Mielipide: Lastensuojelusta säästetään, mutta kuka laskee hinnan?
PK & Ankkuri on edelleen 3. luetuin painettu kaupunkilehti Suomessa
Mielipide: Lapsiperheköyhyys on nujerrettava
Kotkan kaupunki mukana valtakunnallisessa valmiusharjoituksessa
Savua, kipinöitä ja metsän ääniä – Mustilassa jälleen öinen taidevaellus
Valtatie 7/E18 Haminan ohikulkutie suljetaan Husulan ja Kolsilan tunnelien kohdalla
Sivustakatselijasta täyspäiväiseksi urheilijaksi
Kotkan kaupungin yrittäjäpalkinto Tyylikotkalle
Kouvolaan uusi kaksipäiväinen kesäfestivaali
Seurakuntayhtymän hallintojohtaja on irtisanoutunut
70 vuotta tukea, tietoa ja yhdessä kulkemista
Vanhassa Kotkassa tavaran voi myydä monella tavalla
Kultaa ja kahvia Kouvolassa
Paikallista palvelua suurella sydämellä
Paikallinen kauppa pärjää – Veikon Kone luottaa palveluun
Mielipide: Palvelujen tuotantokustannukset läpinäkyväksi
Hyvinvointialue aloittaa toimintansa vuoden 2023 alussa ja sen saama valtion rahoitus on tämän hetkisen arvioin mukaan huomattavasti pienempi, kuin arvioitu tarve – ja väli kasvaa edelleen. Rahoituksella tulee voida tuottaa strategian ja alueen tarpeen mukaiset laadukkaat ja vaikuttavat palvelut, siksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen tulee perustua ajantasaiseen, luotettavaan sekä vertailukelpoiseen tietoon. Tieto palveluiden tuotantokustannuksista tukee taloudellista ohjausta ja auttaa ohjaamaan käytettävissä olevia resurssejamme tehokkaasti ja kustannusvaikuttavasti.
Päätöksentekijät tarvitsevat todellista tietoa eri palveluiden yksikkökustannuksista – tavoitteena kokonaiskustannusten läpinäkyvyys. Systemaattisen tiedonkeruun avulla on mahdollista tehdä kustannuslaskentaa ja -vertailua eri palveluntuottajien välillä – esimerkiksi oma palvelutuotanto tai ostettu palvelu. Tarkka taloudenpito ja julkisen, yksityisten palveluntuottajien ja kolmannen sektorin yhteistyön vahvistaminen ja toimintaedellytysten turvaaminen onkin välttämätöntä.
Kymenlaaksoon tulee luoda hyvät talouden johtamisen, vertailun sekä päätöksenteon perusteet. Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen käyttäjien ja maksajien näkökulmasta on tärkeää, että kustannusten vertailutietoa ja yksikkökustannustietoa on mahdollista kerätä sekä käyttää jo hyvinvointialueen käynnistymisestä alkaen.
Christa Carpelan (kok)
aluevaltuutettu, aluehallituksen jäsen
Jutta Hartikainen (kok)
aluevaltuutettu, palvelulautakunnan pj. (2022-23)
Johanna Hasu (kok)
aluevaltuutettu, palvelulautakunnan pj. (2024-25)
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.