Mielipide: Arvokas vanhuus ei ole tekninen suoritus
Kotkalainen hyväntekeväisyyskampanja järjestää pääsiäiskeräyksen
Kotkassa tiivistetään varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkkoa
Kotkassa Kanteletar -lukumaraton
Kolme merikarhujen tarinaa
Kateissa 1300 kiloa painava karhu
Haminasta Kotkaan ja myöhemmin ehkä myös Kouvolaan
Eput, Juice ja Hassisen kone ihan tuuliajolla nyt Kouvolassa ja Kotkassa
Tositarinoita Kotkasta leppoisasti kirjoitettuna
Teehuoneella on vappuun asti aikaa
Hyvä palvelu tekee iloisen mielen
Kiinteistöillä elinvoimaa Kotkaan
Arjan voitto nivelrikosta
Paikallista terveydenhuoltoa suurella sydämellä!
Camini Oy tuo ammattitaitoa ja vuosikymmenien kokemuksen Kymenlaakson nuohous- ja ilmanvaihtoalalle
Ravustuskausi tuo mukanaan rapujuhlakauden
Rapukausi alkaa heinäkuun 21. päivä ja jatkuu lokakuun loppuun saakka. Pro Kala ry:n mukaan rapuja voi toki syödä muulloinkin: kaudessa on kyse ravustusajasta, jonka aikana kotimaisia rapuja saa pyytää. Pakasterapuja on saatavilla myös ravustuskauden ulkopuolella. Perinteisiä rapujuhlia vietetään yleensä kuitenkin juuri ravustuskauden aikana.
Rapujuhlia sanotaan usein aikuisten lastenjuhliksi. Tunnelman ei tarvitse olla turhan hienosteleva, ja tärkeintä on yhdessäolo ja iloinen mieli. Rapujen syönti ei keneltäkään luonnistu saman tien, ja kokeneemmilta kannattaakin aina kysyä neuvoa.
Tunnelmaa luo loppuun asti mietitty juhlapöytä kattauksineen, juomineen sekä tietysti koristeineen.
Kattauksessa kannattaa ottaa huomioon myös käytännön asiat. Rapuja syödään sormin, joten jokaiselle ruokailijalle kannattaa kattaa pieni vesikulho sormien huuhtelua varten. On hyvä varmistaa, että serviettejä on tarpeeksi, ja varata astia myös rapujen kuorille. Rapujuhlia varten pöytä verhotaan yleensä valkoisella pöytäliinalla. Sormin syötävät ravut aiheuttavat väistämättä sotkua, joten perintöpellavat kannattaa jättää kaappiin. Kannattaa valita kertakäyttöinen tai helposti pestävä liina.
Snapsit kuuluvat rapujuhlaperinteeseen, mutta kannattaa valita myös ruokajuoma niin, että se korostaa rapujen makua. Mineraaliset valkoviinit sekä vaaleat oluet ovat yleensä aina hyviä valintoja. On hyvä muistaa myös alkoholiton vaihtoehto: rapujen kanssa maistuu sitruksinen juoma, kuten sitruunainen kivennäisvesi, tai voit käyttää ruokajuomana myös alkoholitonta olutta.
Paperilyhdyt, rapukuvioidut liinat, kynttilät ja kukat muuttavat ruokailutilan arkisesta juhlavaksi. Tunnelmaa nostattavat myös erilaiset rapu- ja snapsilaulut sekä merellinen taustamusiikki.
Mikäli rapujen kuoriminen tuntuu haastavalta, voi rapujuhlat pitää myös muunlaisia rapuherkkuja maistellen. Ravunpyrstöistä voi tehdä monenlaista ruokaa keitoista salaatteihin ja hodareista rapukakkuihin. Ravun mausta voi siis nauttia, vaikka kokonaisten saksiniekkojen käsittely ei onnistuisi.
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.