Queenin hitit raikaavat Korvenkylässä
Kumpi on kovempi, Vepa vai Junnu?
Hevostyttö hoitaa lemmikkieläimiä
Palloa reikään, kiekkoa koriin ja poreita rentoiluun
Ankkapurhassa etkoillaan Kymi Kantreja
Kouvolaan avatussa uudessa lastensuojeluyksikössä koulunkäynti onnistuu saman katon alla
Kiertävä keräys Haminassa ja Miehikkälässä
Koko Suomi leipoo -tv-ohjelman syksyllä alkava kausi on kuvattu Kouvolassa
Kaupunki järjestää perinteisen juhannusjuhlan Kuusankoskella
Bolt laajentuu Kotkassa
Kultaa ja kahvia Kouvolassa
Paikallista palvelua suurella sydämellä
Paikallinen kauppa pärjää – Veikon Kone luottaa palveluun
Uudistunut Autokamu avaa ovensa Korialla
Hyvä palvelu tekee iloisen mielen
KTP hankki riveihinsä "Tobin" – Harlin Suarezin sopimus purettiin koeajalla
KTP on solminut 1+2-vuotisen pelaajasopimuksen maaliskuussa 20 vuotta täyttävän Adeleke Oluwatobi Babatunden kanssa. Nigerilaislähtöinen ”Tobi” on pelipaikaltaan hyökkäävä keskikenttäpelaaja.
Tobi on ollut KTP:n matkassa mukana jo muutaman viikon ajan, ja pelasi kaikissa kolmessa harjoitusottelussa.
– On hienoa olla KTP:ssä ja ilmapiiri on hyvä. Yritän tehdä parhaani joukkueen eteen ja samalla yritän oppia ja kehittyä lisää, Tobi sanoo tiedotteessa.
– En ole ollut täällä vielä kovin kauaa. Meidän pitää oppia pelaamaan yhdessä ja liikkumaan kentällä joukkueena. Olemme siellä toisiamme varten. Sekä minun henkilökohtaisesti että joukkueen pitää antaa parastamme, jotta kannattajat voivat uskoa meihin, hän jatkaa.
KTP:n urheilutoimenjohtaja Niko Ikävalko näkee Tobissa potentiaalia kasvaa ja kehittyä liigassa johtavaksi pelaajaksi, mutta missään nimessä ei puhuta vielä valmiista pelaajasta.
– Tobi hankittiin seuraan niin sanottuna projektipelaajana ja häneltä löytyy todella hyviä ominaisuuksia. Tobi on hyvä yksi vastaan yksi -tilanteissa, hyvä pelaamaan linjojen välissä, nopea kääntymään pallon kanssa ja on vieläpä tekninen pelaaja. Viimeisissä ratkaisuissa on vielä kehitettävää. Hänellä on paljon sellaisia ominaisuuksia, joita ei monellakaan pelaajalla joukkueessamme ole, Ikävalko kuvailee.
Ikävalko ottaa esille vaihtoehdon, että teknisesti taitava vasenjalkainen Tobi kartuttaisi tililleen ensin peliaikaa ja kokemusta yhteistyö- ja farmiseura PEPOn riveissä.
– Se on yksi vaihtoehdoista, että ensin katsoisimme miten kausi lähtee liikkeelle PEPOssa. Tämä hankinta on tehty ennen kaikkea tulevaisuutta silmällä pitäen. Se vie aina aikansa, että oppii uuden maan tavoille, Ikävalko sanoo.
Reilut kolme vuotta sitten Nigerian alle 16-vuotiaiden maajoukkueen kapteenina toiminutta Tobia pidettiin yhtenä ikäluokkansa lahjakkaimmista nigerialaispelaajista.
Kaksi viikkoa sitten KTP:n kanssa sopimuksen tehneen Harlin Suarezin pelaajasopimus on päätetty purkaa yhteisymmärryksessä koeajan puitteissa.
– Suarez on pallollisesti hyvä pelaaja, mutta hän ei soveltunut pelitapaamme. Meillä on tietyt kriteerit hankinnoille ja varsinkin kokeneemmille pelaajille, Ikävalko perustelee.
KTP aikoo etsii keskikentälle Suarezin paikalle uuden pelaajan.
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.