Rakennusliitto Kotkan hyväksikäyttöselvityksestä: Työvoiman tuonnin ohituskaista pois henkilöstöpalveluyrityksiltä
Kouvolassa 101 ehdokasta pyrkii uuden seurakunnan kirkkovaltuustoon
Polkupyörän saa maksutta bussiin ruuhka-aikojen ulkopuolella
Kotkan kaupunginjohtajaksi haki 27 henkilöä
Rinki-ekopiste suljetaan Kotkassa
Valtatie 7/E18 Haminan ohikulkutie suljetaan Husulan ja Kolsilan tunnelien kohdalla
Kotkan kaupungin yrittäjäpalkinto Tyylikotkalle
Kouvolaan uusi kaksipäiväinen kesäfestivaali
Seurakuntayhtymän hallintojohtaja on irtisanoutunut
Tehtävänä on ollut auttaa, ei arvostella
70 vuotta tukea, tietoa ja yhdessä kulkemista
Vanhassa Kotkassa tavaran voi myydä monella tavalla
Kultaa ja kahvia Kouvolassa
Paikallista palvelua suurella sydämellä
Paikallinen kauppa pärjää – Veikon Kone luottaa palveluun
Kojamo-arvonimi Wiljami Salmiselle
Kojamo- ja Marjas-arvonimien saajat on perinteisesti julkistettu Lohisoiton avajaistapahtumassa Kotkan kauppatorilla. Tällä kertaa Kojamo-arvonimen haltija kuluvalle vuodelle esittäytyy poikkeuksellisesti jo ennen avajaispäivää ja festivaalia.
Kojamo- ja Marjas-arvonimet (uros- ja naaraslohi) ovat Kymijoen Lohisoitto ry:n hallituksen myöntämiä tunnustuksia kotkalaisen kulttuurielämän aktiiville ja vaikuttajalle. Tänä vuonna arvonimi on myönnetty Wiljami Salmiselle seuraavin perustein:
– Tämänkertaisen Kojamo-arvonimen perusteeksi voi nimetä neljä tekijää: Musiikillisten perinteiden kunnioittaminen, ylläpitäminen ja uudistaminen, opettajuus, muusikkous sekä talkoohengessä asioiden väsymätön edistäminen kukoistavan ja monipuolisen kotkalaisen kulttuurielämän ylläpitämiseksi. Wiljami Salminen on pedagogi ja soitonopettaja Kymen konservatoriossa ja Kotkan seudun musiikkiopistossa, ja ollut näin kasvattamassa seuraavia muusikkosukupolvia. Hän on ollut konservatorion kasvatti myös itse aikana, jolloin tuo aivan uusi opetuslinja sai alkunsa tällä seudulla ja jossa hyödynnettiin yhteistyötä ja verkostoja myös muualle. Hän on myös pitkänlinjan muusikko, joka on ollut monessa ja monenlaisissa kokoonpanoissa mukana erityisesti rytmimusiikin saralla.
– Muusikkouden lisäksi hän on ollut vaikuttamassa viime vuosina kotkalaiseen kulttuurielämään myös jatkamalla vahvojen kulttuurivaikuttajien ja arvostettujen grand old manien/ladien työtä varsinkin Kotka Jazz ry:ssä perinteitä kunnioittaen ja tuomalla myös uusia mausteita tähän toimintaan.
– Kotka Jazz ry:n toiminta perustuu talkootyöhön Lohisoiton tavoin ja tällä arvonimellä halutaan tänä vuonna huomioida myös Kotkan kulttuurielämässä vallitseva talkoo- ja vapaaehtoistoiminnan henki, joka kukoistaa tässä kaupungissa poikkeuksellisen hienolla tavalla ja jossa ei työtunteja useinkaan säästellä. Lopputuloksena on erittäin monipuolisia ja säännönmukaisesti tuotettuja korkeatasoisia musiikki- ja kulttuurielämyksiä, jotka elävöittävät ja virkistävät kaupungin olemusta hienolla tavalla. Tämän arvonimen ytimessä on myös Kotkan poikkeuksellisen hienojen jazzperinteiden kunnioittaminen ja jatkaminen arvostavalla tavalla, jossa on myös ripaus kansainvälisyyttä – aivan kuten aikojen alussa.
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.