Kotkan keskustan virastotalo on myyty kehityshankkeeksi
Nälkäpäivä-kerääjiä tarvitaan kaduille ja verkkoon
Happoradion juhlavuosi tuo yhtyeen myös Kymenlaaksoon
Mielipide: Jos Kouvola leikkaa, Kymi Sinfonietta menettää valtionosuudet
Miehen epäillään uhanneen nuoria veitsellä Kotkassa
Valtatie 7/E18 Haminan ohikulkutie suljetaan Husulan ja Kolsilan tunnelien kohdalla
Sivustakatselijasta täyspäiväiseksi urheilijaksi
Kotkan kaupungin yrittäjäpalkinto Tyylikotkalle
Kouvolaan uusi kaksipäiväinen kesäfestivaali
Pyhtään Saaristomarkkinoilla 8 000 kävijää
70 vuotta tukea, tietoa ja yhdessä kulkemista
Vanhassa Kotkassa tavaran voi myydä monella tavalla
Kultaa ja kahvia Kouvolassa
Paikallista palvelua suurella sydämellä
Paikallinen kauppa pärjää – Veikon Kone luottaa palveluun
Oikeutta eläimille -yhdistys järjestää Sikala Showroom -näyttelyn Kotkassa
Oikeutta eläimille toi tuotannossa kasvavien sikojen elinolot julki ensi kertaa vuonna 2007. Julkaistu kuvamateriaali on herättänyt vuosien saatossa paljon keskustelua. Sikala Showroon -näyttelyssä on esillä valokuvia, jotka on otettu suomalaisilla sikatiloilla vuosina 2016–22, sikaloiden omistajien tietämättä.
Näyttely oli viime joulukuussa nähtävissä Helsingissä.
Sikala Showroom -näyttely 13.–24. marraskuuta Kotkan kaupunginkirjaston 2.kerroksessa kirjaston aukioloaikoina.
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.