Har­ri Man­no­nen

“– Mun maa­il­ma pyö­rii!

Vih­re­ät, si­ni­set ja pu­nai­set va­lot tuik­ki­vat ym­pä­ril­lä­ni. Lat­tia yrit­ti ka­ra­ta al­ta­ni. Vai oli­ko se sit­ten­kin kat­to?

– Ei Sani, kun se oot sinä it­se, joka lei­kit hyr­rää, pa­ras ys­tä­vä­ni Lei­la sa­noi ja ot­ti ku­lauk­sen gro­gi­la­sis­taan.

Py­säy­tin jal­ka­ni vä­ki­sin ja tar­kas­te­lin nii­tä. Lei­la tai­si ol­la oi­ke­as­sa. Maa­il­ma sei­sah­tui, ja het­ken ai­kaa tun­tui ai­van kuin lei­jui­sin. Ki­ka­tus pur­kau­tui huu­lil­ta­ni.

– Mä tai­dan ol­la ai­ka hu­ma­las­sa.”

Näin al­kaa kuu­san­kos­ke­lai­sen Eli­na Aal­to­sen nel­jäs ro­maa­ni Kel­lo käy, Sani, joka jul­kais­tiin kol­me viik­koa sit­ten. Juh­li­taan Sa­nin ne­li­kymp­pi­siä.

Kir­ja­kau­pas­ta ro­maa­nia ei löy­dä, sil­lä se on Sto­ry­tel Ori­gi­nal. Eli kir­ja on saa­ta­vis­sa vain ää­ni­kir­ja­na ja e-kir­ja­na Sto­ry­te­lin kaut­ta. Sto­ry­tel on ruot­sa­lai­nen, kan­sain­vä­li­ses­ti toi­mi­va ää­ni­kir­ja­pal­ve­lu.

Aal­to­sen ai­em­mis­ta te­ok­sis­ta kak­si on ai­kuis­ten he­vos­ro­maa­ne­ja. Nii­den pää­hen­ki­lö ja ker­to­ja He­le­na lä­hen­te­lee viit­tä­kymp­piä.

Nuo­re­na Eli­na Aal­to­nen har­ras­ti he­vo­sia ja luki nuor­ten he­vos­ro­maa­ne­ja. Ai­kui­se­na hän oli­si ha­lun­nut lu­kea ai­kuis­ten he­vos­ro­maa­ne­ja.

– Mut­ta nii­tä ei ol­lut teh­ty. Ajat­te­lin, et­tä jos en löy­dä nii­tä, kir­joi­tan nii­tä it­se, Aal­to­nen sa­noo.

He­le­na-sar­jan pe­ru­si­dea löy­tyi omas­ta elä­mäs­tä: kun Aal­to­sen omat tyt­tä­ret al­koi­vat rat­sas­taa, per­heel­le os­tet­tiin he­vo­nen.

He­le­na ja hä­nen tyt­tä­ren­sä te­ke­vät sa­moin. He­le­nan ty­tär to­sin on jo ai­kui­nen.

He­vos­sar­jan kak­si en­sim­mäis­tä osaa il­mes­tyi­vät en­sin oma­kus­tan­tei­si­na pai­net­tui­na kir­joi­na. Myö­hem­min Sto­ry­tel teki mo­lem­mis­ta ää­ni­kir­jan.

Aal­to­sen tyt­tä­ret – 9- ja 11-vuo­ti­aat – kir­joit­ta­vat jo omia po­ni­kir­jo­jaan.

Eli­na Aal­to­nen on kou­lu­tuk­sel­taan so­si­o­no­mi, ja hän te­kee toi­mis­to­töi­tä.

– Toi­vot­ta­vas­ti jos­sa­kin vai­hees­sa voin kir­joit­taa pää­toi­mi­ses­ti, hän sa­noo.

– Vii­meis­tään kun Sto­ry­tel jul­kai­si näi­tä kir­jo­ja­ni, ta­ju­sin, et­tä tätä minä ha­lu­an teh­dä vaik­ka lop­pu­e­lä­mä­ni.

Tal­vel­la Aal­to­sel­ta il­mes­tyy ai­kuis­ten he­vos­ro­maa­ni­sar­jan kol­mas osa. Sii­nä He­le­na poh­tii, voi­ko hän iso­äi­dik­si tul­tu­aan elää uu­del­leen nuo­ruut­taan.

Sa­nin ta­ri­nan en­sim­mäi­ses­sä osas­sa ni­mi­hen­ki­lö ta­ju­aa ha­lu­a­van­sa sit­ten­kin äi­dik­si. Nimi Kel­lo käy, Sani viit­taa bi­o­lo­gi­sen kel­lon ti­ki­tyk­seen.

– Hä­nel­lä on kesä ai­kaa löy­tää täy­del­li­nen prins­si ja isä lap­sel­leen, Aal­to­nen ker­too.

– Se on hy­vän mie­len ke­sä­sar­ja.

Toi­nen osa on lu­vas­sa en­si ke­sä­nä.