Juha Vainio -seura jatkaa uusin voimin
Oopperan synnyn sytykkeenä oman mummon runot
Tämä Unelmahäät-pari ei kännisekoile
Kotkan leijonaklubeille apurahaa USA:sta
Hyvinvointialuejohtaja Harri Hagman jää eläkkeelle
Kotkan hyvinvointilautakunta jakoi kaupungin taidepalkinnon ja päätti kumppanuusavustuksista
Kouvolan pääkirjaston ja Elimäen kirjaston aukiolot supistuvat tunnilla
Kaupunkilehti PK & Ankkurin jakeluun tulee muutoksia
”Meillä on suunnitelmia laajennuksille”
Kuolemaan johtanut työtapaturma Kouvolassa
Hyvä palvelu tekee iloisen mielen
Kiinteistöillä elinvoimaa Kotkaan
Arjan voitto nivelrikosta
Paikallista terveydenhuoltoa suurella sydämellä!
Monikanavaista mainontaa
Suvi ja Jari Toiminen ovat katsoneet Unelmahäiden kaikki kaudet. -Kyseessä on hyvänmielinen ohjelma. Emme olisi lähteneetkään mukaan, jos se ei olisi kiva ohjelma.
Kuvat: Teija Piipari
Tämä Unelmahäät-pari ei kännisekoile
Jaksomme on erityinen, lupaavat suositussa tosi-tv-ohjelmassa mukana olevat Jari ja Suvi Toiminen Kotkasta.
Teija Piipari
Tammikuisena iltana kolme vuotta sitten Jari Toimisella oli tylsää. Hän oli yksin kotona ja katseli televisiota. Ruutuun ilmestyi mainos, jossa TV5 etsi uusia pareja Unelmahäät -ohjelmaan.
Toiminnan mies kun on, niin innostus tuli välittömästi: tuonne hakemus, jossa rehellisesti kerron, mitä kaikkea minulle ja Suville on tapahtunut.
Muutamaa viikkoa aiemmin, jouluaattona 2023, kun takana oli kuusi joulupukin ja -muorin keikkaa, Jari oli saunan pukuhuoneessa polvistunut ja kosinut puolisoaan.
Ja saanut mieleisen vastauksen. Kuten myöhemmin sai myös ideaansa pyrkiä suosittuun tosi-tv-sarjaan.
Kun hakemus ohjelmaan lähti, ei mennyt kuin hetki, kun puhelin soi, Jari Toiminen kertoo.
– Ensin sanottiin, että olemme ehdolla. Myöhemmin tuli tieto, että meidät on valittu mukaan.
Jari painottaa, että ohjelmaan osallistuvilla pareilla pitää olla mielenkiintoinen tarina.
– Muuten se ei kiinnosta yleisöä. Väitän, että jaksossamme ja hääpäivässämme on asioita, joita ei ole muilla ollut. Ohjelman tosifaneille tulee kyllä ilmi, miksi jaksomme on erityinen. Ja loppu on tosi hieno, hän hehkuttaa.
Iitissä syntynyt, mutta koko ikänsä Kouvolan Elimäellä asunut Suvi, 49, työskentelee lastensuojelun sijaishuollon ohjaajana. Lisäksi hän on tuore nuoriso- ja yhteisöohjaaja Kotkan ammattiopisto Edukosta. Kotkalainen Jari, 51, on myyjänä kaupassa. Molemmilla on lapsia aiemmista liitoista; Suvilla kolme, Jarilla neljä, joista kaksi on aikuisia.
Tänä keväänä pariskunta tulee olleeksi kolme vuotta yhdessä.
– Tapasimme Facebookin deittisovelluksessa. Siitä kolmen päivän päästä näimme, kun minulla oli asioita Kotkaan, muistelee Suvi.
– Treffit oli sovittu työpaikkani Prisman kahvilaan. Puhuimme kaikesta ja annoin lopuksi pusun, Jari jatkaa.
