Kouvolan Satuviikoilla kulttuuri kulkee pyörillä lasten luo
Minä osaan! Minä olen hyvä!
Ely-keskus: Työttömiä Kymenlaaksossa elokuussa kolme prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin
Kouvolalainen lounasravintola kymmenen parhaan joukossa
Pienikin apu voi olla suuresti tarpeen
Jesse Hartoselle kartingmestaruus
Kotiseututyön ansiomitali kahdelle ansioituneelle kymenlaaksolaiselle
Ei tullut koripallostadionia, kun ei sellaista tilattukaan – Satama Areenan rakennuttajia on ryöpytetty julkisuudessa
Mielipide: Kutomossa syntyvät kauniit matot ja uuden ystävyyssuhteet
Players Sports Bar Kotkassa sulkee ovensa
Rallicross SM -sarja tekee kahden vuoden tauon jälkeen paluun Tykkimäelle
Kirppis-yrittäjäksi rakkaudesta kierrätykseen
Poikki menneet nivelsiteet voivat kasvaa takaisin kiinni
Yrittäjien uusi kumppani
Fysioterapeutti Bengt Kevin toteaa, että Arja Kolehmaisen polvi on kuntoutunut hyvin ilman leikkausta.
Poikki menneet nivelsiteet voivat kasvaa takaisin kiinni
Koko elämänsä liikuntaa harrastaneen Arja Kolehmaisen (76) polven nivelsiteet pettivät kesken jumppaamisen. Sairaalaan oli mentävä ambulanssilla. Sairaalassa Kolehmainen laitettiin kävelemään sillä seurauksella, että polvi vääntyi 90 asteen kulmaan.
Sairaalassa todettiin Kolehmaisen polven toisen puolen sivusiteen ja ristisiteen olevan poikki. Sairaalassa jalka lastoitettiin, ja Kolehmainen lähetettiin kotiin odottamaan leikkausta: ei hengen hätää.
Hengen hätää ei varmasti ollutkaan, mutta polven kuntoutumisen kannalta elettiin kriittisiä aikoja. Kolehmaisen tytär oli sitä mieltä, että äidin jalan kanssa ei jäädä odottamaan. Kahden viikolla sisällä Kolehmainen oli Medilifessa, jossa aloitettiin polven aktiivinen nivelkuntoutus.
Kollageenia ja jumppaa
Medilifessa oli aiempaa kokemusta siitä, että poikkimenneiden sivusiteitten päät saadaan oikealla ja oikea-aikaisella kuntoutuksella löytämään toisensa ja kasvamaan takaisin kiinni, eikä leikkausta tarvita. Ristisiteen vastaavanlaisesta paranemisesta ei ollut kokemusta, mutta koska kysymys oli samantyyppisestä kudoksesta kuin sivusiteissä, sitäkään ei pidetty mahdottomana.
Kuntoutuksen alussa oli tärkeintä, että uudet vammat sekä tulehdus eliminoitaisiin ja kudosten kasvua edistävät lääkkeet tuli käyttöön. Yhtä tärkeässä osassa jalan kuntoutuksessa oli Kolehmaisen oma aktiivisuus, jumppaohjeiden säännöllinen noudattaminen.
Kolehmaisen polvi alkoi parantua nopeasti. Kolmen kuukauden kuluttua hoitava lääkäri joutui ihmetellen toteamaan, että polvi oli täysin parantunut, myös ristiside. Kolehmainen saattoi taas tehdä kivuitta itselleen mieluisia kymmenen kilometrin lenkkejä, nauttia vesijumpasta ja retkeillä mustikkametsässä.
- Kyllä kaikki ihmettelivät, kuinka hyvin ja nopeasti polveni parani, Arja Kolehmainen sanoo.
Ajoissa hoitoon
Tärkeintä oli se – kuten nivelongelmissa aina – että Kolehmainen hakeutui ajoissa kuntouttavaan hoitoon. Hänen tapauksessaan leikkausta ja sen jälkeistä 6-8 viikon kuntoutumisaikaa ei olisi voitu välttää, jos revenneiden nivelsiteitten päät olisivat ehtineet karata liian kauas toisistaan.
Fysioterapeutti Bengt Kevin Medilife Oy:stä sanoo, että parantavat valmisteet kuuluvat ravintotehosteisiin. Parantavia lääkkeitä on todella vähän markkinoilla. Kevinin mukaan terveydenhuollossa epäluulot ja väärät, potilaille haitalliset uskomukset ovat usein parantumistavoitteiden esteenä.
Medilife Kotka | Karjalantie 6, 48600 KOTKA
Ajanvaraus puhelimitse: 0440 413 501
ma-pe 09.00 - 15.00
Ajanvaraus netissä: medilife.fi
(05) 210 4400
PL 140, 48101 Kotka
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.