”Haluan kuulostella asiakkaiden toiveita”
Ilmoittautuminen kansalaisopiston kursseille alkaa Kouvolassa
Hyötykasvit ovat nyt puutarhan suosikkeja
Lohisoitto juhlii kolmekymppisiään
Kymenlaakson rahasto jakoi maakuntaan 455 000 euroa
Uudistunut Autokamu avaa ovensa Korialla
Kultaa ja kahvia Kouvolassa
Vasemmiston vappu on tehty marsseista, puheista, makkarasta ja munkeista
Paikallinen kauppa pärjää – Veikon Kone luottaa palveluun
Ahvenkosken kartano on tarinoita täynnä
Kultaa ja kahvia Kouvolassa
Paikallista palvelua suurella sydämellä
Paikallinen kauppa pärjää – Veikon Kone luottaa palveluun
Uudistunut Autokamu avaa ovensa Korialla
Hyvä palvelu tekee iloisen mielen
Mielipide: Hankintapäätöksiä valuu Kouvolan ulkopuolelle
Kouvolan kaupunki on jälleen lähtenyt toimintojensa yhtiöittämiseen. Nyt kyse on hallintoyhtiö Railgate Finland Oy:n perustamisesta. Kouvolan kaupungin panostus RRT-alueeseen on 28 miljoonaa euroa.
Yhtiöittäminen mahdollistaa päätöksenteon ketterämmäksi ja usein asiantuntevammaksi kuin kaupungin, ja tässä tapauksessa Kinnon organisaatiossa. Yhtiöittämisen suurin varjopuoli liittyy veronmaksajien rahojenkäytön piilottamiseen julkisuudelta, osakeyhtiölaki pitää valtuutetutkin tiedonsaannin ulkopuolella. Näin kaupunki voi toteuttaa professori Roope Uusitalon toteamusta ”Tiedon säännöstely on vallankäytön väline”.
Yhtiöittämissuunnitelmia syntyy jatkuvasti toimialajohtajien työpöydältä, näiden suunnitelmien järkevyys ja taloudellisuus on päättäjille usein haasteellinen. Kouvolan kulttuuritalojen yhtiöittäminen on kotkalaisen toimialajohtaja Vesa Toikan kuningasajatus.
Perustettu työryhmä antoi vapaat kädet Vesa Toikalle, Karoliina Kanervalle ja Ulla Tommiskalle kilpailuttaa liiketoimintasuunnitelman tekeminen. Nämä ”asiantuntijat” unohtivat täysin paikalliset alan kokeneet yritykset ja Kinnon asiantuntijaverkoston tietokannan, josta olisi löytynyt helposti liiketoimintasuunnitelmia tehneet kouvolalaiset yritykset.
Niinpä ylihinnoiteltu 11 800 euron työ siunattiin helsinkiläisyritykselle. Tarjouspyyntöä ei laitettu Kouvolan toimivaan hankintakalenteriin ja ohitettiin kaupungin oma hankintaohjeistus!
Tämä käsittämätön, kaupungin strategianvastainen päätös ei aiheuttanut kysymyksiä kaupunginhallituksessa eikä Kouvolan Yrittäjien taholta.
Ammattitaidolla tehty liiketoimintasuunnitelma kertoo sen, että tuottaako uusi yhtiö lisäarvoa ja onko sillä menestymisen mahdollisuutta. Tässä tapauksessa tuhlattiin jälleen kaupungin niukkoja rahoja, asiantuntijat olivat jo tyrmänneet koko suunnitelman kulttuuritalojen yhtiöittämisestä.
Asiaan pitkään perehtyneenä rohkenen todeta, että tilattu kulttuuritalojen liiketoimintasuunnitelma, jos se tehdään realistisesti, ei voi näyttää yhtiöittämiselle järkevää perustelua. Vain hallintobyrokratia lisääntyisi. Nykyinen toimintamalli on kustannustehokas ja hoitaa kulttuuritalojen palvelut kaupungin edunmukaisesti ja asiakasystävällisesti. Luotan tässä asiassa kuitenkin kaupunkimme päättäjien tuottavan yritystoiminnan ymmärtämiseen.
Jyrki Lindberg
senioriyrittäjä Kouvolasta
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.