Kouvolan Dekkaripäivillä uusi järjestäjä
Mielakassa ei lasketella tulevanakaan talvena
Mielipide: Kymenlaakson Sähkön hallitus on kuin menneiltä vuosikymmeniltä
Karhulan koulukeskus on edennyt harjannostajaisvaiheeseen
Lautakunta hyväksyi esityksen Kouvolan kirjastoverkosta
Valtatie 7/E18 Haminan ohikulkutie suljetaan Husulan ja Kolsilan tunnelien kohdalla
Sivustakatselijasta täyspäiväiseksi urheilijaksi
Kotkan kaupungin yrittäjäpalkinto Tyylikotkalle
Kouvolaan uusi kaksipäiväinen kesäfestivaali
Pyhtään Saaristomarkkinoilla 8 000 kävijää
70 vuotta tukea, tietoa ja yhdessä kulkemista
Vanhassa Kotkassa tavaran voi myydä monella tavalla
Kultaa ja kahvia Kouvolassa
Paikallista palvelua suurella sydämellä
Paikallinen kauppa pärjää – Veikon Kone luottaa palveluun
Mielipide: Meneillään on Ukrainan Iso viha
Sota on nyt kestänyt yli kolme kuukautta. Televisio on välittänyt pöyristyttäviä kuvia Venäjän aikaansaannoksista. ”Vapauttamillaan” alueilla venäläiset ovat murhanneet ja raiskanneet kaikenikäisiä siviilejä, kuljettaneet hengissä pidettyjä ties minne Venäjälle. Irtainta omaisuutta on jaksettu raahata sotasaaliina kotipuoleen. Mikä tässä on uutta? Ei mikään.
Suuren Pohjan sodan yhteydessä v. 1713–1721 Suomessa vallitsi venäläisten miehitysaika, joka sai nimen Iso viha. Kaikkea yllä kuvattua kansa sai kestää ja varsin pitkän ajan. Kustaa H.J.Vilkunan Paholaisen sota antaa lisätietoa (huom. ei heikkohermoisille). Miehittäjän silloiset raakuudet selittyivät osittain tsaari Pietari Suuren käskyllä. Maata piti perusteellisesti hävitettämän, jotta Ruotsi ei pystyisi uhkaamaan vasta perustettua Pietarin kaupunkia.
Suomen sodassa 1808–1809 Venäjä halusi liittää Suomen alueen ehjäksi imperiumin osaksi, jolloin tsaarin määräyksestä sotaväki käyttäytyi kurinalaisesti ja ”sivistyneemmin”. Berliinin valtauksessa Stalin halusi palkita soturinsa vapaalla raiskausoikeudella. Ja kylläpä he raiskasivatkin, noin kaksi miljoonaa naista. Kurinalainen sotaväki tekee mitä käsketään tai annetaan tehdä.
Nyt Ukrainassa Venäjä jatkaa näitä tuttuja aasialaisia sodankäyntitapojaan, joilla selvästi on valtiojohdon siunaus. Ei ihme, että Suomi ja Ruotsi yrittävät kiireellä päästä Naton suojaan. Maanpuolustustahto on nousussa. Mahdollisen hyökkäyksen torjunnassa tuskin kenenkään tarvitsee kysyä Tuntemattoman sotilaan nuoren täydennysmiehen sanoin, että miltä se tuntuu ampua ihmisiä. Rokan Antti ei tiennyt, hän kun oli ampunut vain vihollisia. Nykypäivän Rokka voisi sanoa: ”A mie kun en tiiä, kun olen ampunut vain raakalaisia.”
Tapio Aalto
Kuusankoski
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.