Anjalassa ja Voikkaalla torjutaan vieraskasveja talkoilla
Missä ammut on?
Kansanmusiikki raikaa Kymenlaaksossa
Kädet saveen ja kuplivaa lasiin
Wiipurintien markkinat vie jälleen keskiajan tunnelmiin
Kouvolan kaupunki tarkistaa kiinteistörajoja ja rajamerkkejä
Tapio Heino jäi eläkkeelle mutta ei vielä kiikkustuoliin
K-Market Hovinsaari saa uuden kauppiaan
Kotkassa maan kolmanneksi parhaat hampurilaiset – Kouvola sijalla viisi
Kylillä ovat taas ovet avoinna – Kymenlaaksossa noin 30 tapahtumaa
Hyvä palvelu tekee iloisen mielen
Kiinteistöillä elinvoimaa Kotkaan
Arjan voitto nivelrikosta
Paikallista terveydenhuoltoa suurella sydämellä!
Monikanavaista mainontaa
Kouvolassa pääsee hiihtämään ja luistelemaan
Kouvolassa on yhteensä 58 luistelualuetta, joista jo suuri osa on saatu jäädytettyä käyttökuntoon. Keskeisemmät ja koulujen yhteydessä olevat ulkojäät on jäädytetty ensin, jonka jälkeen siirrytään syrjemmällä oleville korttelikentille.
Aapeli-myrsky aiheutti kenttien jäädytykselle jonkun verran takapakkia, mutta loput kentät saadaan luistelukuntoon ensi viikon aikana, jos vain pakkaskelit jatkuvat.
Kouvolan keskustassa sijaitsevat Pesäpallokenttä, Tornionmäki, Sarkola, Lehtomäki ja Kaunisnurmi ovat jo luistelukunnossa.
Lisäksi kunnossa ovat myös Kuusankosken Urheilupuiston kenttä, Voikkaan pallokenttä ja Kymin koulun kentät, Jaalan kenttä sekä Valkealan urheilukeskuksen kenttä.
Entisen Anjalankosken-Elimäen alueilla on luistelu mahdollista Saviniemessä, Korialla, Elimäellä, Ummeljoella ja Kaipiaisissa.
Tällä hetkellä tarvittaisiin hiihtoladuille vielä noin 5–10 senttiä uutta lunta, ja varsinkin metsäalueilla on paikkoja, joihin lunta ei ole vielä tarpeeksi satanut. Latujen pohjat on ajettu valaistuilta hiihtoalueilta ja niissä voi melko hyvin hiihtää luisteluhiihtoa ja joillakin osin myös perinteistä.
Latukoneet ovat ajaneet reittejä kuntoon tällä viikolla ja niiden valmistumista voi seurata latuseurantapalvelusta. Reitti näkyy latuseurannassa kunnostettu-tilassa silloin, kun se on saatu koko matkalta ajettua.
Palomäen ja Mielakan ladut sekä latu Kouvolan urheilupuiston uimahallilta Paaskoskelle ja Valkealan urheilukeskukseen ovat kunnossa. Muut Kouvolan keskustan ladut on tampattu mutta niissä ei ole perinteisen uria.
Kuusankoskella on pääreitistö on hiihdettävässä kunnossa.
Eteläisessä Kouvolassa voi hiihtää erinomaisessa kunnossa olevalla Anjalan tykkilumiladulla sekä kaasulinjan reitillä Inkeroinen–Myllykoski.
Lisätietoa: www.kouvola.fi/ladut ja www.kouvola.fi/ulkojaat.
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.