Suomen merimuseo Kotkassa esittelee meren inspiroimaa huippumuotia ja klassikoita vuosikymmenien varrelta
Mielipide: Onnellisen kansan totuuden hetket
Mielipide: Ihmiset ovat kauhuissaan leikkureista ja ALV:n korotuksesta
Perinteet kunniassa Kansallisena veteraanipäivänä
Kymenlaakson kauppakamari: Väylämaksun palauttaminen on kilpailukykyä heikentävä päätös
Akkutehtaasta jätettiin adressi ministereille – CNGR:n mukaan Haminan akkutehdasta ei voida rinnastaa muihin tehtaisiin ratkaisuiltaan
Henkilö: Ahkera mielipidekirjoittaja Jukka Poikolainen herättää vahvoja reaktioita, puolesta ja vastaan – ”Yritän olla humanisti”
Rallicrossia triplasti Tykkimäellä
Mauno kutsuu kävelylle hyvä asian puolesta
Tykkimäen huvipuiston kesän uutuuslaite kohoaa 38 metriin
Digiasemalta uutta osaamista yrityksille
Palveleva kangaskauppa
Luksulla valmistaudutaan Tammikuun talkoisiin
Kotihoitoa Kouvolassa - Myö välitetään sinusta!
Miun & ihanan kaupan tarina
Inkerinmaalla syntynyt ja sodan aikana myös Haminan seudulla asunut Anna Tepponen kertoi omansa ja sukunsa tarinan haminalaiselle Aulis Soukalle. -Harvalla ihmisellä on niin värikäs elämä, kuin mitä Annalla oli.
Kuvat: Teija Piipari
"Harvalla on niin värikäs elämä mitä Annalla oli"
Tuntematon maa on haminalaisen Aulis Soukan kertomus hyvästä ja pahasta.
Teija Piipari
Eteenpäin-lehti keväällä 1987. Otsikko: Etsitään. Teksti: Katri Kabi ja lapset: Sulo, Pertti, Pauli ja Eeva Kabi, ottakaapa yhteys inkeriläiseen Anni Tepposeen, joka kovasti ikävöi sisartaan ja sisaren lapsia. Muistaa teidän asuneen v. 1944 Haminan Vilniemessä tai Ristniemessä.
Jukka Matinveden laatima pikkuteksti jatkuu siten, että yhteyttä toivotaan otettavan venäläiseen osoitteeseen.
Voisiko joku ystävällisesti toimittaa tämän viestin eteenpäin, jos tietää ettei etsityistä kukaan enää asu Haminassa.
Yksi lehtitekstin lukijoista oli haminalainen Aulis Soukka. Hän tunnisti kirjoituksessa mainitun Sulon, Anni Tepposen vuonna 1927 syntyneen siskonpojan. Tämä oli kerran heidän yhteisellä Leningradiin suuntautuneella matkallaan jutellut, että hänellä on nähtävästi täällä Neuvostoliitossa täti, joka on asunut Suomessa sota-aikana, mutta palautettu myöhemmin kotimaahansa takaisin.
– Sulo epäröi, että onkohan täti enää hengissä vai onko kenties tapettu, muistelee Soukka.
Ei ollut tapettu, paljasti lehdessä ollut kirjoitus, joten marraskuussa 1987 kaverukset Sulo ja Aulis lähtivät matkaan Anni-tätiä etsimään. Suunnaksi otettiin Inkerinmaa.
Anna ei tykännyt liian venäläisestä etunimestään, ja halusi siksi, että häntä kutsutaan Anniksi, Aulis Soukka kertoo. Kuva on Aulis Soukan albumista.
Aulis Soukka, 81, avaa valokuva-albumin ja näyttää sieltä kuvaa, jossa kameraa kohti katsoo tomeran näköinen täti. Hän on Anni-täti, oikealta nimeltään Anna, jolla nimellä Soukka häntä kutsuu ja hänestä nyt kirjoittaa. Tuntematon maa on kirja, joka ilmestyy näinä päivinä ja jonka työstämisen Soukka aloitti pari vuotta sitten. Kirja pohjautuu Anna Tepposen kertomaan elämästä Inkerinmaalla 1600-luvun lopulta 1950-luvun loppuun, ja mukana on tietysti Annan värikäs ja vaiherikas elämä iloineen ja suruineen.
