Päihteisiin kuolleita muistellaan Kouvolassa
Poliisi pyytää havaintoja tulipalosta
Anne Heikkilästä aluehallituksen puheenjohtaja
Xamkille valittiin uusi hallitus
Nuorisovaltuustoon ennätysmäärä hakijoita Kotkassa
Taksien pilalle mennyt maine on saatava palautettua
Jaala Areenaan useita uudistuksia ensi vuonna
Soiva veistos Kotkan Kuusisessa on vihdoin virallisesti vihitty
Aaltoja! -festivaali tuo muutoksia Kotkan liikennejärjestelyihin
Santalahti Resort Kotkassa investoi ympärivuotiseen luksuslomailuun
Hyvä palvelu tekee iloisen mielen
Kiinteistöillä elinvoimaa Kotkaan
Arjan voitto nivelrikosta
Paikallista terveydenhuoltoa suurella sydämellä!
Monikanavaista mainontaa
Kuva: Johannes Wiehn
Kauppaneuvoksen arvonimi Harri Miettiselle
Tasavallan presidentti on 25. toukokuuta myöntänyt kauppaneuvoksen arvonimen Kymen Seudun Osuuskaupan toimitusjohtajalle, kauppatieteiden maisteri Harri Miettiselle.
Kymen Seudun Osuuskaupan toimitusjohtajana ja hallituksen puheenjohtajana Harri Miettinen aloitti maaliskuussa 2017. Osuuskauppa on noussut entistä vahvemmin tavoittelemaan jäsenten hyötyjen lisäksi myös alueen elinvoiman lisäämistä ja kehittämistä.
Toimitusjohtaja Miettisen osaamista on käytetty laajasti eri luottamustehtävissä suomalaisessa liike-elämässä. Yksi merkittävimmistä luottamustoimista on SOK:n hallituksen jäsenyys vuodesta 2021 ja hallituksen varapuheenjohtajuus vuodesta 2023. Lisäksi hän toimii mm. SOK Liiketoiminta Oy:n hallituksen varapuheenjohtajana, Kymenlaakson kauppakamarin hallituksen jäsenenä sekä Työeläkevakuutusyhtiö Elon hallintoneuvoston jäsenenä ja vuodesta 2022 alkaen hallintoneuvoston puheenjohtajana. Muita merkittäviä luottamustehtäviä hänellä on ollut Elinkeinoelämän Keskusliitossa sekä Kaupan Liitossa.
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.