Pyhtään viime vuoden tulos 50 000 euroa plussalla
Kolme merikarhujen tarinaa
Kouvolalainen Liivipuoti Korsetti vaihtaa omistajaa
Kouvolan seurakunnat yhdistyvät ja nimeksi tulee Kouvolan seurakunta
Meiän Pyttis 2026 -ideakysely on avattu
Kateissa 1300 kiloa painava karhu
Haminasta Kotkaan ja myöhemmin ehkä myös Kouvolaan
Eput, Juice ja Hassisen kone ihan tuuliajolla nyt Kouvolassa ja Kotkassa
Tositarinoita Kotkasta leppoisasti kirjoitettuna
Teehuoneella on vappuun asti aikaa
Hyvä palvelu tekee iloisen mielen
Kiinteistöillä elinvoimaa Kotkaan
Arjan voitto nivelrikosta
Paikallista terveydenhuoltoa suurella sydämellä!
Camini Oy tuo ammattitaitoa ja vuosikymmenien kokemuksen Kymenlaakson nuohous- ja ilmanvaihtoalalle
Mielipide: Ensimmäinen pykälä kuuluu roskakoriin
Yle selvitti vastikään kansanedustajien kantoja uskonrauhan rikkomista koskevan lain poistamiseen. Kyseistä lakia on pidetty ongelmallisena, koska se kieltää mm. jumalanpilkan. Esimerkiksi YK:n ihmisoikeuskomitea on vaatinut Suomea poistamaan kyseisen pykälän, pitäen sitä sananvapautta rajoittavana. Ylen kyselyssä enemmistö vastanneista kannatti lain pitämistä ennallaan, mutta muotoilun takia kyselyä voi pitää vääristeltynä.
Kysely oli muotoiltu käsittelemään lakia kokonaisuudessaan. Ongelmana on, että tuo aikaisemmin mainittu jumalanpilkka-kielto muodostaa vain lain ensimmäisen pykälän. Lain toinen pykälä puolestaan kieltää uskonnollisten tilaisuuksien, kuten hautajaisten häiritsemisen. Näiden kahden välillä on suuri ero: jumalanpilkka on rikoksena täysin absurdi: miksi ihmeessä kaikkivoipa jumala kaipaa suojelua ihmisten ilkeiltä sanoilta? Uskonnonvapaus sen sijaan on yksi tärkeimmistä perusoikeuksista, ja uskonnollisten tilaisuuksien järjestäminen on sen yksi merkittävimpiä ilmenemismuotoja.
Tämän seurauksena uskonrauhan rikkominen on rikosnimikkeenä yksi oudoimmista: samaan rikokseen voi syyllistyä sekä haukkumalla myyttistä olentoa, jonka olemassaolosta ei ole varmuutta, että fyysisesti estämällä uskonnon harjoittamisen. Olenko ainoa, jonka mielestä nämä eivät ole verrattavissa toisiinsa?
Loppupeleissä uskonnonvapaus yksi tärkeimpiä ihmisoikeuksia, jonka myötä se tarvitsee suojelua. Uskonrauhan rikkomista koskevan lain toinen pykälä palvelee tätä tarkoitusta, ja ainakin puolestani voi jäädä kiroihin. Sen sijaan ensimmäisen pykälän jumalanpilkka-kielto kuuluu historian roskakoriin. Mitä nopeammin pykälästä päästään eroon, sitä parempi.
Eero Kivistö
Kotka
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.