Kouvolan Dekkaripäivillä uusi järjestäjä
Mielakassa ei lasketella tulevanakaan talvena
Mielipide: Kymenlaakson Sähkön hallitus on kuin menneiltä vuosikymmeniltä
Karhulan koulukeskus on edennyt harjannostajaisvaiheeseen
Lautakunta hyväksyi esityksen Kouvolan kirjastoverkosta
Valtatie 7/E18 Haminan ohikulkutie suljetaan Husulan ja Kolsilan tunnelien kohdalla
Sivustakatselijasta täyspäiväiseksi urheilijaksi
Kotkan kaupungin yrittäjäpalkinto Tyylikotkalle
Kouvolaan uusi kaksipäiväinen kesäfestivaali
Pyhtään Saaristomarkkinoilla 8 000 kävijää
70 vuotta tukea, tietoa ja yhdessä kulkemista
Vanhassa Kotkassa tavaran voi myydä monella tavalla
Kultaa ja kahvia Kouvolassa
Paikallista palvelua suurella sydämellä
Paikallinen kauppa pärjää – Veikon Kone luottaa palveluun
Loitsutie 14 kerrostalo Kotkassa puretaan
Kotkan Asunnot Oy:n asuinkerrostalo osoitteessa Loitsutie 14 puretaan vuoden 2022 aikana. Kyseinen vuokratalo on valmistunut vuonna 1971 vastaamaan sen aikaisiin asumistarpeisiin ja väestömäärään. Lapsiperheiden määrä on sittemmin radikaalisti vähentynyt, ja Kotkan Asunnoilla on Karhuvuoressa ylitarjontaa suurista perheasunnoista.
– Olemme tietenkin pahoillamme, että asukkaat joutuvat muuttamaan nykyisistä kodeistaan. Tulemme tarjoamaan kaikille asukkaille asuntoa Kotkan Asuntojen muista vuokrataloista. Tarjoamme myös muuttoapua, jos asukkaat muuttavat toiseen yhtiömme asuntoon, sanoo Kotkan Asunnot Oy:n toimitusjohtaja Juha Tiitta tiedotteessa.
– Samalla kun puramme ylikapasiteettia, myös investoimme Karhuvuoreen. Esimerkiksi vuosina 2020–21 on toteutettu Loitsutie 2:ssa asuntomuutoksia sisältänyt putkiremontti sekä Vuorenrinne 15:ssa mittava julkisivusaneeraus.
Kotkan Asunnot Oy tiedottaa tarkemmista aikatauluista asukkaille hyvissä ajoin ennen töiden aloittamista. Yhtiön henkilökunta neuvoo ja auttaa asukkaita kaikissa uuden asunnon etsimiseen ja muuttamiseen liittyvissä käytännön asioissa. Purkutyöt suunnitellaan niin, että niistä ei aiheudu naapurustolle kohtuutonta haittaa.
Kotkan Asuntojen strategian mukaisesti yhtiön asuntokantaa tullaan tulevina vuosina muokkaamaan kysyntää vastaavaksi. Rakennuksia, joiden peruskorjaaminen ei ole taloudellisesti kannattavaa, voidaan realisoida purkamalla tai myymällä. Samalla panostetaan muiden kiinteistöjen peruskorjauksiin ja harkitusti rakennetaan myös uutta.
– Vuokra-asuntojen kysyntä painottuu voimakkaasti pieniin asuntoihin ja kaupunkikeskustoihin. Kotkan Asuntojen uusin vuokratalo valmistui elokuussa 2019 Karhulan keskustaan. Suunnitelmissa on rakentaa seuraava asuinkerrostalo Kotkansaarelle, Tiitta kertoo.
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.