Kotkan kaupunginjohtajaksi haki 27 henkilöä
Rinki-ekopiste suljetaan Kotkassa
Jaala Areenan ensi kesässä uusi laulunäytelmä ja ravintolayrittäjä
Mielipide: Lastensuojelusta säästetään, mutta kuka laskee hinnan?
PK & Ankkuri on edelleen 3. luetuin painettu kaupunkilehti Suomessa
Valtatie 7/E18 Haminan ohikulkutie suljetaan Husulan ja Kolsilan tunnelien kohdalla
Kotkan kaupungin yrittäjäpalkinto Tyylikotkalle
Kouvolaan uusi kaksipäiväinen kesäfestivaali
Seurakuntayhtymän hallintojohtaja on irtisanoutunut
Tehtävänä on ollut auttaa, ei arvostella
70 vuotta tukea, tietoa ja yhdessä kulkemista
Vanhassa Kotkassa tavaran voi myydä monella tavalla
Kultaa ja kahvia Kouvolassa
Paikallista palvelua suurella sydämellä
Paikallinen kauppa pärjää – Veikon Kone luottaa palveluun
MM Kotkamillsillä vuosihuoltoseisokki maanantaista alkaen – Melu- ja hajuhaitat mahdollisia
MM Kotkamills aloittaa vuosittaisen huoltoseisokkinsa Kotkan tehtailla maanantaina 2. lokakuuta. Tehtaan alasajo aloitetaan jo tämän viikon loppupuolella. Seisokki kestää lokakuun puoleen väliin saakka.
Tehtaalla työskentelee seisokin aikana oman henkilöstön lisäksi noin 700 ulkopuolisten yritysten työntekijää, jotka edustavat noin 140 eri toimittajayritystä.
Toimittajat ovat aloittaneet työmaidensa perustamisen jo ennen seisokkia, ja niin uusien laiteosien kuin myös varaosien toimituksia tulee tehtaalle runsaasti. Samanaikaisesti tehtaan normaalit raaka-aineiden kuljetukset jatkuvat. Tämän vuoksi rekkaliikenne tehtaalle lisääntyy hetkellisesti.
Tehtaan ulkopuolisten asentajien autojen pysäköinti on järjestetty tehdasalueen ulkopuolelle Norskankadun alueelle, mutta on odotettavissa, että lähikatujen pysäköintipaikat saattavat hetkellisesti ruuhkautua.
Tehtaan alasajo, seisokkityöt ja seisokin jälkeinen käynnistys saattavat aiheuttaa melu- ja hajuhaittoja lähiympäristöön.
Yritys pahoittelee huoltoseisokista mahdollisesti aiheutuvia haittoja.
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.