Rakennusliitto Kotkan hyväksikäyttöselvityksestä: Työvoiman tuonnin ohituskaista pois henkilöstöpalveluyrityksiltä
Kouvolassa 101 ehdokasta pyrkii uuden seurakunnan kirkkovaltuustoon
Polkupyörän saa maksutta bussiin ruuhka-aikojen ulkopuolella
Kotkan kaupunginjohtajaksi haki 27 henkilöä
Rinki-ekopiste suljetaan Kotkassa
Valtatie 7/E18 Haminan ohikulkutie suljetaan Husulan ja Kolsilan tunnelien kohdalla
Kotkan kaupungin yrittäjäpalkinto Tyylikotkalle
Kouvolaan uusi kaksipäiväinen kesäfestivaali
Seurakuntayhtymän hallintojohtaja on irtisanoutunut
Tehtävänä on ollut auttaa, ei arvostella
70 vuotta tukea, tietoa ja yhdessä kulkemista
Vanhassa Kotkassa tavaran voi myydä monella tavalla
Kultaa ja kahvia Kouvolassa
Paikallista palvelua suurella sydämellä
Paikallinen kauppa pärjää – Veikon Kone luottaa palveluun
Vähävaraisten perheiden liikunnan rahaston haku on käynnissä
Kymenlaakson Liikunta on vuonna 2023 perustanut vähävaraisten perheiden liikunnan tukemiseksi rahaston, jonka tarkoituksena on tukea kymenlaaksolaisten lasten liikunnan harrastamista urheiluseuroissa. Kohderyhmänä ovat alle 18-vuotiaat.
Tukea on nyt myönnetty kolmessa haussa yhteensä 122 lapsen harrastamiseen. Kokonaistuki on ollut yhteensä 11 400 euroa.
Nyt on käynnissä uusi haku. Tukea voi hakea välttämättömiin varusteisiin, kuukausi- ja kausimaksuihin, kilpailumaksuihin, urheiluakatemiamaksuihin, bussikorttiin maksimissaan 200 euroa lasta kohden. Kevään haussa on LC Kotka Keisarinnojen lisäraha 500 euroa kotkalaisten perheiden tukiin.
Hakemus, missä kysytään perheen tilannetta ja perusteita haettavalle tuelle tulee jättää viimeistään 1. toukokuuta osoitteessa https://www.kymli.fi/vahavaraisten-rahasto/
Rahaston pääomasta ovat vastanneet Kouvolan Rotaryklubi, Läpimurtosäätiö, Ässä-Asunnot Oy, Parik-säätiö, Kymenlaakson Sähkö Oy sekä KPT Group Oy – Kymen Pultti- ja työväline.
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.