Ul­la-Mai­ja Sie­vi­nen

Kot­kas­sa on ka­teis­sa 1300 ki­loa pai­na­va kar­hu.

– Se oli vie­lä vii­me ke­vää­nä Kar­hu­lan lin­ja-au­to­a­se­mal­la, ikään kuin vah­ti­mas­sa Hel­sin­kiin läh­te­viä bus­se­ja. Se jou­dut­tiin siir­tä­mään tie­töi­den ta­kia va­ras­toon, ja nyt ku­kaan ei tie­dä, mis­sä se on, ker­too Kot­kan kau­pun­gin­puu­tar­hu­ri Kai­ri Meos.

Ky­sees­sä on kar­hua esit­tä­vä ki­vi­nen veis­tos, kor­keu­del­taan yli puo­li­tois­ta met­riä.

Kar­hu­veis­tos on val­mis­tu­nut vuon­na 1994. Kau­pun­gin­joh­ta­ja Han­nu Ta­pi­o­la pal­jas­ti sen juh­lal­li­ses­ti Kar­hu­lan to­ril­la, jos­ta se siir­ret­tiin lin­ja-au­to­a­se­mal­le.

Osmo Vikman käytti karhuveistokseen satoja tunteja. Kuva on Vikmanin perhealbumista.

Veis­tos on Vik­ma­nin Ki­ven edel­li­sen yrit­tä­jän Os­mo Vik­ma­nin te­ke­mä. Tätä ky­seis­tä kar­hua en­nen hän val­mis­ti en­sim­mäi­sen kar­hun, joka on edel­leen hä­nen pi­ha­pii­ris­sään. Se on teh­ty Ylä­maan rus­ke­as­ta gra­nii­tis­ta, ja sen sy­lis­sä on Kot­kan pu­nais­ta gra­niit­tia ole­va hi­ot­tu kivi.

Kau­pun­gin­puu­tar­hu­ri Heik­ki Laak­so­nen näki sen ja sa­noi, et­tä tuo kar­hu­han kuu­luu Kar­hu­laan, kir­jas­ton eteen.

– Isä Os­mo tuu­ma­si, et­tä hän te­kee Kar­hu­laan ai­van uu­den kar­hun, sil­lä ai­em­man pef­fa oli ri­sa­vi­an ta­kia ihan lii­an lai­ha, ker­too ny­kyi­nen yrit­tä­jä Esa Vik­man. – Sa­mal­la isä lu­pa­si kau­pan pääl­le teh­dä ki­vi­sen pöl­lön kir­jas­ton eteen, kos­ka pöl­lö­hän sii­hen paik­kaan hä­nen mie­les­tään eh­dot­to­mas­ti kuu­lui. Kar­hun paik­ka ei ol­lut sii­nä.

Vik­man ko­ros­taa, et­tä hä­nen isän­sä Os­mo ei ol­lut ku­van­veis­tä­jä, vaan teki kar­hut har­ras­tuk­se­naan. Li­sää kar­hu­ja ei kos­kaan enää hä­nen kä­sis­tään syn­ty­nyt.

Kar­hun ka­to­a­mi­nen va­ras­tos­ta ha­vait­tiin syys-lo­ka­kuus­sa.

– Mi­nul­le soi­tet­tiin, et­tä kar­hu­veis­tos so­pi­si jat­kos­sa Kar­hu­lan uu­teen lii­ken­neym­py­rään. Ky­syin Väis­kil­tä, mi­hin sitä ol­laan si­joit­ta­mas­sa, Esa Vik­man muis­te­lee.

Kar­hua ei löy­ty­nyt mis­tään.

– Aloim­me et­siä sitä kis­so­jen ja koi­rien kans­sa. Ky­se­lim­me asi­as­ta au­to­kus­keil­ta­kin, mut­ta mis­tään ei saa­tu tie­toa kar­hus­ta, ker­too puis­to­työ­pääl­lik­kö Ari ”Väis­ki” Väi­sä­nen.

Ki­vi­sen kar­hun val­mis­tus pää­a­si­as­sa kä­sin hak­kaa­mal­la on ol­lut suu­ri työ. Aluk­si oli val­ta­va ki­ven­jär­kä­le, joka al­koi saa­da me­si­käm­me­nen muo­don. Tär­keim­mät työ­ka­lut Os­mo Vik­ma­nil­la oli­vat piik­ki ja va­sa­ra.

– Sitä työ­tä ei ku­kaan pys­ty te­ke­mään kah­dek­saa tun­tia päi­väs­sä. Kaik­ki­aan isäl­tä meni työ­hön sa­to­ja tun­te­ja per kar­hu, Esa Vik­man ker­too.

Ensimmäinen karhuveistos on saanut paikkansa Vikmanin yrityksen pihalla. Kuvassa lumisateessa vasemmalta Ari Väisänen, Kairi Meos, Arttu Vikman ja Esa Vikman.

Kuva: Ulla-Maija Sievinen

Vik­ma­nin Kivi täyt­ti vii­me vuon­na sata vuot­ta. Pe­rus­ta­ja oli vuon­na 1893 syn­ty­nyt Ver­ner Vik­man, Os­mo Vik­ma­nin isä. Ai­ka­naan yri­tys jää Esan poi­kien Ol­lin ja Ar­tun joh­det­ta­vak­si.

– Mi­nun ei ole tar­koi­tus teh­dä mi­tään veis­tok­sia, vaik­ka isä­kin aloit­ti nii­den teon van­hem­mal­la iäl­lä, Esa Vik­man tuu­maa.

– Jos jos­kus val­mis­tai­sin veis­tok­sen, se­kin oli­si var­maan joku eläin, Art­tu Vik­man miet­tii. – Lä­hi­tu­le­vai­suu­des­sa on pal­jon muu­ta har­joi­tel­ta­vaa.

Kai­ri Meos ja Esa Vik­man ha­lu­a­vat nyt et­sin­tä­kuu­lut­taa ka­don­neen kar­hun. Se ha­lu­taan ta­kai­sin paik­kaan, jos­sa mo­net ih­mi­set pää­se­vät sitä ihai­le­maan.

– Jos jol­la­kin on tie­to­ja sen olin­pai­kas­ta, oli­sim­me kii­tol­li­sia yh­tey­de­no­tos­ta.

Jos tie­dät ka­don­nees­ta kar­hu­veis­tok­ses­ta, ota yh­teyt­tä: kai­ri.meos@kot­ka.fi, vik­man@vik­ma­nin­ki­vi.fi tai ari.vai­sa­nen@kot­ka.fi.