Kotkan keskustan virastotalo on myyty kehityshankkeeksi
Nälkäpäivä-kerääjiä tarvitaan kaduille ja verkkoon
Happoradion juhlavuosi tuo yhtyeen myös Kymenlaaksoon
Mielipide: Jos Kouvola leikkaa, Kymi Sinfonietta menettää valtionosuudet
Miehen epäillään uhanneen nuoria veitsellä Kotkassa
Valtatie 7/E18 Haminan ohikulkutie suljetaan Husulan ja Kolsilan tunnelien kohdalla
Sivustakatselijasta täyspäiväiseksi urheilijaksi
Kotkan kaupungin yrittäjäpalkinto Tyylikotkalle
Kouvolaan uusi kaksipäiväinen kesäfestivaali
Pyhtään Saaristomarkkinoilla 8 000 kävijää
70 vuotta tukea, tietoa ja yhdessä kulkemista
Vanhassa Kotkassa tavaran voi myydä monella tavalla
Kultaa ja kahvia Kouvolassa
Paikallista palvelua suurella sydämellä
Paikallinen kauppa pärjää – Veikon Kone luottaa palveluun
Kuin tuhka tuuleen -näytelmä pitää sisällään useita hyviä henkilöhahmoja. Naurun aiheita löytyy matkan varrella sekä rahasta, kuolemasta että kääntäen myös pyhistä arvoista. Markku ”Penni” Lahti (vasemmalla) nautiskelee Frankin roolissa, Aimo Tiaista näyttelee Aki Järvenpää.
Martti Linna
Haminan Teatterin syksyn näytelmä yhdistelee sopivasti eri tyylilajeja
Martti Linna
Ensi vuonna ohjaajauransa 20-vuotisjuhlaa viettävän Jalle Niemelän piti ohjata Haminan Teatterin syksyn näytelmäksi televisiosarjanakin suosittu naurupommi Maanalainen armeija iskee jälleen. Yllättäen kävikin niin, ettei harrastajateatterille herunut sen esityslupia.
– Lähdimme etsimään komediaa ja Haminaan sopivaa juttua, ja löysimme Tampereen Komediateatterissa vuonna 2005 ensi-iltansa saaneen näytelmän Kuin tuhka tuuleen. Siellä se pyöri puolitoista vuotta, kertoo ohjaaja Niemelä.
Kahdessa kuukaudessa Raittiustalon näyttämölle työstettiin Panu Raipian ja Rauli Jokelinin käsikirjoituksesta yhdeksän roolin näytelmä. Se yhdistelee ohjaajansa mukaan makeasti komediaa, jännitysnäytelmää ja farssia. Niemelän mukaan cocktail sopii mainiosti juuri tähän syksyyn.
– Sekä yleisö että harrastajanäyttelijät kaipaavat näinä aikoina naurua. Se on näkynyt myös harjoituksissa. Kuin tuhka tuuleen kertoo kolmessa sukupolvessa omistetusta hautaustoimistosta, joka on taloudellisessa ahdingossa. Jotakin on keksittävä, ja sitten kohtalo puuttuu peliin. Asiat eivät tietenkään etene helposti, niitä sotkevat sekä mafia, rakkaus, rahanhimo että uskonnollisuus. Eikä näytelmä lopu, niin kuin voisi olettaa!
Eli katsomaan voi halutessaan tulla hyvällä aivot narikkaan -meiningillä. Ohjaajansa näytelmä on saanut mietiskelemään sisaruuden olemusta, sitä miten sisarusten keskinäinen suhde voi parhaimmillaan toimia niin, ettei kaikkea tarvitse sanoa ääneen. Ja rakkauskin voi näyttää joskus aika koomiselta, kun ääripäissä olevat ihmiset lähenevät toisiaan.
Raittiustalon näytöksiin voi koronapandemian aikana tulla turvallisin mielin, kunhan noudattaa annettuja turvallisuusohjeita. Katsomokapasiteetti on rajoitettu 80 henkilöön, voimassa on vahva maskisuositus ja kahvilaan toivotaan etukäteisvarauksia. Tarkempi ohjeistus löytyy mm. Haminan Teatterin nettisivuilta.
Kuin tuhka tuuleen on Haminan Teatterissa perjantaina 6. marraskuuta lähtien. Luvassa on yhteensä 16 näytöstä keskiviikkoisin, perjantaisin ja sunnuntaisin 18. joulukuuta saakka. Liput 18/16 euroa.
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.