Anjalassa ja Voikkaalla torjutaan vieraskasveja talkoilla
Missä ammut on?
Kansanmusiikki raikaa Kymenlaaksossa
Kädet saveen ja kuplivaa lasiin
Wiipurintien markkinat vie jälleen keskiajan tunnelmiin
Kouvolan kaupunki tarkistaa kiinteistörajoja ja rajamerkkejä
Tapio Heino jäi eläkkeelle mutta ei vielä kiikkustuoliin
K-Market Hovinsaari saa uuden kauppiaan
Kotkassa maan kolmanneksi parhaat hampurilaiset – Kouvola sijalla viisi
Kylillä ovat taas ovet avoinna – Kymenlaaksossa noin 30 tapahtumaa
Hyvä palvelu tekee iloisen mielen
Kiinteistöillä elinvoimaa Kotkaan
Arjan voitto nivelrikosta
Paikallista terveydenhuoltoa suurella sydämellä!
Monikanavaista mainontaa
Kuva: Jakub Nitka
"Myös SM-sarjaan lähdetään mestaruus mielessä" – Kouvolalainen 13-vuotias rallikuski urakoi kolmetoista kilpailua kesällä
Lauri Halosen tuleva kesä on täynnä toimintaa. 13-vuotias kouvolalainen ajaa kansainvälisen RallyX -huippusarjan sekä kotimaisen rallicrossin SM-sarjan, yhteensä kilpailuja kertyy huhti- ja syyskuun aikana kolmetoista, vähintään. Kuuden SM-osakilpailun ja kahdeksan RallyX -kilpailun lisäksi suunnitteilla on ajaa myös rallia.
Halonen lähtee kauteen uudella Ydrefalk -merkkisellä crosskartilla. Talven aikana edellinen Ydrefalk vaihtoi omistajaa, ja Ruotsin verstaalla rakennettiin kokonaan uusi auto joka valmistui maaliskuun lopussa. Testaamisen piti alkaa huhtikuun alussa, mutta kaikki ei ole mennyt aivan kuin Strömsössä. Runsasluminen kevät viivästytti ratojen avaamista ja testaaminen jäi viime tinkaan.
– Päästiin lopulta ajamaan Kouvolan Tykkimäkeen, testi meni todella hyvin. Uusi auto on hyvin samanlainen kuin vanhakin, mutta se käyttäytyi radalla vähän rauhallisemmin, Halonen paljastaa tiedotteessa.
Kauden ensimmäiset kilpailut ajetaan Tanskan Nysumissa tulevana viikonloppuna, RallyX -sarjassa kilpailuviikonloppuja on yhteensä viisi, Tanskassa, Ruotsin Tierpissä ja Kouvolassa ajetaan kaksi osakilpailua, Norjassa ja Ruotsin Höljesissä yksi. Halosen suosikkina on tietysti Kouvolan kotikilpailu, mutta myös kauden finaali Höljesissä nousee jalustalle.
– Odotan eniten Höljesiä ja Kouvolaa, sarjassa on monta hienoa ja toisaalta haastavaa rataa. Voisi sanoa että Pohjoismaiden parhaimmat baanat.
RallyX -sarjassa ovat mukana pohjoismaiden kovimmat kuljettajat. Viime kauden pronssimitalisti Halonen on noussut ”Lakuautollaan” yhdeksi sarjan suosikkikuljettajista, nyt tavoitteena on parantaa sijoitusta ja taistella mestaruudesta.
– Sarja on kova, siellä pitää onnistua jokaisessa kisassa. Olen ajanut samoja kavereita vastaan jo useamman kauden, joten tiedän että mestaruudesta on mahdollista taistella.
Crosskartit ajavat tällä kaudella rallicrossin SM-sarjassa, kausi käynnistyy legendaariselta Ahveniston radalta toukokuussa, Kouvolassa ajetaan heinäkuussa ja sarja päättyy Joensuuhun syyskuussa. Viime kaudella RallyX:n tavoin pronssia SM-sarjasta saanut Halonen lähtee kauteen mestaruus mielessä.
– Myös SM-sarjaan lähdetään mestaruus mielessä, hienoa päästä ajamaan kuuluisalle Ahveniston radalle, hehkuttaa Halonen.
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.