Etelä-Kymenlaakson ammattiopiston opiskelijoille menestystä Taitaja-kilpailuissa
Lähes 14 000 euron tuki vähävaraisten perheiden liikuntaan
Haminan Seudun Oppailla on tarjolla vilkas opastuskesä
Kaakkois-Suomen poliisilaitos kehittää käyntiasiointipalvelua
Ennätysmäärä museoita mukana Kymenlaakson museoviikossa
Kultaa ja kahvia Kouvolassa
Vasemmiston vappu on tehty marsseista, puheista, makkarasta ja munkeista
Kuninkaantienajo näkyy Kouvolassa lauantaina
Paikallinen kauppa pärjää – Veikon Kone luottaa palveluun
Kymen Seudun Osuuskaupalta
ylijäämänpalautusta 11,4 miljoonaa euroa
Kultaa ja kahvia Kouvolassa
Paikallista palvelua suurella sydämellä
Paikallinen kauppa pärjää – Veikon Kone luottaa palveluun
Uudistunut Autokamu avaa ovensa Korialla
Hyvä palvelu tekee iloisen mielen
Pelastuslaitoksen vahingontorjuntatehtävät lisääntyivät viime vuonna
Viimevuoden aikana rakennuspaloissa menehtyi viisi henkilöä.
Kymenlaakson pelastuslaitokselle tuli hälytystehtäviä viime vuoden aikana yhteensä 14 391 kertaa. Keskimäärin pelastuslaitoksen palo-, ensivasteauto tai ambulanssi lähti tehtävälle 40 kertaa vuorokaudessa.
Onnettomuuksista yleisin oli liikenneonnettomuus, joissa pelastuslaitoksen palokuntien apua tarvittiin. Tieliikenneonnettomuuksissa oli osallisena yhteensä 1 048 henkilöä. Liikenneonnettomuuksia tapahtui keskimäärin 11 viikossa.
Tehtävämäärien vähennystä oli ensivastetehtävissä, automaattisten paloilmoittimien tarkistustustehtävissä, liikenneonnettomuuksissa ja ihmisen pelastustehtävissä. Ensivastetehtävien määrän lasku johtuu koronatilanteesta.
Vahingontorjuntatehtävien määrään yli kaksinkertaistui edellisestä vuodesta, vahingontorjuntatehtävät ovat valtaosin myrskypuiden raivauksia ja pumppauksista.
Kymenlaakson alueella tulipaloissa menehtyy keskimäärin neljä henkilöä vuodessa. Viimevuoden aikana rakennuspaloissa menehtyi viisi henkilöä.
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.