Ravikylän katujen ja vesihuollon saneeraushanke aiheuttaa muutoksia
ajoneuvoliikenteeseen Kouvolassa
Mussalon Etukylässä Kotkassa saneerataan vesieristeitä ja päällystystä
Inkeroisissa tutkittu ilmoitus mahdollisesta ampuma-aseesta selvisi – kyseessä oli leikkiase
Kotkassa katuvalot taas kesän ajan sammuksissa
Lukijan kuva: sorsanpoikanen
Pekka Korpivaara vaatii Kymenlaakson hyvinvointialueen johtajaylilääkärin erottamista – Hyvinvointialue puolustaa johtajaylilääkäriä
Kokoomuksen vappujuhla Kotkassa Sapokassa – Vihreiden Karhulan Jokipuistossa
Yritysten hankkeisiin on haettavissa miljoonia euroja EU-rahaa tänä vuonna
Kimmo Rahkamo Haminan Energian toimitusjohtajaksi
Haminan talous kuralla – Edessä lienee yhteistoimintamenettely
"Kouvolan monitoimiareena kiinnostaa laajasti"
Kouvolaan vuodesta 2019 kaavaillun monitoimiareenan valmistelu etenee suunnitellusti. Tavoitteena on, että uusi areena valmistuu elokuussa 2027, samaan aikaan Marjoniemen koulun kanssa.
Kaupunginhallitus käsittelee monitoimiareenaa kokouksessaan ensi maanantaina. Kaupunginjohtajan esityksenä on, että kaupunginhallitus hyväksyy esitetyn etenemisehdotuksen: Kaupunki teettää itse hankesuunnitelman ja kilpailuttaa KVR-urakoitsijan, mikäli sijoittajaa ei ole kiinnitetty sitä ennen. Varsinainen, eli hankesuunnittelun jälkeinen suunnittelu, ja rakentaminen tapahtuvat sijoittajajohtoisesti. Edelleen esitetään, että kaupunki tekee lopullisen sopimuksen sijoittajien kanssa viimeistään siinä vaiheessa, kun KVR-kilpailutus on tehty.
Monitoimiareenaan on sijoittajaehdokkaita löydetty 7–8 ja operaattoriehdokkaita yksi.
Kouvolan kaupungin toimitilajohtaja Katja Aholan mukaan on ollut hienoa nähdä, että Kouvolan monitoimiareena kiinnostaa laajasti sekä yritystoimijoita että seuroja.
– Tuleva monitoimiareena on ainutlaatuinen mahdollisuus rakentaa tilat, jotka palvelevat koulujen liikuntatiloina, seurojen liikuntatiloina ja tapahtumatiloina. Areenan elinvoimavaikutukset ovat kaupungin näkökulmasta merkittävät, sanoo Ahola tiedotteessa.
Areena maksaa enemmän kuin tavanomainen pieni liikuntahalli. Tämänhetkinen arvio kaupungin nettovuokrakustannuksista on noin 1,2 miljoonaa euroa vuodessa.
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.