Kot­kan syn­tyi te­ol­li­suu­den ja sa­ta­man kau­pun­gik­si. Ank­ku­ris­sa on ha­vain­nol­li­ses­ti nä­ky­vil­lä kot­ka­lais­ten toi­meen­tu­lon ja työn luon­ne. Olen täs­mäl­leen sa­maa miel­tä Mat­ti Tie­a­hon kans­sa, et­tä Ank­ku­ri­ra­ken­nuk­sen pur­ka­mi­nen on oman his­to­ri­an mi­tä­töin­tiä. Vie­lä pa­hem­paa; il­man pe­rus­teel­lis­ta kes­kus­te­lua sen mer­ki­tyk­ses­tä, lä­pi­huu­to­jut­tu­na.

Sil­le suun­ni­tel­tiin pian sen tyh­jen­ty­mi­sen jäl­keen mo­ni­puo­lis­ta käyt­töä, jo­hon it­se­kin osal­lis­tuin Kot­kan tai­tei­li­ja­seu­ran sil­loi­se­na sih­tee­ri­nä. Han­ke kaa­tui po­liit­ti­ses­ti oi­ke­an lai­dan voi­min kaa­val­li­siin eri­mie­li­syyk­siin.

Nyt sil­le oli­si ol­lut luo­tet­ta­vak­si tun­net­tu seu­dul­li­nen os­ta­ja. Mik­si ei myy­ty?

Kaik­ki­aan näyt­tää ole­van me­neil­lään 1950-lu­vun ark­ki­teh­tuu­rin hä­vi­tys­vim­ma pää­tel­len sen ai­kais­ten kou­lu­ra­ken­nus­ten pur­ka­mi­ses­ta su­rut­ta yk­si ker­ral­laan.

Ole­mas­sa ole­van ra­ken­nus­kan­nan pur­ka­mi­nen on dra­maat­ti­nen toi­men­pi­de. Se on pit­kän ai­ka­vä­lin ar­vo­va­lin­ta, joka köyh­dyt­tää kult­tuu­ri­his­to­ri­al­lis­ta kau­pun­gin iden­ti­teet­tiä ja ima­goa. Sii­tä pi­tää kes­kus­tel­la pe­rus­teel­li­ses­ti päät­tä­jien pöy­dis­sä ei­kä jät­tä­mäl­lä rat­kai­si­jak­si ra­ken­nus­liik­kei­tä ja kas­vo­ton­ta pää­o­maa.

Lee­na-Riit­ta Sal­mi­nen