Kymenlaakson kauppakamarista Vuoden kauppakamari
Avoin näyttelyhaku on auki syyskuun ajan Haminassa
Uudessa monitoimitalossa on avoimet ovet
Kaupunginjohtaja Esa Sirviön on epäilty syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen – sairauspoissaolo jatkuu
Kouvolassa asukkaat kutsutaan keskustakävelylle
Kotkassa uusi tapahtuma ikinuorille kaupunkilaisille
Kyläfestivaali jatkaa saaristomarkkinoiden perinnettä Pyhtäällä
Kotkan kaupungin yrittäjäpalkinto Veljekset Turpeinen Oy:lle – Pyhtää palkitsi Kaakon Hoiva Oy:n
Kaivosvaraus hätkäyttää
Mitä jos innostuisit ja innovoisit?
Hyvä palvelu tekee iloisen mielen
Kiinteistöillä elinvoimaa Kotkaan
Arjan voitto nivelrikosta
Paikallista terveydenhuoltoa suurella sydämellä!
Monikanavaista mainontaa
Juha Vainio -palkinnon saa Toni Wirtanen
Juha Vainio -palkinto myönnetään tänä vuonna Toni Wirtaselle, 46. Wirtasen elämäntyö Apulanta on ehtinyt muodostua 30 vuodessa bändistä brändiksi, mutta sitä se ei olisi tehnyt ilman lauluntekijä Wirtasta ja hänen kasvutarinaansa vihaisesta nuoresta miehestä pohdiskelevaksi keski-ikäiseksi, joka löytää sanoituksiinsa myös valoa pimeyksien reunoilta.
Apulannan musiikillinen tyyli haki 1990-luvun alkupuolella uomaansa punkin, metallin, popin ja grungen välimaastosta, kunnes ensimmäinen hitti Mitä kuuluu viitoitti yhtyeen tien kohti suurempia yleisöjä. Ensi hitillä kuuluu jo Wirtasen sanoitusten tavaramerkki eli vimmainen kokemus vieraudesta, johon 1990-luvulla itseään ja paikkaansa etsivän kuulijan oli helppo samaistua.
Wirtasen tunnetuimmissa kappaleissa musiikki ja sanat muodostavat kokonaisuuden, jossa toista on vaikea kuvitella ilman toista. Musiikki tarvitsee näköisensä tekstin ja päinvastoin. Tässä mielessä palkinnon antajien mielestä Wirtanen on muusikko ja musiikintekijä mitä suurimmassa määrin myös sanoittaessaan.
Wirtasen mielestä tekstin tehtävä on pikemmin herättää tunteita ja mielikuvia kuin kertoa jostain. Kun tekstit onnistuvat tässä, ne kertovat väistämättä kuulijalleen jostain hänelle tärkeästä ja merkityksellisestä. Ne ovat musiikillisia musteläiskätestejä, joista näkee itsensä, pelkonsa ja unelmansa.
Wirtanen on luonnostellut monet kappaleensa ensin remuenglanniksi, mutta hän viimeistelee ne aina suomeksi. Tämä on yksi syy, jonka ansiosta suomi säilyi 1990-luvulta alkaen amerikkalaisvaikutteisen Suomi-grungen ja alt-rockin valtakielenä. Voimasoinnut saivat vielä lisää voimaa ja tarttumapintaa Wirtasen äidinkielestä, jossa kaikuu katu-uskottavuuden lisäksi perinteen tuntemus Kalevala-vaikutteita myöten.
Wirtanen on osoittanut monipuolisuutensa myös kynäilemällä lauluja muille artisteille kuten Irinalle, Kaija Koolle ja Antti Tuiskulle, jotka ovat tyylillisesti etäällä Wirtasen omimmasta genrestä.
Näillä perusteluilla tämän vuotinen Juha Vainio -palkinto luovutettiin Toni Wirtaselle 29.7. Kotkan Kauppatorilla järjestetyssä tilaisuudessa. Palkintosumma on 6000 euroa. Palkinnon myöntää kotkalaisen sanoittajan Juha Vainion nimeä kantava, vuonna 1990 perustettu rahasto, jota hallinnoivat Kotkan kaupunki ja Suomen musiikintekijät ry. Myös Juha Vainion perikunta on edustettuna hallituksessa.
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.