Mielipide: Lastensuojelusta säästetään, mutta kuka laskee hinnan?
PK & Ankkuri on edelleen 3. luetuin painettu kaupunkilehti Suomessa
Mielipide: Lapsiperheköyhyys on nujerrettava
Kotkan kaupunki mukana valtakunnallisessa valmiusharjoituksessa
Savua, kipinöitä ja metsän ääniä – Mustilassa jälleen öinen taidevaellus
Valtatie 7/E18 Haminan ohikulkutie suljetaan Husulan ja Kolsilan tunnelien kohdalla
Sivustakatselijasta täyspäiväiseksi urheilijaksi
Kotkan kaupungin yrittäjäpalkinto Tyylikotkalle
Kouvolaan uusi kaksipäiväinen kesäfestivaali
Seurakuntayhtymän hallintojohtaja on irtisanoutunut
70 vuotta tukea, tietoa ja yhdessä kulkemista
Vanhassa Kotkassa tavaran voi myydä monella tavalla
Kultaa ja kahvia Kouvolassa
Paikallista palvelua suurella sydämellä
Paikallinen kauppa pärjää – Veikon Kone luottaa palveluun
Mielipide: Kevään vaaleissa on mahdollisuus kääntää Suomen suunta
Antti Lindtman haastattelussaan iltapäivälehdessä oli sitä mieltä, että hallitus saisi kaatua puoliväliriiheen mennessä. Niin se voisi kaatuakin, koska Suomen tilanne alkaa melko synkkä työttömyyden ollessa jo yhdeksän prosenttia, eikä elvytyksestä ole tietoakaan.
Mielestäni hallituksen toimet eivät ole täysin kokoomuksen syytä, koska ne on saatu todellisuuteen perussuomalaisten tuella. Kokoomus puolustaa vain omaa ideologiaansa. Syy hallituksen totetuttamaan kokonaispolitiikkaan on muutenkin hallituspuolueiden jatkuva leikkausinto. Muun muassa perussuomalaiset ovat kaksissa eduskuntavaaleissa pettäneet "omia äänestäjiään", eli työmiehiä ja vähävaraisia. Persut ovat olleet uskollisia vain populismille, joten myös maahanmuuttajavastaisuudelle. Nämä kaksi asiaa kulkevat käsi kädesssä. Perussuomalaisten tuella hallitus karsii myös median sananvapautta leikkaamalla esimerkiksi YLEn tukea. Koska popupulisteilta puuttuu inhimillisyys heidän ideologiassa. Heillä on tavoitteena vain vallan supistaminen. Populismi on vaarallinen politiikan laji. Vaikka sanoin "sääli on sairautta". Harmittavan paljon populistiset puolueet ovat saaneet kannatusta ympäri Euroopan.
Tämä kaikki huono politiikka on ollut siis mahdollista kokoomukselle vain persujen tuella. Ihmettelen myös Rkp:n jämähtämistä hallitukseen. Myös he ovat pettäneet täydellisesti kannattajansa. Kd:kin alkaa jo olla oma lukunsa. Miten puolue voi puolustaa heikompaa tuollaisessa hallituskoalitiossa? Eikö hengellisen ja uskovaisen ihmisen ideologiaan kuulu aina heikomman ja köyhemmän puolustaminen? Joskus vuosikymmenien alussa olivat rengit ja tilalliset. Ja tilalliset olivat rikkaita kirkon ihmisiä historiassa. Käsittääkseni kirkon tehtävä tänä päivänä on heikomman puolustaminen. Sitä ei kuitenkaan nykyhallituksen politiikka toteuta.
Keväällä on kansalaisilla mahdollisuus kaataa ainakin osittain tuo populismin valta Suomesta. Tämän päivän politiikkaa vaivaa myös jatkuva poliitikkojen valehteleminen. Toivotaan, että tähän tulisi parannus tulevaisuudessa.
Ilkka Sarpola
mielipidekirjoittaja
Kuusankoski
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.