Anna menehtyi kesällä 2020 Inkerin kirkon hoitokodissa Pietarissa. Pian sen jälkeen Aulis Soukka alkoi kirjoittaa kirjaa.
– Annalta oli usea venäläinen ja yksi suomalainen kirjailija käynyt kysymässä, voisiko hän kertoa heille elämästään. Sanomalehdistäkin oltiin oltu yhteydessä. Minä olen ainoa, joka tämän luvan sai.
Tuntematon maa on Soukan neljäs omakustannekirja ja toinen itärajan taakse sijoittuva. Seuraava, järjestyksessään viides, on jo tekeillä ja nimeltään Saatana saapui Kremliin.
– On tämä kallis harrastus, julkaista omalla kustannuksella kirjoja. Omia ei saa ikinä pois, mutta se ei haittaa, kirjoitan ja kustannan silti. Yksi tuttu mies minulle kyllä kerran sanoi, että ne vielä ampuaa sinut siellä Venäjällä. Totesin, ettei haittaa, olenhan jo niin vanha, Soukka sanoo ja hymyilee ilkikurisena.
Sulon ja Auliksen etsintäreissu eteni marraskuun hämärässä ja räntäsateessa Vistinoon Möttösen kylään, jonne kaksikko saapui tutun leningradilaisen taksikuskin Leonidin ja hänen vepsäläisen suomea taitavan vaimon kyydissä. Löytyi oikea osoite ja siellä tummankeltainen talo yli sata metriä korkean mäen päällä. Ikkunoissa kynttilät paloivat, muuten talo oli pimeänä. Sisälle astuessa selvisi, että meneillään olivat Annan Aleksanteri-veljen hautajaiset.
– Sulo esittäytyi ensimmäisenä, ja hänet Anna tunnistikin, mutta ihmetteli meitä muita, että keitä oikein olemme. Tällä tavoin minä tutustuin tähän Annaan, Aulis Soukka sanoo.
Ajan saatossa Anna alkoi kertoa uudelle suomalaistuttavalleen omasta ja sukunsa tapahtumista alkaen 1600-luvun lopusta, kun Ruotsi pakkosiirsi suvun Laatokan rannalta Gorgin linnoitusta tekemään.
Anna Tepponen syntyi vuonna 1928. Kun hän oli neljän, hänen bolševikkeja karkuun Leningradiin lähtenyt isänsä tapettiin.
– Tapettiin kai sen takia, että toinen pääsee hänen tilalleen vossikkakuskiksi, puistelee Soukka päätään.
Anna äitinsä kanssa karkotettiin etelä-Venäjälle. Siellä he Soukan saaman muistitiedon mukaan elivät suurimman aikaa kerjäämällä.
– Ennen kuin sota Suomea vastaan alkoi, pääsivät he palaamaan kotiin Möttösen kylään. Saksalaiset sotilaat tulivat ja asuttivat talon, ja Anna joutui äitinsä kanssa asumaan saunassa ja olemaan piikana ruokapalkalla.
Aulis Soukalle on kertynyt lukuisia muistoja Annasta ja hänen perheenjäsenistään.
Saksalaiset siirsivät 14-vuotiaan Anna Tepposen sotaa käyvään Suomeen, koska maassa tarvittiin työvoimaa. Äiti halusi jäädä kotikylään. Anna oli ensin vuoden verran Orimattilassa karjapiikana, kunnes hänet siirrettiin Vehkalahden Vilniemeen. Siellä hän tapasi ensimmäisen kerran Ristniemessä asuvan sisarensa Katrin ja tämän perheen.
– Ainahan kotoa lähtö hirvittää, mutta luulen että Annalle se ei ollut vaikeaa. Olihan sota, eikä Neuvostoliitossa nyt ainakaan ollut helppoa. En tiedä miten, mutta Anna tiesi isosiskonsa asuvan Suomessa ja osaavan puhua suomea.
Annalla ja Katrilla oli eri äidit, joten ei ehkä ihme, että Katri oli ihmetellyt Annaa, väittänyt ettei hänellä ole siskoa. Anna selvitti, että kun Katrin äiti oli kuollut, oli isä ottanut uuden vaimon, Marin. Koska nimi oli Katrille tuttu, hän lopulta uskoi yllättävän uutisen.
