KAI-PEK­KA VE­SA­LAI­NEN

– Ke­sä­paik­kam­me on juur­tu­nut meil­le ko­dik­si ja sie­lun­mai­se­mak­si, min­kä vuok­si tän­ne on ai­na ha­lun­nut tul­la. Rak­kai­ta har­ras­tuk­si­a­ni ovat vuo­sien saa­tos­sa ol­leet niin Toi­vo­lan maa­ti­lan työt kuin ka­las­tus. Tääl­lä on ti­laa ja väl­jyyt­tä, esit­te­lee Val­ke­a­lan kirk­ko­her­ra Ar­to Hel­le mök­kiym­pä­ris­töä, jos­sa hän puo­li­son­sa Kris­tii­nan ja kol­me­vuo­ti­aan Lii­sa-tyt­tä­ren kans­sa viet­tää vuo­det mil­tei ym­pä­riin­sä.

Kirk­ko­her­ra Ar­tol­le Mul­ta­mä­en Hau­ta­las­sa Lap­pa­lan­jär­ven poh­jois­ran­nal­la si­jait­se­va maa­lais­mil­jöö on ol­lut tär­keä paik­ka var­hai­ses­ta lap­suu­des­ta al­ka­en.

– Van­hem­pie­ni Er­kin ja Lii­san työt ja ko­tim­me oli Lah­des­sa, mut­ta kaik­ki ke­sät vie­tim­me Val­ke­a­las­sa. Kun Su­vi­vir­si oli lau­let­tu, pa­kat­tiin tar­vit­ta­vat ta­va­rat pat­jo­ja myö­ten au­toon ja tul­tiin tän­ne, jos­ta pa­lat­tiin Lah­teen vas­ta kou­lun al­ka­es­sa.

- Toivolan tilalla lapsuudessa viettämieni kivojen aikojen myötä olen sisäistänyt sen, miten mukavaa maaseudulla on olla, pohtii Arto Lappalanjärven rantamaisemassa.

kUVA: Kai-Pekka Vesalainen

Ke­sä­a­sun­non pi­ha­pii­riä reu­nus­ta­vat osin Ar­ton isän, met­sä­tek­nik­ko Er­kin 1950-lu­vul­la is­tut­ta­mat kaa­to­ko­koon kas­va­neet kuu­set. Ym­pä­röi­väs­tä met­säs­tä ja sääs­tä joh­tu­en ha­na­kas­ti pis­tä­viä hyt­ty­siä ul­ko­sal­la riit­tää.

Pui­den ta­kaa kim­mel­tää Lap­pa­lan­jär­vi, jon­ne lin­nun­tie­tä ei Hel­teen per­heen ton­til­ta ole mat­kaa kuin puo­li­sen sa­taa met­riä.

– Ki­lo­met­re­jä pit­käl­le ran­ta­kais­ta­leel­le ra­ken­net­tiin 1960–70-lu­ku­jen vaih­tees­sa met­säyh­tiö Ky­min työn­te­ki­jöil­le sau­no­ja, jois­sa ei ol­lut lupa yö­pyä, jo­ten ei ran­ta­e­lä­mäs­tä ole ol­lut hait­taa meil­le. Jo isä­ni yrit­ti ran­ta­yh­teyt­tä ai­ka­naan li­sä­maa­na os­taa, mut­ta kaup­po­ja ei ole tä­hän päi­vään men­nes­sä syn­ty­nyt, to­te­aa Ar­to ja muis­taa ajat, jol­loin mök­ki si­jait­si ava­ral­la pai­kal­la osin pel­to­jen ym­pä­röi­mä­nä.

– Toki rau­hal­li­suu­den ja asu­mis­mu­ka­vuu­den ni­mis­sä olem­me val­mii­ta lu­nas­ta­maan ran­ta­maa­ta, jos sitä on saa­ta­vil­la, mut­ta eri­tyis­tä tar­vet­ta ran­nal­le ra­ken­ta­mi­seen meil­lä ei ole. Ei toki oli­si paha asia, et­tä ran­ta­vii­vaa jäi­si myös va­paa­seen käyt­töön.

– Pur­nun va­paa-ajan viet­to­a­lu­eel­le tie me­nee ny­kyi­sin tuol­ta poh­joi­sen suun­nal­ta. Kir­kon­ky­län elä­mää olem­me lä­hel­lä, vaik­ka maan­teit­se mat­kaa tän­ne ker­tyy vä­hän yli kol­me ki­lo­met­riä, sel­vit­tää Ar­to, joka on hy­vil­lään sii­tä, et­tä kir­kon­kel­lo­jen ää­ni kuu­luu mö­kil­le as­ti.

