Kouvolan Dekkaripäivillä uusi järjestäjä
Mielakassa ei lasketella tulevanakaan talvena
Mielipide: Kymenlaakson Sähkön hallitus on kuin menneiltä vuosikymmeniltä
Karhulan koulukeskus on edennyt harjannostajaisvaiheeseen
Lautakunta hyväksyi esityksen Kouvolan kirjastoverkosta
Valtatie 7/E18 Haminan ohikulkutie suljetaan Husulan ja Kolsilan tunnelien kohdalla
Sivustakatselijasta täyspäiväiseksi urheilijaksi
Kotkan kaupungin yrittäjäpalkinto Tyylikotkalle
Kouvolaan uusi kaksipäiväinen kesäfestivaali
Pyhtään Saaristomarkkinoilla 8 000 kävijää
70 vuotta tukea, tietoa ja yhdessä kulkemista
Vanhassa Kotkassa tavaran voi myydä monella tavalla
Kultaa ja kahvia Kouvolassa
Paikallista palvelua suurella sydämellä
Paikallinen kauppa pärjää – Veikon Kone luottaa palveluun
Satama 16,7 prosenttia viime vuotta jäljessä
Tammi-heinäkuussa sataman kautta kulki yhtensä noin 9 miljoonaa tonnia tavaraa, mikä on 16,7 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. Ylivoimaisesti merkittävin syy vähennykseen on viime vuonna päättynyt kaasuputkiliikenne ja alkuvuoden metsäteollisuuden lakot. Nyt myös maailmantalouden tila on alkanut heikentyä.
Vientiliikenne väheni 17,1 prosenttia. Suurin volyymimääräinen vähennys tuli kaasuputkiin liittyvissä kappaletavarakuljetuksissa.
Tuontikuljetukset laskivat 15,5 prosenttia. Eniten vähenivät raakapuun laivaukset.
Kauttakulkuliikenne on ollut vahvaa. Tammi-heinäkuussa kasvua oli 5,3 prosenttia.
Kotimaanliikenteessä näkyy kaasuputkien vaikutus, miinus 87 prosenttia.
Kontteja käsiteltiin 13,1 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten.
Koronapandemian vaikutukset metsäteollisuustuotteiden kysyntään ovat alkaneet näkyä Haminakotkan sataman liikenteessä kesän mittaan. Metsäteollisuuden liikenteessä vaikuttaa osittain kausivaihtelu ja huoltoseisakit, mutta erityisesti paperin osalta maailman markkinan kysyntä on heikentynyt. Tämä on alkanut vaikuttaa myös Haminakotkan sataman liikenteeseen.
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.