Anjalassa ja Voikkaalla torjutaan vieraskasveja talkoilla
Missä ammut on?
Kansanmusiikki raikaa Kymenlaaksossa
Kädet saveen ja kuplivaa lasiin
Wiipurintien markkinat vie jälleen keskiajan tunnelmiin
Kouvolan kaupunki tarkistaa kiinteistörajoja ja rajamerkkejä
Tapio Heino jäi eläkkeelle mutta ei vielä kiikkustuoliin
K-Market Hovinsaari saa uuden kauppiaan
Kotkassa maan kolmanneksi parhaat hampurilaiset – Kouvola sijalla viisi
Kylillä ovat taas ovet avoinna – Kymenlaaksossa noin 30 tapahtumaa
Hyvä palvelu tekee iloisen mielen
Kiinteistöillä elinvoimaa Kotkaan
Arjan voitto nivelrikosta
Paikallista terveydenhuoltoa suurella sydämellä!
Monikanavaista mainontaa
Koronatilanne Kouvolassa on erittäin vakava
KAI-PEKKA VESALAINEN
– Muunnosvirusten määrä on Kymsotelta saatujen tietojen mukaan selvästi lisääntymässä Kouvolassa, kertoo kaupungin tiedotteessa turvallisuuspäällikkö Johanna Franzén, jonka mukaan seuraavat pari kuukautta Kouvolassa on todennäköisesti edessä erittäin vakava tilanne.
– Voi jopa sanoa, että pahin tähän asti koronapandemian aikana. Rajoitukset joudutaan nyt pitämään erittäin tiukkoina. Muunnosvirusketjuja on tavattu myös Kouvolassa ja niiden leviämistä tulee estää kaikin keinoin, Franzén toteaa.
Muunnosviruksia tulee Kouvolaan ainakin Etelä-Karjalasta ja pääkaupunkiseudulta.
– Kouvolan kaupunki pyrkii loppukevään ajan turvaamaan erityisesti lasten ja nuorten lähiopetusta. Tästä syystä lasten ja nuorten harrastustoimintaa rajoitetaan. Harrastustoiminnan rajoituksilla pyritään pitämään joukkoaltistukset mahdollisimman pieninä ja estämään tartuntaketjujen leviämistä kouluihin.
– Joudumme kuitenkin seuraamaan koulujen tilannetta erittäin tarkasti. Siirrämme tarvittaessa koulut etäopetukseen, jos tilanne sitä edellyttää. Sekä koulun että harrastusten keskeyttäminen on kuitenkin nuorille erittäin raskasta, joten toivon, että voimme järjestää lähiopetusta mahdollisimman paljon, Franzén pohtii.
Kouvolan kaupungin valmiusryhmä on tehnyt keskiviikkona 25. maaliskuuta seuraavat alueellisen koronakoordinaatioryhmän suosittelemat päätökset ajalle 29.3.–18.4.:
Yläkoulut siirretään lähiopetukseen maanantaista 29. maaliskuuta alkaen. Yläkoulujen oppilaille ja kuudesluokkalaisille suositellaan vahvasti maskin käyttöä koulupäivän ja koulukuljetusten ajan.
Alakoulut jatkavat lähiopetuksessa ja varhaiskasvatus toimii normaalisti.
Toisella asteella voidaan järjestää rajattua lähiopetusta turvajärjestelyt huomioiden. Lähiopetuksessa kerrallaan olevien oppilaiden määrä tulee rajoittaa siten, että turvavälit ja terveysturvallisuus voidaan huomioida. Lähiopetuksessa olevia oppilaita suositellaan vahvasti käyttämään maskia. Lukioissa jatketaan etäopetusta vielä ylioppilaskirjoitusten ajan. Koulut tiedottavat tarkemmista lähiopetuksen järjestelyistä.
Nuorisotaloissa voi järjestää ryhmätoimintaa alakouluikäisille enintään kymmenen hengen ryhmissä. Nuorisopalvelut toimivat myös erittäin aktiivisesti verkossa. Kansalaisopisto noudattaa alla olevia harrastustoiminnan rajoitteita.
Alakouluikäisten ja sitä nuorempien harrastustoimintaa voi jatkaa enintään kymmenen hengen ryhmissä sisä- ja ulkotiloissa siten, että toiminnassa voidaan tosiasiallisesti noudattaa turvavälejä. Yläkouluikäisten ja sitä vanhempien nuorten ja aikuisten ryhmäharrastustoiminta on keskeytetty kokonaan sisä- ja ulkotiloissa.
Kilpa- ja huippu-urheilun harjoittelu sekä pelit ilman yleisöä on sallittu seuraavilla kriteereillä aikuisille eli 18 vuotta täyttäneille erityisiä turvallisuusohjeita noudattaen: joukkuelajeissa lajien maajoukkuetoiminta, SM- ja I-divisioonatason toiminta sekä jalkapallon, salibandyn ja jääkiekon muu vastaava valtakunnallisen tason toiminta sekä lajien kansainväliselle huipulle tähtäävä ammattimainen harjoittelu. Ohjeistus koskee kolmea ylintä sarjatasoa jääkiekossa, jalkapallossa ja salibandyssa, muissa joukkuelajeissa kahta ylintä sarjatasoa. Yksilölajeissa ohjeistus koskee yksilötason maajoukkue- ja SM-tason urheilijoita.
Uimahallit ovat suljettuna yleisöltä. Kuntouttavaa ja erityisryhmien liikuntaa voidaan jatkaa yksilö- ja pienryhmätoimintana turvaohjeet huomioiden. Uimahalleihin avataan mahdollisuus varata yksityisiä uintivuoroja perheille. Liikuntapalvelut tiedottavat tästä mahdollisuudesta tarkemmin.
Kirjastojen lainaus- ja palautustoiminta jatkuu. Asiointiajaksi kirjastossa suositellaan enintään 15 minuuttia. Kirjastoautojen liikennöinti on keskeytetty. Kirjastojen lehti- ja lukusalit sekä ryhmätyötilat on suljettu. Omatoimikirjastot voivat olla avoinna aamuisin. Museot ja galleriat ovat avoinna siten, että turvavälien noudattaminen on mahdollista.
– Kouvolassa on voimassa kuuden hengen kokoontumisrajoitus yleisötilaisuuksiin ja yleisiin kokoontumisiin. Kymenlaakson koronakoordinaatioryhmä on antanut aluehallintovirastolle suosituksen jatkaa kuuden hengen kokoontumisrajoitusta Kymenlaaksossa huhtikuun ajaksi, selvittää Franzen.
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.