– Annoit minulle ruusunkin, lisää Suvi.
Se oli klik! jo ensimmäisellä tapaamisella, pari myöntää.
– Menimme kirjaimellisesti heti syvään päätyyn ja sovimme uudet treffit jo samalle viikolle Haminan uimahalliin.
Kun oli tavattu kolmannen kerran, alkoi Haminan kesäteatterin esiintyjähaku tulevaan näytelmään. Kumpikin pyrki ja pääsi. Neljän kuukauden teatterirupeama harjoituksineen ja näytäntöineen oli hyvä aika ja paikka tutustua toiseen kunnolla.
– Saman katon alle muutimme, kun olimme olleet vuoden yhdessä.
Suvi toi Jarin elämään myös kissat. Kerrostalokodissa kiipeilee ja makoilee british straight-rotua olevat siskokset Minttu ja Mökö.
– En ollut koskaan tykännyt kissoista, mutta näihin olen ihan rakastunut, Jari myöntää.
-Väitän, että meidän hääpäivässämme on asioita, joita ei muilla pareilla ole ollut, sanoo Jari Toiminen Suvi-vaimo vierellään.
Häiden suunnittelu alkoi jouluaaton kosinnasta. Suvi halusi syyshäät, joten vihkipäiväksi valikoitui 28. syyskuuta 2024. Kun tv-tuotannosta näytettiin vihreää valoa, käynnistyi unelmahääprojekti yhdessä tuotantoryhmän kanssa. Kuvaukset alkoivat helmikuun lopulla eli seitsemän kuukautta ennen Maijanrannassa Kotkan Santalahdessa vietettyjä häitä. Vihkimisen toimitti Elimäen kirkkoherra Kirsi Hämäläinen.
– Minulle oli tärkeää saada Kirsi, koska hän on Elimäeltä ja kastanut yhden lapsistani ja siunannut isäni, Suvi kertoo.
Pariskunta ideoi itse ohjelmassa nähtävät kuvauspaikat.
– En voi paljoa paljastaa, mutta lupaan, että nyt tulee Kotka isosti esille. Kaikki se, mistä paikka on tunnettu ja kuuluisa, sanoo Jari.
Jari on vilkas ja puhuu paljon. Niin paljon, että muut ympärillä eivät meinaa ehtiä väliin.
– Jaksomme taitaa alkaakin sillä, että "Jari puhuu paljon", Suvi sanoo ja nauraa.
Toimisten kotona Kotkan Lankilassa eletään nyt odottavissa tunnelmissa. Unelmahäiden uusi kausi alkaa pyöriä ruudussa keväällä. Jo nyt kanavalla pyörii mainos, jossa näkyy välähdys heidänkin jaksostaan.
Omaa esiintymistään pariskunnan ei tarvitse liiaksi jännittää, sillä he ovat jakson jo nähneet ja hyväksi havainneet.
Suvin mukaan ensimmäinen kuvauspäivä oli jännittävä, mutta kuvaamiseen tottui nopeasti.
– Tässä emme voineet näytellä vaan nyt näkyy, millaisia me oikeasti olemme, Jari sanoo.
– Olemme niin aitoja, että joku voi kyllä tuntea myötähäpeää, epäilee Suvi hymyillen.
Pariskunta oli kuitenkin tarkka siitä, millaisena he ja elämänsä näyttäytyy koko kansalle.
– Kännisekoilu ei ole meidän juttumme, joten alkoholia ei näissä häissä näy.
Jarin mukaan kaikki tuotannossa, kuvaaja, käsikirjoittaja ja ohjaaja, sanoivat heidän jaksonsa olevan uniikki.
– Kuulemma hyvin viihdyttävä ja koskettava, tunteisiin vetoava.
Toimisilla on haaveena päästä vielä johonkin tv-sarjaan.
– Avustajaksi ehkä Salkkareihin, he toteavat.
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.