Kaupunkilehti PK & Ankkurin jakeluun tulee muutoksia
Kymenlaaksolle uusi maakuntaohjelma
Sirkustelua, valotaidetta ja ilotulitus Kouvolan vuodenvaihteessa
Pyhtää käynnistää kirkonkylän yritysalueen kaavoituksen
Kouvolan Koutsi-linjan 9 reittiä pidennetään Tornionmäessä
Palkintosadetta kotkalaisyrittäjille
Murhamysteerejä Kymenlaaksossa
Lähdin Kotkasta poikkeamaan Kotkassa
Kotka-Kymin seurakunta kutsuu yksin joulua viettävät Karhuvuoreen
Haminassa ollaan viikonloppuna joulutunnelmissa
Hyvä palvelu tekee iloisen mielen
Kiinteistöillä elinvoimaa Kotkaan
Arjan voitto nivelrikosta
Paikallista terveydenhuoltoa suurella sydämellä!
Monikanavaista mainontaa
E-urheilu osaksi urheiluakatemiatoimintaa ensimmäistä kertaa Kymenlaaksossa
Etelä-Kymenlaakson urheiluakatemia ja Kouvolan urheiluakatemia alkavat tarjota e-urheiluvalmennusta kuluvan vuoden aikana. Valmennuksen käynnistymisen apuna on toiminut Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamkin perustama ESGE–verkosto, joka on koonnut vuoden ajan yhteen e-urheilusta kiinnostuneita pelaajia ja valmentajia Kymenlaakson alueelta.
Suomen elektronisen urheilun liitto SEUL ry on antanut tukea Kymenlaakson valmennustoiminnan käynnistämiseen. Suomen e-urheilu-maajoukkueen valmentaja Otto Takala on muun muassa jakanut verkostolle kokemuksiaan Sotkamon urheiluakatemian toiminnasta.
Etelä-Kymenlaakson urheiluakatemian toiminnanjohtaja Jiri Auranen näkee e-urheiluvalmennuksen mukaan ottamisessa mahdollisuuden menestykseen. Urheilijalle valmennus tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden opiskelun ja urheilun yhdistämiseen.
– Kouvolan urheiluakatemia haluaa olla urheilun kehityksessä mukana, ja e-urheilun mukaantulo akatemian lajivalikoimiin on ollut oikeastaan vain ajan kysymys, sanoo tiedotteessa akatemiajohtaja Timo Pahkala.
Pahkala kertoo, että Xamk on ollut Kouvolan urheiluakatemian yhteiskumppani jo vuosia urheilijoiden opiskelun ja urheilun yhdistämisessä.
– Yhteinen ponnistus e-urheilun kehittämisessä osaksi akatemiatoimintaa tuo yhteistyöhömme uuden tervetulleen elementin lisää.
Urheiluakatemiaan voi hakea 9.–luokkalaisten lisäksi lukiossa, ammattiopistossa tai ammattikorkeakoulussa opiskelevat. Mukaan haetaan alla olevien linkkien kautta 7. huhtikuuta kello 15 mennessä.
Haku Etelä-Kymenlaakson urheiluakatemiaan:
https://peda.net/kotka/urheilijakoulutus/hakeminen
Haku Kouvolan urheiluakatemiaan:
https://kouvolanurheiluakatemia.fi/urheilijalle/hakeminen/
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.