– Katri kysyi myös veljestään Aleksanterista, että miten tämä jaksaa. Anna kertoi veljen päässeen upseerikouluun ja olevan luutnantti. Tähän Katri, että miehensä Victor vihaa venäläisiä sotilaita, itse asiassa kaikkia venäläisiä. Aikanaan keisarin puolesta bolševikkeja vastaan taistelleelle ja haavoittuneelle Victorille ei siis voitu Aleksanterista kertoa, Soukka sanoo.
Hän jatkaa, että Haminassa Victoria sanottiin Vikuksi ja hänet tunnettiin puujalastaan.
Kun Suomen ja Neuvostoliiton välinen sota oli päättynyt, Anna Tepponen palautettiin Neuvostoliittoon. Siellä hänet tuomittiin seitsemäksi vuodeksi työleirille.
– Se oli hirveä paikka. Ihmisiä kuoli joka päivä johonkin. Nälkään, kylmyyteen tai luotiin, Soukka muistaa Annan kertoneen.
Kun sota Saksaa vastaan Neuvostoliitossa päättyi, lähti Aleksanteri Anna-siskoaan etsimään.
– Hän löysi Annan, mutta sai kuulla, ettei tätä voi viedä, koska tuomiota on vielä kuusi vuotta jäljellä. Silloin oli Aleksanteri lyönyt nyrkkiä pöytään, että sisko lähtee, hän ottaa tämän mukaansa. Ja niin siinä kävi.
Anna ja Nikolai Gatjaka, eli Anni ja Mikko, kotonaan Möttösen kylässä Suomenlahden rannalla. Kuva on Aulis Soukan albumista.
Myös Annan puoliso, Ukrainasta lähtöisin oleva Nikolai, "Mikko", tuli Soukan pariskunnalle hyvin tutuksi.
– Kun olimme valaneet karkiaa, eli juoneet vodkaa, kertoi Mikko useasti, että kun hän oli mennyt sodan jälkeen kotikyläänsä Ukrainaan, niin siellä oli vastassa natsien hävittämä kylä, jonka asukkaat oli tapettu ja haudattu niin matalalle, että siellä oli kaikenlaisia ötököitä ruumiiden kimpussa. Mikko sanoi aina, että isot pedot tappoivat ja pienet pedot söivät. Anna taas sanoi, ettei tykkää venäläisistä yhtään, että ne valehtelevat aina eikä niitä pidä koskaan uskoa.
Aulis Soukka plaraa paksuja valokuvakansioita työhuoneessaan Haminan Tompurimäessä. Hän näyttää kuvia ja osoittaa sormella ihmisiä. Tuossa on Anna ja tuossa Mikko, tuossa tyttäret. Ja tuossa on se kotitalo, josta he Sulon kanssa Annan vuonna 1987 löysivät.
– Vanhaa kotitaloa ei enää ole, se paloi vuonna 2006. Suuren riidan jälkeen vakuutusyhtiö maksoi korvaukset ja tilalle rakennettiin uusi talo. Siitä tuli hyvä, mutta paljon pienempi kuin vanha.
Aulis Soukka ehti tavata Annan 30 vuoden aikana kymmeniä kertoja ja jutella läpi monet asiat. Annalle oli tärkeää saada Suomesta mieluisia vieraita ja haastaa suomen kielellä.
– Annan kotikylästä olivat suomea puhuvat jo vähentyneet. Alkuvuosina kun kävimme siellä, niin ihmiset vielä tervehtivät ja juttelivat suomeksi. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen ihmiset muuttivat kylistä pois, kun sovhoosit ja kolhoosit loppuivat ja rannikolla ollut kalatehdas, joka työllisti suuren joukon ihmisiä, sulki ovensa. Taloja autioitui ja venäläiset rakensivat itselleen datsoja, eivätkö olleet tekemisissä entisten asukkaiden kanssa.
Anna kutsui häntä pikkuveikakseen, Soukka kertoo.
– Kai siksi, että huolehdin hänestä niin paljon. Tuttavuutemme aikana kävimme vaimoni kanssa kutsuvieraina neljissä häissä ja kaksilla syntymäpäivällä. Annan tyttärentytär on kummityttöni.
Aulis Soukka on tavattavissa Tuntematon maa -kirjansa merkeissä Karhulassa kahvila Kat's Cafessa keskiviikkona 28. syyskuuta kello 10–13.
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.