Rakennusliitto Kotkan hyväksikäyttöselvityksestä: Työvoiman tuonnin ohituskaista pois henkilöstöpalveluyrityksiltä
Kouvolassa 101 ehdokasta pyrkii uuden seurakunnan kirkkovaltuustoon
Polkupyörän saa maksutta bussiin ruuhka-aikojen ulkopuolella
Kotkan kaupunginjohtajaksi haki 27 henkilöä
Rinki-ekopiste suljetaan Kotkassa
Valtatie 7/E18 Haminan ohikulkutie suljetaan Husulan ja Kolsilan tunnelien kohdalla
Jaala Areenan ensi kesässä uusi laulunäytelmä ja ravintolayrittäjä
Kotkan kaupungin yrittäjäpalkinto Tyylikotkalle
Kouvolaan uusi kaksipäiväinen kesäfestivaali
Seurakuntayhtymän hallintojohtaja on irtisanoutunut
70 vuotta tukea, tietoa ja yhdessä kulkemista
Vanhassa Kotkassa tavaran voi myydä monella tavalla
Kultaa ja kahvia Kouvolassa
Paikallista palvelua suurella sydämellä
Paikallinen kauppa pärjää – Veikon Kone luottaa palveluun
Rattijuoppoja Kouvolan liikenteessä
Poliisi tapasi kuluneen viikon aikana Inkeroisissa ja Utissa yhteensä kolme henkilöauton kuljettajaa, joita epäillään törkeästä rattijuopumuksesta sekä Kouvolassa yhden henkilöauton kuljettajan, jota epäillään rattijuopumuksesta. Kuljettajista kolmen epäillään ajaneen huumaavien aineiden alaisena ja kahden lisäksi ilman voimassa olevaa ajo-oikeutta.
Eteläisessä Kouvolassa poliisi tapasi mopon kuljettajan, jota epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta. Torstaina poliisi pysäytti Kuusankoskella henkilöauton, jonka kuljettajalla ei ollut voimassaolevaa ajo-oikeutta.
Varhain perjantaina, vähän puolenyön jälkeen, moottoripyöräilijä pakeni peräänsä kääntynyttä poliisia Inkeroisissa. Moottoripyörän nopeudeksi mitattiin yli 100 kilometriä tunnissa alueella, jossa suurin sallittu nopeus on 50 kilometriä tunnissa. Poliisin tavoittamaa kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä rattijuopumuksesta alkoholin ja huumaavien aineiden alaisena.
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.