Sotilaspoikien Perinneliitto juhlii Haminassa 35-vuotista toimintaansa
Louhintatyöt käynnistyvät Kotkan Hyväntuulentiellä
Antti Häkkänen ja Paavo Lipponen Pyhtäältä Pöydältä -tapahtuman avausesiintyjät
Valtakunnallinen Koulurauha kajahtaa Kouvolasta
Afrikkalaisen sikaruton tautitapauksia löydetty lisää
80-vuotias Jyrkilä Oy luopui henkilöliikenteestä
Sotilasvalatilaisuus kerää Kouvolaan ison joukon ihmisiä
Pyhtään Harrastajateatteri tuo lavalle lämpöä, iloa ja musiikkia
Kotkan seudulla bussit talvikauteen – muutoksia on kaikissa kunnissa
Louhintatyöt käynnistyvät Kotkan Hyväntuulentiellä
Kultaa ja kahvia Kouvolassa
Paikallista palvelua suurella sydämellä
Paikallinen kauppa pärjää – Veikon Kone luottaa palveluun
Uudistunut Autokamu avaa ovensa Korialla
Hyvä palvelu tekee iloisen mielen
Kaakkois-Suomen hirvieläinluvat on myönnetty
Kaakkois-Suomen toimialueelle on myönnetty 2490 hirven ja 366 valkohäntäpeuran pyyntilupaa. Tavoitteena on leikata hirvikantaa maltillisesti kohti tavoitetta.
Kaikki hirven pyyntiluvat myönnettiin haetusti Kaakkois-Suomen alueella. Luvanhakijat ovat hakeneet lupia pääsääntöisesti alueen riistanhoitoyhdistysten verotussuunnittelun mukaisesti.
Keväällä asetetut hirvitalousaluekohtaiset jäävän kannan tavoitteet edellyttävät hirvikannan leikkaamista kaikilla Kaakkois-Suomen hirvitalousalueilla. Lupamäärä mahdollistaa noin 3 600 hirven kaatamisen, joka on laskennallista verotustarvetta suurempi määrä. Luvalla voi kaataa yhden aikuisen tai kaksi vasaa. Osa luvista on totuttuun tapaan niin sanotuissa lupapankeissa eli lupia on haettu ja myönnetty yli laskennallisen tarpeen.
Valkohäntäpeuran pyyntilupamäärät mahdollistavat suunnitelmallisen metsästyksen ja kannan hallitun kasvattamisen paikallisen harkinnan mukaisesti. Valkohäntäpeuraa esiintyy enimmäkseen toimialueen läntisellä reunalla. Kaikkia valkohäntäpeuralle haettuja pyyntilupia ei myönnetty.
Hirvenmetsästys alkaa täydellä teholla lauantaina 12. lokakuuta. Syyskuun alussa alkaa valkohäntäpeurojen vahtimismetsästys ja hirviä voidaan ampua vahtimalla pelloilta.
Hirvi on Kaakkois-Suomen alueen tärkein riistaeläin. Viime metsästyskaudella alueella kaadettiin 2 463 hirveä ja 152 valkohäntäpeuraa.
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.