Kaupunkilehti PK & Ankkurin jakeluun tulee muutoksia
Kymenlaaksolle uusi maakuntaohjelma
Sirkustelua, valotaidetta ja ilotulitus Kouvolan vuodenvaihteessa
Pyhtää käynnistää kirkonkylän yritysalueen kaavoituksen
Kouvolan Koutsi-linjan 9 reittiä pidennetään Tornionmäessä
Palkintosadetta kotkalaisyrittäjille
Murhamysteerejä Kymenlaaksossa
Lähdin Kotkasta poikkeamaan Kotkassa
Haminassa ollaan viikonloppuna joulutunnelmissa
Kotkan hyvinvointilautakunta jakoi kaupungin taidepalkinnon ja päätti kumppanuusavustuksista
Hyvä palvelu tekee iloisen mielen
Kiinteistöillä elinvoimaa Kotkaan
Arjan voitto nivelrikosta
Paikallista terveydenhuoltoa suurella sydämellä!
Monikanavaista mainontaa
Kouvolan kaupungin päiväkodit ovat auki rajoitetusti tulevana kesänä
"Toivomme, että varatut hoitoajat käytettäisiin tai ilmoitettaisiin niiden käyttämättä jättämisestä ajoissa".
Varhaiskasvatuksen hoitopaikkoja keskitetään usein loma-aikoina, mutta tänä vuonna palveluja keskitetään kesällä tavanomaista enemmän Kouvolan kaupungin henkilöstön lomautusten vuoksi. Suunnitelma päiväkotien sulkemisaikataulusta sekä ensisijaisista varahoidon paikasta on tiedotettu vanhemmille Wilman kautta torstaina.
Kyseessä on suunnitelma siitä, miten varahoidot saadaan laskennallisesti järjestettyä. Suunnitelma perustuu tietoihin viime kesän varhaiskasvatuspaikkojen käyttöasteesta eli siitä, miten hoitopäivät toteutuivat kesä-heinäkuussa.
– Jos joku toinen paikka on perheen kulkemisen kannalta parempi, voi aina kysyä hoitopaikasta toista sijoittumispaikkaa. Pyrimme tässä lapsen näkökulmasta aiempaa parempiin ratkaisuihin, kertoo varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö Helena Kuusisto.
Suunnitelmaa tarkastellaan, ja tarvittaessa siihen voidaan tehdä muutoksia huhtikuussa järjestettävän kesäajan hoitotarvekyselyn jälkeen. Kyselyyn voi vastata Wilmassa 24. huhtikuuta asti.
Henkilöstön lomautukset ja päiväkotien sulut keskitetään kesäaikaan siksi, että silloin on varhaiskasvatuksessa vähiten hoitotarvetta, eikä silloin järjestetä esiopetusta.
Perheille hyvitetään hoitomaksussa kaikki ne hoitopäivät, jolloin he järjestävät lapsensa hoidon itse ajalla 1.6.–2.8. Nämä päivät tulee olla ilmoitettuna hoitotarvekyselyn yhteydessä 24. huhtikuutamennessä.
Helena Kuusisto pahoittelee tilannetta:
– Lomautukset aiheuttavat varmasti osalle perheistä paljonkin järjestelyjä ja mietintää. Meillä ei kuitenkaan ole muuta konstia, kuin laittaa päiväkoteja pitkäksi aikaa kiinni, jotta saamme henkilöstöä lomautettua. Tämä vaatii paljon järjestelyjä henkilökunnalta.
Vanhemmilta Kuusisto toivoo yhteisvastuullista asennetta eli sitä, että varatut hoitoajat käytettäisiin tai ilmoitettaisiin niiden käyttämättä jättämisestä ajoissa. Tämä koskee erityisesti yö- ja viikonloppuhoitoa.
– Näin saisimme veroeurot tehokkaaseen käyttöön ja mahdollistaisimme varsinkin vuorohoitopäiväkotien lastenhoitajille vapaat viikonloput silloin, kun hoidontarvetta ei olekaan.
Hoitoajat pitää olla varattu edellisen viikon maanantaihin mennessä eKouvolasta eli sähköisestä asiointipalvelusta. Jos varattuihin aikoihin tulee tämän jälkeen peruutuksia, pitää niistä ilmoittaa tekstiviestillä päiväkodin ryhmän puhelimeen tai ilmoittaa henkilökunnalle lasta hakiessa.
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.