Ajan kulkua ja muistojen voimaa
Kotkalaisen esseekilpailun voitti Irja Sinivaara
Laivakello-palkinto kirjailija Kirsti Kuroselle
Vasemmistoliiton puheenjohtaja pitää puheita Kouvolassa lauantaina
Kansanedustaja Juho Eerola Googlen uutisesta: Kymenlaakson näkökulmasta historiallinen jättipotti
Vanhassa Kotkassa tavaran voi myydä monella tavalla
Sivustakatselijasta täyspäiväiseksi urheilijaksi
Taas lähdetään Villen ajolle
Valtatie 7/E18 Haminan ohikulkutie suljetaan Husulan ja Kolsilan tunnelien kohdalla
Kotkan kaupungin yrittäjäpalkinto Tyylikotkalle
Vanhassa Kotkassa tavaran voi myydä monella tavalla
Kultaa ja kahvia Kouvolassa
Paikallista palvelua suurella sydämellä
Paikallinen kauppa pärjää – Veikon Kone luottaa palveluun
Uudistunut Autokamu avaa ovensa Korialla
Täysin uutta lastenohjelmaa Hamina Tattoossa
Hamina Tattoon lauantain ohjelma täydentyy lastenohjelmalla. Täysin uusi Pikku-Tattoo: Itämeriseikkailu on lapsille suunnattu kokonaisuus, jossa perheen pienimmät pääsevät itse tekemään ja oppimaan pieniä, mutta tärkeitä tekoja Itämeren hyväksi. Itämeren lisäksi päivän muita teemoja ovat kierrätys ja tietysti musiikki.
Pikku-Tattoo järjestetään Kesäpuistossa lukuunottamatta päivän viimeistä ohjelmanumeroa, Discohait-konserttia, joka järjestetään Tattoo-klubilla Haminan torilla. Päivän muussa ohjelmassa nähdään Säilättärien kolmemetrinen roskapoliisi ja hänen lyhyempi kollegansa, jotka viihdyttävät tempuillaan ympäri Kesäpuiston tapahtuma-aluetta. Puistotalon lavalla kuullaan Kotkan ja Haminan Nuoriso-orkesteria, joka soittaa tuttuja sävelmiä Disney-leffoista, animaatioista ja lasten suosikkiohjelmista. Lisäksi lapsilla on mahdollisuus päästä tutustumaan soittajiin ja soittimiin, kun Hamina Tattooseen osallistuvien soittokuntien soittajia on tavattavissa Puistotalon lavalla kello 11 alkaen.
Lauantain uuden lastenohjelman lisäksi lapsille suunnattua ohjelmaa järjestetään perjantaina Pormestarintalon puutarhassa, jossa esiintyy Helsingin Poliisisoittokunnan Nallekopla. Sekä perjantain että lauantain ohjelmat ovat pääsymaksuttomia.
Kansainvälinen sotilasmusiikkifestivaali Hamina Tattoo järjestetään Hamina Bastionissa 27.7.–1.8. Festivaalin teemana tänä vuonna on Itämeri, ja tapahtumassa esiintyy seitsemän huippuluokan sotilassoittokuntaa Suomesta sekä ympäri maailmaa.
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.