Taidetta ja terapiaa nyt Nepalin hyväksi
Minttu-Maaria Makkonen ei halua nauraa vähemmistöille eikä ilmastonmuutokselle – Mitä hauskaa esimerkiksi homovitseissä on?
Puuveneen autuus ja riesa
Mielipide: Lapsista säästäminen on kallista politiikkaa
Mielipide: Syöpäpotilaalla ei ole varaa odottaa
Jaala Areenan ensi kesässä uusi laulunäytelmä ja ravintolayrittäjä
Poliisi käynnisti Virolahden ase- ja räjähdelöydöksistä esitutkinnan
Henriikka Mäkinen Kouvolasta K-ryhmän Vuoden työntekijä -finaaliin
Partiotytöt öljyntorjunnan tutkijoina
Lannoiteliikenteen päättyminen näkyy Hamina-Kotkan satamassa
70 vuotta tukea, tietoa ja yhdessä kulkemista
Vanhassa Kotkassa tavaran voi myydä monella tavalla
Kultaa ja kahvia Kouvolassa
Paikallista palvelua suurella sydämellä
Paikallinen kauppa pärjää – Veikon Kone luottaa palveluun
OP:n bonukset muuttuvat verollisiksi
OP Ryhmä on tänään muuttanut nimensä OP Pohjolaksi ja uudistaa yli 2,1 miljoonan omistaja-asiakkaansa etukokonaisuutta ensi vuoden alusta.
Nimimuutos ei vaikuta osuuspankin nimeen. Uudistuksen myötä muutoksia tulee niin bonusjärjestelmään kuin omistaja-asiakkaiden muihin etuihin.
– Vuoden 2026 alusta omistaja-asiakkaat hyötyvät entistä enemmän pankki-, varallisuudenhoito- ja vakuutuspalveluidensa keskittämisestä. OP-bonuksia kertyy palveluistamme entistä laajemmin ja korotamme kertyvien bonusten määrää. Merkittävä muutos on myös se, että annamme omistaja-asiakkaillemme valinnanvapauden: he voivat jatkossa valita, mihin käyttävät kertyneitä bonuksia, kertoo OP Kaakkois-Suomen toimitusjohtaja Juha Korhonen OP kertoo tiedotteessa.
Bonuksilla voi jatkossakin maksaa palvelumaksuja ja vakuutusmaksuja. Uutena käyttökohteena omistaja-asiakas voi nyt esimerkiksi sijoittaa bonuksia rahastoihin.
Yhtenä tekijänä uudistuksen taustalla on OP-bonusten verotuskäytännön muutos, joka tulee voimaan ensi vuoden alusta. Sen jälkeen bonukset ovat pääomatuloveron alaista tuloa.
– Kun aiemmin maksoimme asiakkaille bonusta 0,25 prosenttia, maksamme ensi vuonna 0,4 prosenttia. Tällä ratkaisulla pystytään kompensoimaan pääomatuloveron vaikutus ja korotus on itseasiassa hieman suurempi kuin ennakonpidätyksen vaikutus on. Pääomatuloveron ennakonpidätyksen jälkeinen bonuskertymä asiakkaille on 0,28 prosenttia aiemman 0,25 prosentin sijaan, Korhonen sanoo.
Vuonna 2024 OP Kaakkois-Suomi maksoi bonuksia 14,3 miljoonaa euroa.
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.