Kotkan leijonaklubeille apurahaa USA:sta
Hyvinvointialuejohtaja Harri Hagman jää eläkkeelle
Bee on Kouvolan Taiteiden yön pääesiintyjä
Kouvolan Poikilo-museoille 40 000 euroa 3D-mallinnushankkeeseen
Kotkassa pääsee leikkimään Pikku Kakkosta
Palkintosadetta kotkalaisyrittäjille
Kotkan hyvinvointilautakunta jakoi kaupungin taidepalkinnon ja päätti kumppanuusavustuksista
Kouvolan pääkirjaston ja Elimäen kirjaston aukiolot supistuvat tunnilla
Kaupunkilehti PK & Ankkurin jakeluun tulee muutoksia
”Meillä on suunnitelmia laajennuksille”
Hyvä palvelu tekee iloisen mielen
Kiinteistöillä elinvoimaa Kotkaan
Arjan voitto nivelrikosta
Paikallista terveydenhuoltoa suurella sydämellä!
Monikanavaista mainontaa
Kotkassa pääsee leikkimään Pikku Kakkosta
Leikitään Pikku Kakkosta -kesäkiertue levittää Pikku Kakkosen tunnelmaa ensi kesänä viidelle uudelle paikkakunnalle, joista yksi on Kotka. Kotkassa kiertue pysähtyy sunnuntaina 28. kesäkuuta.
Yhdessä Mannerheimin Lastensuojeluliiton kanssa toteutettavat maksuttomat tapahtumapäivät tarjoavat lapsille ja lapsiperheille hetkiä täynnä leikkiä, musiikkia ja yhteistä riemua huipentuen konsertteihin, joissa Pikku Kakkosen tutut hahmot ja lapset kohtaavat laulun ja leikin merkeissä.
– Yhdessä tehden varmistamme, että jokainen kiertueen tapahtuma on turvallinen, lämmin, yhteisöllinen ja paikkakuntansa näköinen. Meille on tärkeää, että tapahtumat ovat ilmaisia ja kaikille avoimia, jotta lapsilla on oikeus kulttuuriin ilman, että se on perheen varallisuudesta kiinni. Iloitsemme myös siitä, että vuosien aikana olemme päässeet järjestämään tapahtumia eri puolella Suomea, myös pienemmillä paikkakunnilla, toteaa tiedotteessa MLL:n vaikuttamistyön asiantuntija Eevamaija Paljakka.
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.