Kouvolan Dekkaripäivillä uusi järjestäjä
Työpaikkailmoittelu lisääntyi Kouvolassa ja vähentyi Kotka-Haminan seudulla
Kysy muistisairauksista, kannustetaan Muistiviikolla
Häiriö- ja rikostehtävien määrä väheni Kaakkois-Suomessa
Kotkan kauppatorin esteettömyyttä parannetaan
Valtatie 7/E18 Haminan ohikulkutie suljetaan Husulan ja Kolsilan tunnelien kohdalla
Sivustakatselijasta täyspäiväiseksi urheilijaksi
Kotkan kaupungin yrittäjäpalkinto Tyylikotkalle
Kouvolaan uusi kaksipäiväinen kesäfestivaali
Pyhtään Saaristomarkkinoilla 8 000 kävijää
70 vuotta tukea, tietoa ja yhdessä kulkemista
Vanhassa Kotkassa tavaran voi myydä monella tavalla
Kultaa ja kahvia Kouvolassa
Paikallista palvelua suurella sydämellä
Paikallinen kauppa pärjää – Veikon Kone luottaa palveluun
Tukea rakennusperinnön hoitoon
Kaakkois-Suomen ELY-keskus on myöntänyt avustuksia rakennusperinnön hoitoon 27 kohteelle.
Avustuksilla edistetään rakennusten suojeluarvon säilymistä ja yksittäinen avustus oli suurimmillaan 5 000 euroa. Kunnostustyöt painottuivat rakennusten vesikattoihin ja ikkunoihin.
Hakemuksia tuli 44. Jaettavaa oli 45 000 euroa.
Kymenlaaksosta avustusta sai 15 hakijaa, yhteensä 29 000 euroa. Korian sotilaskoti sai avustusta julkisivun rappausten kunnostamiseen, joka oli suurin yksittäinen avustus, 5000 euroa. Korian sotilaskoti on yksi Suomen Docomomo-kohteista. Docomomo International on 1988 perustettu kansainvälinen modernin arkkitehtuurin tutkimus- ja suojelujärjestö.
Kotkassa suurimman avustuksen, 2 500 euroa sai As.Oy Sunivalli ulko-ovien korjaukseen.
Haminassa Vilniemen kartano sai liiterirakennuksen korjaamiseen 2 000 euroa.
Ympäristöministeriö julkaisi alkuvuodesta selvityksen rakennusperintöavustusten vaikutuksista. Suurin osa kyselyyn vastanneista avustuksen saajista koki, että avustuksella oli suuri merkitys kunnostetun kohteen säilymiseen ja käyttöön. Avustussummien kohdekohtaisesta pienuudesta huolimatta avustuksen saajat kokivat myönnettyjen avustusten olleen useimmiten riittäviä tai jokseenkin riittäviä korjauksen toteuttamisen kannalta.
Kyselyyn vastanneet olivat tavallisimmin saaneet alle 5 000 euron avustuksen. Rakennusperintöavustuksilla tuetaan arvokkaiden kulttuuriympäristökohteiden säilymistä. Kunnostuksilla voi olla vaikutusta myös alueen vetovoimaisuuteen ja houkuttelevuuteen esimerkiksi matkailun kannalta.
Avustusten taloudelliset vaikutukset ovat moninkertaisia suhteessa pieniin avustussummiin, jotka kattavat vain pienen osan hankkeiden kokonaiskustannuksista. Taloudellisia vaikutuksia syntyy muun muassa materiaalihankinnoista ja työvoiman palkkauksesta. Ne ovat erityisen tärkeitä paikallisesti ja yksittäisille korjaukseen osallistuville tahoille.
Selvitys osoitti, että rakennusperintöavustuksilla on laajoja myönteisiä vaikutuksia.
– Toivottavasti avustusmäärärahoja saataisiin tulevalla hallituskaudella enemmän. Näin avustuksilla voitaisiin tukea kulttuuriympäristön vetovoimaisuutta entistä suunnitelmallisemmin ja laajemmin, toteaa hallitussihteeri Matleena Haapala ympäristöministeriöstä.
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.