Mart­ti Lin­na

Ke­vääl­lä 2011 ha­mi­na­lai­sen Ma­riia Ruu­sun­lah­den elä­mäs­sä ta­pah­tui jo­ta­kin, joka vai­kut­ti kaik­keen hä­nen elä­mäs­sään.

– Oma ter­vey­te­ni läh­ti me­ne­mään alas­päin ja olin työs­sä­ni sel­lai­ses­sa koh­das­sa, jos­sa mie­tin mi­ten voi­sin tar­jo­ta ih­mi­sil­le jo­ta­kin sy­vem­pää. Löy­sin hy­vän olon läh­teen.

Tuo läh­de oli aluk­si jal­ka­kyl­py­lai­te, jol­la Ruu­sun­lah­ti al­koi teh­dä it­sel­leen ja asi­ak­kail­leen ke­hon­puh­dis­tuk­sia en­tis­ten ihon­hoi­to- ja kos­me­tiik­ka­pal­ve­lu­jen si­jaan. Pian hän siir­tyi syö­mään ve­gaa­nis­ta ruo­kaa, ja ryh­tyi seu­raa­maan ke­hon­sa hap­po­e­mäs­ta­sa­pai­noa.

Sa­tap­ro­sent­ti­nen ve­gaa­ni ei syö mi­tään ruo­ka-ai­nei­ta, jot­ka ovat pe­räi­sin eläin­kun­nas­ta. Ma­riia Ruu­sun­lah­ti ei kuu­lu täys­ve­gaa­nei­hin, vaik­ka hän ei ole­kaan syö­nyt li­haa koh­ta kym­me­neen vuo­teen. Jos pi­dois­sa on tar­jol­la vaik­ka­pa ker­ma­kak­kua, niin se kyl­lä mais­tuu.

– Li­han jä­tin pois ter­veys­syis­tä, kun huo­ma­sin et­tei se sula hel­pos­ti ke­hos­sa­ni ja on lii­an ha­pan­ta eli­mis­töl­le. Muu­tos tuli siis ter­veys edel­lä. Li­han­syön­nin eet­ti­syy­teen liit­ty­vät ky­sy­myk­set tu­li­vat mu­kaan vas­ta myö­hem­min, Rau­han­lah­ti ker­too. – Edel­leen hy­väk­syn al­ku­pe­räis­kan­so­jen met­säs­tys­kult­tuu­rin, jos­sa saa­li­se­läi­mis­tä käy­te­tään kaik­ki mah­dol­li­nen hyö­dyk­si.

Muu­tos tuot­ti tu­lok­sia.

– Olo­ni ei ol­lut kos­kaan tun­tu­nut hen­ki­ses­ti ja fyy­si­ses­ti niin hy­väl­tä. Ta­ju­sin, et­tä tämä on se olo­ti­la, jos­sa ha­lu­an ol­la.

Ny­kyi­sin Ma­riia Ruu­sun­lah­ti on mo­ni­toi­miy­rit­tä­jä, joka te­kee mo­nen­lais­ta hy­vin­voin­nin ja ruo­ka­va­li­oi­den pa­ris­sa. Hän kok­kaa, opas­taa ja lu­en­noi. Sa­nois­ta, pu­hu­mi­ses­ta ja kir­joit­ta­mi­ses­ta pi­tä­vän yrit­tä­jän suun­ni­tel­mis­sa on aloit­taa en­sim­mäi­sen oman ruo­ka­oh­je­kir­jan kir­joit­ta­mi­nen.

Ruu­sun­lah­ti ha­lu­aa ja­kaa eteen­päin sitä tie­toa, min­kä hän on it­se hy­vän olon ha­ke­mi­ses­ta ja saa­vut­ta­mi­ses­ta tä­hän saak­ka op­pi­nut – muis­ta­en toki sen, et­tä jo­kai­nen meis­tä te­kee it­se omat va­lin­tan­sa.

– Ih­mi­sen hy­vin­voin­ti on jat­ku­vaa pei­laa­mis­ta si­säi­sen ja ul­koi­sen hy­vin­voin­nin suh­teen. Ei­kä asi­oi­ta kan­na­ta miet­tiä puh­taas­ti ra­vin­non kaut­ta, hän muis­tut­taa. – Mo­nel­le ih­mi­sel­le oh­jee­ni on ol­lut: py­säh­dy ja hen­gi­tä. Ra­vin­to ei ai­na ole oi­kea läh­tö­koh­ta vaan sen miet­ti­mi­nen, mikä on oi­ke­as­ti pa­han olon juu­ri ja syy.