– Luon­to on meil­le to­del­la tär­keä ele­ment­ti. Olem­me tosi on­nel­li­sia tääl­lä! Mar­jas­tus on mei­dän jut­tu, heh­kut­ta­vat Ar­to ja Kris­tii­na, jois­ta vii­mek­si mai­nit­tu on eri­kois­tu­nut va­del­mien ke­rää­mi­seen.

– Yk­kös­toi­veem­me on saa­da vuon­na 2010 tal­vi­a­sut­ta­vaan kun­toon re­mon­toi­mam­me mök­ki tu­le­vai­suu­des­sa va­ki­tui­sek­si asun­nok­si. Meil­le on lu­vat­tu, et­tä val­mis­te­lu­vai­hees­sa ole­van kaa­van myö­tä loma-asun­non käyt­tö­tar­koi­tus­ta voi­daan muut­taa, sa­noo Ar­to. Hän hy­mäh­tää toi­veik­kaa­na, et­tä Kou­vo­la­han tar­vit­see uu­sia va­ki­tui­sia asuk­kai­ta, mikä kun­ta­päät­tä­jien pii­ris­sä tie­dos­te­taan.

Helteet odottavat, että lähitulevaisuudessa he saavat kesäasunnolleen vakinaisen asuinpaikan statuksen.

Kuva: Kai-Pekka Vesalainen

Hel­teen su­vun juu­ret ovat sy­väl­lä van­han Kou­vo­lan emä­pi­tä­jän Val­ke­a­lan ”äi­din­mai­dos­sa”. Ar­ton muu­kin per­he – ai­kui­set lap­set Il­ma­ri, Ai­no-Mai­ja ja Es­si sekä lap­sen­lap­si Luca – viih­ty­vät iso­van­hem­pien­sa ko­ti­seu­dul­la.

– Myös si­sa­ruk­se­ni käy­vät mö­kil­läm­me use­as­ti, sil­lä tämä on ny­kyi­sin ai­noa yh­tei­ses­tä lap­suu­des­tam­me muis­tut­ta­va paik­ka.

– Isoi­sä­ni Fred­rik Emil Hel­le toi­mi Val­ke­a­lan kar­ta­nos­sa peh­to­ri­na. Kun kar­ta­non isän­tä Na­ta­na­el Col­li­an­der oli kuo­le­mas­sa, hän pyy­si us­kol­li­set pal­ve­li­jan­sa luok­seen. Isoi­sä­ni esit­ti pyy­det­ty­nä toi­vo­muk­se­na, et­tä sai­si pie­nen maa­pals­tan tääl­tä Lap­pa­lan­jär­ven ta­kaa. Fred­ri­kil­lä ja hä­nen puo­li­sol­laan An­na-Lo­vii­sal­la oli kar­ta­nos­sa syn­ty­neet lap­set: isä­ni Erk­ki, hä­nen vel­jen­sä Aar­ne sekä hei­dän sis­kon­sa Ai­no, El­sa ja Au­ne.

– Kun 1950-lu­vul­la tuli su­ku­pol­ven­vaih­dos, Toi­vo­lan tila meni Aar­nen hoi­toon. Isä­ni sai va­li­ta ke­sä­pai­kan ton­tin, ker­taa Ar­to su­kun­sa his­to­ri­aa.

Hän har­mit­te­lee, et­tei do­ku­ment­te­ja men­neis­tä su­ku­pol­vis­ta juu­ri­kaan ole ny­ky­päi­vään saak­ka säi­ly­nyt. Aar­nel­la ja hä­nen vai­mol­laan Syl­vil­lä ei ol­lut lap­sia, jo­ten va­lo­ku­vat ovat jos­sain vai­hees­sa pää­o­sin ka­don­neet. – Isoi­sää­ni Fred­rik Emi­liä en kos­kaan ta­van­nut, sil­lä hän kuo­li en­nen syn­ty­mää­ni. Äi­ti­ni isä, ro­vas­ti Frans Väi­nö Reu­na­nen työs­ken­te­li Kou­vo­lan ase­ma­ky­län va­rus­kun­nas­sa, jo­ten äi­ti­ni ja isä­ni oli­vat mo­lem­mat syn­ty­neet Val­ke­a­las­sa.

Liisalle kesäasunto maalla on kuin paratiisi. Noin 4 000 neliömetrin tontilla on tilaa temmeltää.

Kuva: Kai-Pekka Vesalainen