Mielipide: Leikkauslistan rinnalle kasvulista
Kouvolan Dekkaripäivillä uusi järjestäjä
Mielakassa ei lasketella tulevanakaan talvena
Mielipide: Kymenlaakson Sähkön hallitus on kuin menneiltä vuosikymmeniltä
Karhulan koulukeskus on edennyt harjannostajaisvaiheeseen
Valtatie 7/E18 Haminan ohikulkutie suljetaan Husulan ja Kolsilan tunnelien kohdalla
Sivustakatselijasta täyspäiväiseksi urheilijaksi
Kotkan kaupungin yrittäjäpalkinto Tyylikotkalle
Kouvolaan uusi kaksipäiväinen kesäfestivaali
Pyhtään Saaristomarkkinoilla 8 000 kävijää
70 vuotta tukea, tietoa ja yhdessä kulkemista
Vanhassa Kotkassa tavaran voi myydä monella tavalla
Kultaa ja kahvia Kouvolassa
Paikallista palvelua suurella sydämellä
Paikallinen kauppa pärjää – Veikon Kone luottaa palveluun
Jani Hagbergin hahmo on sekaseppä. – Tämä on mekaaninen pora, mies näyttää itse tekemiään työkaluja.
Veli-Pekka Kelloniemi
”Einar Norrmannsson on roolihahmoni nimi”
Keskiajan elävöittäminen on Jani Hagbergin harrastus.
Veli-Pekka Kelloniemi
Haminalainen Jani Hagberg on harrastanut keskiajan elävöittämistä noin viiden vuoden ajan.
– Elävöitän 700–800-lukujen välin rautakauden ajan Suomea. Einar Norrmannsson on roolihahmoni nimi. Hän on käsityöläinen, sekaseppä, kertoo siviilissä itse kultaseppänä työskennellyt Hagberg.
Hagberg on omannut pitkään kiinnostusta keskiaikaharrastusta kohtaan.
– Sitten 2018 Hamina Tattoossa tapasin paikallista keskiaikaharrastuksesta kiinnostunutta porukkaa, ja samana vuonna käynnistimme oman porukan HaKen eli Haminan keskiaikaiset.
Haminan keskiaikaiset eivät kuulu kansainvälisten keskiaikaseurojen paronikuntiin.
– Koska emme ole rekisteröity yhdistys, vaan aktiivinen harrastajaporukka, johon kuuluu noin 15 paikallista henkilöä.
Veli-Pekka Kelloniemi
Haminan keskiaikaisten iskulause on ”Matalalla kynnyksellä” eli toimitaan ilman kirjoitettuja sääntöjä.
– Meillä on kuitenkin ohjeistusta käytännön asioihin, kuten esimerkiksi jos lähdemme tapahtumaan, mitä tavaraa otetaan mukaan.
HaKen porukka tapaa kumppanuustalo Hilmalla kaksi kertaa kuukaudessa talvisaikaan.
– Siellä hörpitään kahvia ja höpistään esimerkiksi vaatteiden tekemisestä.
Hagberg on tehnyt itse omat asusteensa.
– Kangas on hyvä olla pellavaa tai villaa, jotka olivat sen ajan käytettyjä kangasmateriaaleja. Joillakin on itsetehdyt kengät, mutta nahkakengätkin kelpaavat. Minä olen tehnyt narupohjaiset tossut.
Tapahtumissa pyritään autenttisuuteen myös ruokailussa.
– Esimerkiksi perunaa ja porkkanaa ei ollut rautakaudella Suomessa tarjolla, vaan ihmiset söivät mm. lanttua, kaalia, riistalihaa ja marjoja.
Tapahtumissa pyritään tekemään ruokaa nuotiolla.
– HaKe on mukana mm. Kouvolan Wiipurintien Markkinoilla.
Veli-Pekka Kelloniemi
Hagbergille keskiajan elävöittäminen on harrastus, mutta se näkyy osin myös hänen arjessaan.
– Saatan esimerkiksi käyttää naruvyötä housuissa.
Perheessä muut henkilöt eivät ole mukana harrastuksessa.
– Olen kyllä koettanut innostaa heitä mukaan.
Hagberg on tutustunut rautakauden historiaan artikkelien ja luentojen muodossa. Historiasta on olemassa paljon vääriä käsityksiä.
– Esimerkiksi monilla keskiajan harrastajilla on miekka, mutta se ei ole ollut yleinen ase tuolloin, koska sitä ei ollut helppo valmistaa. Kirves ja keihäs olivat yleisimmät aseet. Minun roolihahmollani on keihäs ja kilpi.
Keskiaikaharrastuksessa on usein mukana jousiammuntaa.
– Meillä ei ole sellaista vielä järjestetty, mutta olen siviilissä harrastanut jousiammuntaa SM-tasolla. Olen parhaillaan valmistamassa katajasta omaa jousipyssyä. Katajan kuivatus kestää tosin pari vuotta.
HaKen toimintaan pääsee mukaan kaikki ikään ja sukupuoleen katsomatta ottamalla yhteyttä esimerkiksi sosiaalisen median kautta.
– Alussa ei tarvitse olla mitään valmiina. Vaatteiden tekemiseen saa apua porukasta.
HaKe on mukana Kouvolan Wiipurintien markkinoilla 3. elokuuta.
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.