin myyn­tie­dus­ta­ji­na pu­he­lin- ja in­ter­net­pal­ve­lu­ja tar­jo­a­vas­sa yri­tyk­ses­sä. Syl­wia opis­ke­li sa­maan ai­kaan kau­neu­den­hoi­toa. Pi­otr työs­ken­te­li myös mm. ar­mei­jas­sa ja var­ti­oin­tiy­ri­tyk­ses­sä sekä met­sä­te­ol­li­suu­des­sa.

Ho­cy­kit muut­ti­vat Isoon-Bri­tan­ni­aan vuon­na 2010. Tar­koi­tus oli pääs­tä jäl­leen lä­hel­le Syl­wi­an van­hem­pia. Per­he aset­tui Poh­jois-Lon­too­seen, jos­sa on pal­jon vih­rei­tä alu­ei­ta, puis­to­ja ja met­sää ly­hy­en ajo­mat­kan pääs­sä.

– Opis­ke­lin sa­mal­la kun tein eri­lai­sia töi­tä, sii­voo­jas­ta vas­taa­not­to­vir­kai­li­jak­si ja va­paa­eh­tois­työn te­ki­jäk­si kou­luis­sa. Lo­pul­ta sain opet­ta­jan pai­kan yh­des­tä pai­kal­li­ses­ta kou­lus­ta.

Pi­otr, eng­lan­ti­lai­sit­tain Pe­ter, työs­ken­te­li ho­tel­lin keit­ti­ös­sä Lon­toon kes­kus­tas­sa. Myö­hem­min hän löy­si työ­pai­kan lä­hel­tä ko­tia esi­mie­he­nä elin­tar­vik­kei­ta val­mis­ta­vas­sa teh­taas­sa. Vii­mei­set kym­me­nen vuot­ta hän on työs­ken­nel­lyt pa­ket­ti­au­ton­kul­jet­ta­ja­na.

En­sim­mäi­sen Juu­ri­kor­ves­sa käyn­nin jäl­keen koh­ta 17- ja 14-vuo­ti­aat po­jat pro­tes­toi­vat.

– Mut­ta sitä vas­taan, et­tä per­he pa­lai­si ta­kai­sin Eng­lan­tiin! He vaa­ti­vat, et­tä heil­le et­sit­täi­siin si­jais­per­he. Niin pal­jon he ha­lu­si­vat jää­dä ky­lään.

Iwon on mää­rä aloit­taa opis­ke­lun­sa Lan­gin­kos­ken kou­lus­sa elo­kuus­sa. Hän me­nee pie­neen ei-suo­men­kie­lis­ten ryh­mään, jota hä­nen on käy­tä­vä vuo­si op­pi­ak­seen riit­tä­väs­ti suo­mea. Sit­ten hän voi­si siir­tyä ikä­luok­kaan­sa en­si vuon­na.

Bru­non­kin on hal­lit­ta­va suo­men kie­li opis­kel­lak­seen. Hän on haa­veil­lut pää­se­vän­sä lu­ke­maan met­sä­ta­lout­ta Har­jun op­pi­mis­kes­kuk­seen Vi­ro­lah­del­la.

Van­hem­pien toi­veis­sa on aset­tua Suo­meen ja hank­kia työ­pai­kat. Työ­tä pi­täi­si löy­tää jot­ta per­heen ruo­ka­pöy­tään sai­si syö­tä­vää.

– Olen aja­tel­lut opis­kel­la ja ha­lu­ai­sin jat­kaa las­ten kans­sa työs­ken­te­lyä kas­va­tu­sa­lan teh­tä­vis­sä. Ope­tus­hal­li­tus on tun­nus­ta­nut tut­kin­to­ni. Olem­me mo­lem­mat ah­ke­ria. Mie­he­ni on kok­ki ja lei­pu­ri.

Pi­ot­ril­la on ko­ke­mus­ta li­säk­si var­ti­oin­ti- ja met­sä­a­lan töis­tä. Op­pia on ker­ty­nyt myös ra­ken­ta­mi­ses­ta ja säh­kö­a­sen­nuk­sis­ta. Nyt hän ha­lu­ai­si löy­tää työ­pai­kan kul­jet­ta­ja­na.

Mikä tääl­lä on ol­lut pa­ras­ta ja mikä pa­hin­ta?

– Pa­hin­ta pun­kit ja hyt­ty­set. Pa­ras­ta hil­jai­suus, voi kuul­la omat aja­tuk­sen­sa.