KAI-PEK­KA VE­SA­LAI­NEN

– Si­säl­löl­tään työ­ni kir­jas­to­toi­men­joh­ta­ja­na Kot­kas­sa ei eroa ai­kai­sem­mas­ta työs­tä­ni Van­taan kir­jas­to­pal­ve­lui­den joh­ta­ja­na. Työ­teh­tä­vät kir­jas­to­a­si­oi­den val­mis­te­luun ja pää­tän­tään liit­ty­en ovat sa­man­lai­sia kun­nan koos­ta riip­pu­mat­ta. Hain kui­ten­kin uut­ta työ­ym­pä­ris­töä, jos­sa pys­tyn tun­te­maan kau­pun­gin mui­ta työn­te­ki­jöi­tä, luot­ta­mus­hen­ki­löi­tä ja yleen­sä ih­mi­siä. Ha­lu­sin in­hi­mil­li­sem­män mit­ta­kaa­van ku­vi­oon, jos­sa asi­oi­den hoi­dos­ta ei muo­dos­tu pa­pe­rin­ma­kuis­ta by­rok­ra­ti­aa, poh­tii fi­lo­so­fi­an mais­te­ri, Kot­kan uu­si kir­jas­to­toi­men­joh­ta­ja Mik­ko Vai­nio.

Tou­ko­kuun alus­ta lu­kien Kot­kas­sa työs­ken­nel­lyt Vai­nio on kun­ta­lii­tok­sen ai­koi­hin toi­mi­nut Kou­vo­lan kir­jas­to­toi­men­joh­ta­ja­na. Mies ko­ros­taa, et­tä tois­ta vuot­ta kes­tä­nyt etä­työ­jak­so sai hä­net osal­taan miet­ti­mään työ­ku­vi­o­ta uu­sik­si.

– Kou­vo­lan ko­ke­muk­se­ni toi roh­keut­ta ha­kea tätä uut­ta pes­tiä, sil­lä tie­sin, et­tä tar­jol­la on sa­maa työ­tä, jon­ka koen osaa­va­ni. Yk­si­tyis­koh­dis­ta en ol­lut tie­toi­nen, mut­ta mi­nul­la oli vah­va mie­li­ku­va sii­tä, mi­ten Kot­kan kir­jas­to toi­mii ak­tii­vi­ses­ti ja vi­re­äs­ti joka suun­taan. Tämä oli ta­val­laan hou­ku­tin, sil­lä koen tul­lee­ni jat­ka­maan edel­tä­jie­ni työ­tä, huo­maut­taa Vai­nio.

– Kos­ka Kot­ka on kau­pun­ki­ra­ken­teel­taan ja kir­jas­to­ver­kol­taan – Kot­kan­saa­ri, Kar­hu­la ja Kar­hu­vuo­ri – na­pak­ka toi­sin kuin pin­ta-alal­taan laa­ja Kou­vo­la, Kot­ka on ta­pah­tu­mien suh­teen hal­lit­ta­vis­sa. Kou­vo­lan kal­tai­sen ison kir­jas­to­ver­kon yl­lä­pi­to vaa­tii ai­ka pal­jon ra­haa yk­sin sei­niin ja palk­koi­hin.

Vai­ni­on mie­les­tä uu­si tek­niik­ka mah­dol­lis­taa kir­jas­tois­sa ny­ky­mit­ta­puun mu­kai­sen hen­ki­lö­koh­tai­sen pal­ve­lun.

– Ai­koi­na en­nen lai­naus- ja pa­lau­tu­sau­to­maat­te­ja hen­ki­lö­kun­nan työ­ai­ka ku­lui "lei­maa­mi­seen ja mer­kit­se­mi­seen". Ny­kyi­sin pe­ru­sa­si­oin­nin hoi­tu­es­sa pit­käl­ti ver­kon kaut­ta, pal­ve­lus­sa voi­daan kes­kit­tyä olen­nai­seen.

