Jukolan viesti aiheuttaa ajoittaista liikenteen ruuhkautumista
Kotkassa on odotettavissa vauhdikas jaä jännittävä Jukolan viesti
Jussi Kouvo palasi uudistuneena näyttämölle – Musiikista on tehty levy
Kouvolan 50-vuotiaassa Validia-talossa arki on yhteisöllistä ja aktiivista
Juhannus vilkastuttaa lihakauppaa
Kuninkaantienajo näkyy Kouvolassa lauantaina
Pyhtään kunta tarjoaa maksutonta merenrantamökkeilyä
Bolt laajentuu Kotkassa
Taiteilija Johanna Oras yhteistyöhön kotkalaisen laulajatulokkaan kanssa
Jo yli 40 000 pizzaa automaatista
Kultaa ja kahvia Kouvolassa
Paikallista palvelua suurella sydämellä
Paikallinen kauppa pärjää – Veikon Kone luottaa palveluun
Uudistunut Autokamu avaa ovensa Korialla
Hyvä palvelu tekee iloisen mielen
Mielipide: Tärkeintä on saada lisää työpaikkoja ja entiset turvattua
Tiedän kaikkien päättäjien työskentelevän näiden tärkeiden pakollisten asioiden eteen kaikin mahdollisin keinoin. Vanha lisee on teemme hartiavoimin töitä kaupunkimme eteen. Tämän pitää olla kaikkia meitä yhdistävä päämäärä.
Positiivisia signaaleja on ilmassa. Datakeskusten eteen on tehty pohjatyötä noin 15 vuotta. Varsin raakilevaiheessa on liian uskaliasta niitä julkisuuteen tulla avaamaan. On aivan selvä asiaan kuuluvat taustatyöt pitää ensin tehdä huolella.
Näihin taustoihin on välillä mopo karannut. Ei nimittäin pidä luulla liikaa, jos itsestä tuntuu oma tietämys olevan varsin laajalti niin sanottua huippuluokkaa. Näin harvoin on. Tarkat taustatyöt vievät isolta tiimiltä kuukausitolkulla aikaa. Yksittäinen henkilö, oli hän sitten tasoltaan kuinka huippu tahansa, siihen ei ole edes aikaa. Menee arvelupuolelle varsin helposti. Vanha sananlasku on luuleminen ei ole tiedon väärtti.
Näitä datakeskuksia on tulossa melkoinen rypäs. Myllykoskelle molemmin puolin jokea viisi yksikköä. Työpaikkaennusteissa tulee helposti esille yli optimistisuus. Yksikköjä tehdessä ikään kuin sarjassa, tavoitellaan heti synergiaetuja. Tarkoittaa kunnossapitoa, vartiointia ja puhtaanapitoa. Henkilöt kiertelevät yksiköstä toiseen. Erikoisosaajia hyödynnetään myös eri paikkakunnilla kuten myös eri maissa.
Tähän liittyen toivon kaupunkimme päättäjien huomioivan tekijöitä, jotka ratkaisevat missä nämä henkilöt päättävät asua ja maksaa veronsa. Näihin tehtäviin hakeutuvat lähinnä nuoret. Toinen ryhmä on ne, joiden lapset ovat jo omilla siivillään.
Perusteet jäädä ovat varsin yksinkertaiset. Tärkeää ovat lähipalvelut. Meidän on pakko kääntää kelkkaa toiseen suuntaan. Palveluiden keskittäminen johonkin yhteen suureen keskukseen on harkitsematonta. Ylikiihkeä purkaminen ja rakentaminen vie liian paljon energiaa väärään asiaan.
Meidän suunnitelmamme pitää olla avoimia. Niiden jänne pitää ylittyä 2050 luvulle asti. On täysin mahdollista toiveikkuuden muuttuvan meidän kannaltamme epäedulliseksi. Varsin vähän on asioita, jotka luullaan selvyydeksi. Ihmiset mittaavat kokonaisuuksia. Itse valitsin aikanaan Kuusankosken asuinpaikaksi. Nyt tämän panee harkintaan moni nähdessään mitä ympärillä tapahtuu. Suunta on ollut väärä. Kaikki on yleensä korjattavissa. Siihen tarvitaan vain tahtotila.
Timo Nyberg
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.