Vähävaraisten perheiden lasten liikuntaan 25 000 euron apuraha
K-ryhmän vähittäismyynti Kymenlaaksossa yli 295 miljoonaa euroa
Kokoomukselta uusia aluevaaliehdokkaita
Kuusi ennenjulkaisematonta biisiä
Mielipide: Kansanedustajan vaalikelpoisuudesta
Renkaan savu täyttää Kotkan Kantasataman
Kolme kouvolalaista ja Kuusankosken seurakunnan kanttori kisaavat Voice of Finlandissa
Abit ja vanhat juhlivat Kouvolassa loppuviikosta
”Ihminen ei jaksa ilman kulttuuria”
”On sympaattista tehdä perheenä”
Kiinteistöillä elinvoimaa Kotkaan
Arjan voitto nivelrikosta
Paikallista terveydenhuoltoa suurella sydämellä!
Monikanavaista mainontaa
Camini Oy tuo ammattitaitoa ja vuosikymmenien kokemuksen Kymenlaakson nuohous- ja ilmanvaihtoalalle
Kaupan liiton mukaan erityisesti kirjat menevät jouluna kaupaksi.
Joulukaupan ennakoidaan aikaistuvan mm. Black Fridayn yhteyteen
Veli-Pekka Kelloniemi
Kaupan liiton jäsenkyselyn mukaan valtakunnan tasolla 29 prosenttia kaupoista odottaa joulumyynnin kasvavan viime vuoteen verrattuna ja vain 13 prosenttia ennakoi sen pienenevän. Kymenlaaksossa ainakin Kesko ja S-ryhmä katsovat jouluun hyvillä mielin.
– Odotamme edellisvuotta parempaa myyntiä, sanoo Keskon Etelä-Suomen aluejohtaja Timo Heikkilä.
– Meillä on positiiviset odotukset, sanoo myös Kotkan ja Kouvolan prismajohtaja Jari Klaus.
Vähittäiskaupan joulukuun myynnin ero vuosikeskiarvoon on alkanut pienentyä. Kun joulukuussa vuosina 2000-2010 ero oli 27 prosenttia, vuosina 2011-2019 se oli 22 prosenttia ja viime vuonna enää 19 prosenttia.
– Black Friday ja muut marraskuun kampanjat jakavat joulumyyntiä myös meillä joulukuulta, mutta kyllä joulukuun viimeiset viikot ovat edelleen ne vilkkaimmat, sanoo Klaus.
Varsinkin osa urheilu-, elektroniikka- ja muotikaupoista ennakoivat joulusesongin aikaistuvan Black Fridayn vuoksi. Näillä aloilla koetaan myös jonkin verran tuotteiden saatavuusongelmia. Ongelmat eivät kuitenkaan koske samalla tavoin esimerkiksi Keskon tai S-ryhmän toimintaa, vaan korvaava tuote löytyy mahdollisesti puuttuvan tilalle.
– Lisäksi Black Fridayn myynnin perusteella pystytään usein ennustamaan, onko tulossa erityisesti lelu- tai vaikkapa elektroniikkajoulu. Viime jouluna suomalaiset kokoontuivat aiempaa pienemmällä porukalla ja joululahjoja postitettiin. Tästä syystä lahjat olivat viime vuonna kooltaan pienempiä: nyt uskomme, että lahjojen fyysinen koko kasvaa, kun ollaan taas kasvokkain, arvelee Heikkilä.
Joulukuu on kaupan alalle ehdottomasti tärkein myyntikuukausi. Joulukuun myynti kasvaa vuoden kuukausikeskiarvoon verrattuna noin viidenneksen.
Tavarataloille ja monille erikoiskaupan aloille joulumyynnin onnistuminen on lähes kriittistä. Vaikka joulukuun suhteellinen merkitys päivittäistavarakaupassa on laimentunut 2010-luvulla, joulukuu on Kaupan liiton mukaan edelleen ylivoimaisesti suurin myyntikuukausi ruokakaupoille ja marketeille.
Viime vuoden joulukuussa koko vähittäiskaupan arvonlisäverollinen myynti oli noin viisi miljardia euroa, eli noin 1 110 euroa jokaista Suomessa asuvaa 15−85-vuotiasta kohti. Kotitaloutta kohti joulukuun myynti oli noin 1 810 euroa.
Viime vuonna joulusesongin tuoma myynnin lisäys oli noin 178 euroa jokaista Suomessa asuvaa 15−85-vuotiasta kohti ja 290 euroa kotitaloutta kohti.
Marras- ja joulukuun sesonkien tuoma myynnin lisäys oli yhteensä noin 185 euroa jokaista 15−85-vuotiasta kohti ja 302 euroa jokaista kotitaloutta kohti.
Mikä voisi sitten olla se tämän joulun hittituote? Viime joulun hittituotteeksi muodostui lihashuoltovasara.
– Tänä vuonna ei ole mitään niin selkeää hittituotetta, joten sen näkee sitten vasta joulun jälkeen, toteaa Klaus.
– Viime jouluna joululahjoja postitettiin, joten ne olivat kooltaan pieniä. Nyt uskomme, että lahjojen fyysinen koko kasvaa, kun ollaan taas kasvokkain. Hittilahjoiksi ennustamme siksi suuria legopaketteja sekä erilaisia hyvinvointituotteita kuten verenpainemittareita, kivunlievittäjiä ja jo viime vuonna suosittuja lihashuoltovasaroita, sanoo Heikkilä.
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.