Kir­jas­to­toi­men­joh­ta­jaa mie­ti­tyt­tää, tu­lee­ko kir­jas­to­jen käyt­tö ko­ke­maan tu­le­vai­suu­des­sa iso­ja muu­tok­sia.

– Ih­mi­sil­lä kes­tää var­mas­ti kau­an en­nen kuin he roh­kais­tu­vat liik­ku­maan jul­ki­sis­sa ti­lois­sa. To­den­nä­köi­ses­ti jat­kam­me van­haan mal­liin, kun se on mah­dol­lis­ta. Jol­lei­vät asi­ak­kaat käyt­täy­dy to­tut­tuun ta­paan, täy­tyy kek­siä jo­tain uut­ta.

Ää­ni­kir­ja­va­li­koi­mas­sa on verk­ko­kau­pas­sa sa­to­ja­tu­han­sia te­ok­sia, joi­ta ei vält­tä­mät­tä saa kir­jas­tos­ta.

– Kir­jas­ton kan­nal­ta tar­jon­nas­sa on se heik­ko puo­li, et­tä ta­ka­vuo­si­na ka­set­ti- ja cd-muo­dos­sa tar­jol­la ol­lei­ta ää­ni­kir­jo­ja kä­si­tel­lään verk­ko­myyn­nis­sä te­ki­jä­noi­keus­lain puit­teis­sa tie­to­ko­ne­oh­jel­mi­na, ei­kä kus­tan­ta­jien ole pak­ko myy­dä nii­tä kir­jas­toil­le.

– Toi­saal­ta teks­ti­nä lu­et­ta­va e-kir­ja on saa­vut­ta­nut pää­kau­pun­ki­seu­dul­la lai­nois­ta noin 10 pro­sen­tin osuu­den, joka ei enää hir­ve­äs­ti kas­va.

– Ih­mis­ten ajan­käyt­tö on muut­tu­nut niin, et­tä eri­lais­ta kan­san­ta­juis­ta har­ras­te­kir­jal­li­suut­ta ei juu­ri jul­kais­ta, kos­ka sama tie­to­si­säl­tö löy­tyy In­ter­ne­tis­tä. Maas­sam­me jul­kais­ta­vien kir­jo­jen ni­mi­ke­mää­rä on­kin las­ke­nut ko­vas­ti, huo­mi­oi Vai­nio.

Kir­jas­to­lai­no­jen re­per­tu­aa­ri on vii­me vuo­si­na laa­jen­tu­nut käyt­tö­ta­va­roi­hin.

– Tar­jol­la on kir­jas­tos­ta riip­pu­en lii­kun­ta- sekä ur­hei­lu­vä­li­nei­tä, ku­ten jal­ka­pal­lo­ja, pe­sä­pal­lo­rä­py­löi­tä, kah­va­kuu­lia ja kä­ve­ly­sau­vo­ja. Pik­ku­hil­jaa tar­jon­ta on laa­jen­tu­nut pai­kal­lis­ten tar­pei­den poh­jal­ta pie­neh­köi­hin lait­tei­siin, ku­ten po­ra­ko­neet ja ve­ren­pai­ne­mit­ta­rit. Om­pe­lu­ko­nei­ta ei tai­da ol­la lai­nat­ta­vi­na, mut­ta jois­sain kir­jas­tois­sa sel­lai­nen on asi­ak­kai­den käy­tös­sä.

Hel­sin­gis­tä muut­ta­mi­sen mah­dol­li­suus oli yk­si syy, mik­si Vai­nio ha­keu­tui Kot­kan seu­dul­le.

– Poi­kam­me on muut­ta­nut omil­leen, jo­ten voim­me miet­tiä vai­mo­ni Mar­jan kans­sa elä­määm­me uu­del­leen. Me­rel­li­nen ym­pä­ris­tö­hän on tosi kiva. Hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti pi­dän Kot­kan­saa­ren kau­pun­ki­ku­vas­ta, jos­sa oli­si yle­vää­kin asua.