Antti Railio tuo vuodenajat Kouvolaan
Kotkan keskustan virastotalo on myyty kehityshankkeeksi
Nälkäpäivä-kerääjiä tarvitaan kaduille ja verkkoon
Happoradion juhlavuosi tuo yhtyeen myös Kymenlaaksoon
Mielipide: Jos Kouvola leikkaa, Kymi Sinfonietta menettää valtionosuudet
Valtatie 7/E18 Haminan ohikulkutie suljetaan Husulan ja Kolsilan tunnelien kohdalla
Sivustakatselijasta täyspäiväiseksi urheilijaksi
Kotkan kaupungin yrittäjäpalkinto Tyylikotkalle
Kouvolaan uusi kaksipäiväinen kesäfestivaali
Pyhtään Saaristomarkkinoilla 8 000 kävijää
70 vuotta tukea, tietoa ja yhdessä kulkemista
Vanhassa Kotkassa tavaran voi myydä monella tavalla
Kultaa ja kahvia Kouvolassa
Paikallista palvelua suurella sydämellä
Paikallinen kauppa pärjää – Veikon Kone luottaa palveluun
Kotkalainen Suuri tuntematon julkaisee uuden singlen perjantaina 4. lokakuuta.
Kuva: Jani Vihavainen
Kotkan Suuri Tuntematon julkaisee uuden singlen
Kotkalainen Suuri Tuntematon julkaisee "Kuulen jälleen askeleesi" -nimisen uuden singlen perjantaina. Bändin aiemmasta punkahtavasta linjasta hieman iskelmällisempään suuntaan poikkeavan kappaleen on säveltänyt bändin kitaristi Ilari van der Steen ja sanoittanut laulaja Juho Eerola. Bassoa soittaa bändiin jo sen alkuvuosista saakka kuulunut Lauri Eerola ja rummuissa on totuttuun tapaan Juha Beck. Kosketinsoitinosuudet hoitaa Suuren Tuntemattoman riveissä aiemminkin vieraillut Juuso Elminen.
Vaikka kappaleen tyylilaji onkin bändin normaalituotantoon verrattuna kevyempi, on laulun aiheessa tunnistettavissa Suurelle Tuntemattomalle ominaista, hieman vinksahtanutta katsontakantaa. Tällä kertaa laulun kertojaminänä toimii dementoitunut mummo, joka todellisen maailman kiistäen kuulee poisnukkuneen miehensä askeleita talossaan.
Singlen julkaisee pääkaupunkiseudulta Karhulaan paluumuuttanut Bluelight Records. Äänityksestä ja miksauksesta vastaa Juha-Pekka Pusa.
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.