Tei­ja Pii­pa­ri

Pa­kun kyl­jes­sä ole­vis­sa teip­pauk­sis­sa lu­kee Put­ki­sil­mä Oy ja piir­ros­ku­vas­sa ko­mei­lee haa­la­rei­hin son­nus­tau­tu­nut työ­mies ”put­ki sil­mäs­sään”. Ra­mon Silm ve­täi­see au­ton oven au­ki, as­tuu si­sään ja tar­kas­taa, et­tä tar­vit­ta­vat työ­ka­lut ja -lait­teet ovat kyy­dis­sä.

Jos eh­tii, kou­vo­la­lai­nen Silm käy tä­nään vie­lä kat­so­mas­sa kyl­py­huo­neen Ko­ri­al­la. Myös Um­mel­jo­el­la oli­si yk­si koh­de. Kaik­ki­aan nel­jään paik­kaan on nyt me­neil­lään ky­se­ly mah­dol­li­ses­ta kyl­py­huo­ne­re­mon­tis­ta.

– Eni­ten mi­nua ovat työl­lis­tä­neet kylp­pä­ri- ja sau­na­re­mon­tit, sekä vuo­ta­vat ha­nat, jois­sa tar­vit­see no­pe­aa apua, myös uu­dis­ra­ken­ta­mis­ta te­ke­vä yrit­tä­jä ker­too.

Ra­mon Silm, 44, on ol­lut täys­päi­väi­nen lvi-alan yk­si­ny­rit­tä­jä nyt ne­li­sen vuot­ta. Sitä en­nen hän oli put­ki­a­lan palk­ka­töis­sä eri fir­mois­sa pää­kau­pun­ki­seu­dul­la.

– Pa­loin lop­puun ja jäin ko­tiin. Yrit­tä­jäk­si en kos­kaan ku­vi­tel­lut ryh­ty­vä­ni, kos­ka palk­ka­työs­sä on hy­vät puo­len­sa: tili tu­lee kak­si ker­taa kuus­sa ja tie­dät, pal­jon­ko saat. Yrit­tä­jä mi­nus­ta kui­ten­kin tuli, mies sa­noo ja hy­myi­lee.

Silm on syn­ty­nyt Neu­vos­to­lii­ton ajan Vi­ros­sa. Suo­meen hän tuli noin 12 vuot­ta sit­ten. Kou­vo­las­sa hän on asu­nut kym­me­nen vuot­ta.

Ramon Silm pohtii yrityksensä asioita myös yhdessä tyttöystävänsä Anna Romppasen kanssa.

Haas­tat­te­lua teh­dään Ra­mon Sil­min ko­to­na Kou­vo­las­sa. Koi­ra-ai­tauk­ses­sa hau­kah­te­le­vat Rol­lo ja Floki, te­ras­sil­la El­vis. Kes­kus­te­luun osal­lis­tuu Sil­min tyt­töys­tä­vä An­na Romp­pa­nen. Kak­sik­ko ta­pa­si en­sim­mäi­sen ker­ran, kun Silm kävi te­ke­mäs­sä Romp­pa­sel­le kyl­py­huo­ne­re­mont­tia. Kun Romp­pa­nen lait­toi asun­ton­sa myyn­tiin, ot­ti hän yh­teyt­tä uu­del­leen ja pyy­si Ra­mo­nia vaih­ta­maan al­las­kaa­pin ai­em­paa ehom­paan.

Pian sen jäl­keen heis­tä tuli pari.

Ison osan töis­tään Ra­mon Silm on saa­nut pus­ka­ra­di­on kaut­ta Kou­vo­laan mut­ta myös muun mu­as­sa Ha­mi­naan ja Lah­teen.

– Tyk­kään teh­dä kä­sil­lä, ja jos eteen tu­lee haas­tei­ta, tyk­kään kek­siä nii­hin rat­kai­su­ja, hän pe­rus­te­lee ura­va­lin­taan­sa.

– Ra­mon on val­ta­van kek­se­li­äs. Jos ei rau­ta­kau­pan hyl­lyl­tä ole saa­ta­va­na val­mis­ta rat­kai­sua, niin hän kyl­lä ide­oi sel­lai­sen akuut­tiin on­gel­maan it­se, ihai­lee An­na Romp­pa­nen.

Se vain har­mit­taa, et­tei töi­tä ole ta­sai­ses­ti. Silm ver­taa ti­lan­net­ta huol­to­a­se­man ket­sup­pi­pul­loon: ra­vis­tat sitä ja kaik­ki ker­tyy pul­lon­kau­laan.

– Kesä oli vil­kas. Par­haim­mil­laan mi­nun piti ol­la työ­maal­la jo aa­mu­vii­del­tä, et­tä eh­din hoi­taa kaik­ki hom­mat, hän ker­too. – Mut­ta vii­me tal­vi ja ke­vät oli to­del­la haas­ta­va, to­del­la hil­jai­nen.

Ramon Silm tykkää tehdä asioita käsin, mutta tietokoneella olo, kuten laskujen maksu, se tökkii, hän kertoo.

Hil­jai­se­na ai­ka­na Silm ja Romp­pa­nen poh­ti­vat mitä teh­dä, mis­tä pie­ny­rit­tä­jä voi saa­da apua ja neu­voa. Romp­pa­nen oli kuul­lut Kou­vo­lan ke­hi­ty­syh­tiö Kin­nos­ta, ja kak­sik­ko pää­si sin­ne jut­te­le­maan.

– Pal­ve­lu oli tosi ys­tä­väl­lis­tä, ja Ra­mon sai muun mu­as­sa vink­kiä yri­tys­kum­mi­toi­min­nas­ta.

Sil­mil­lä on yri­tys­kum­mi, jota hän har­mik­seen on eh­ti­nyt ta­paa­maan har­vak­sel­taan.

Ra­mon Silm ker­too asu­van­sa Suo­mes­sa asen­teel­la maas­sa maan ta­val­la. Hän pu­huu hy­vää suo­mea, jota kump­pa­ni hä­nel­le myös koko ajan opet­taa li­sää. Sa­moin on toi­sin­päin: Ra­mon opet­taa An­nal­le vi­ron kiel­tä. Silm mak­saa ve­ron­sa ja pyr­kii koh­te­le­maan kaik­kia hy­vin.

On­ko si­nua koh­del­tu tääl­lä ai­na hy­vin?

– Kuu­kau­si sit­ten jut­te­lin pu­he­li­mes­sa mah­dol­li­ses­ta työs­tä yh­den her­ras­mie­hen kans­sa. Pit­kän pu­he­lun päät­teek­si hän ky­syi, ovat­ko fir­ma­ni kaik­ki työn­te­ki­jät suo­ma­lai­sia. Ker­roin ole­va­ni ai­noa ja Vi­ros­ta läh­töi­sin. Se jäi sit­ten sii­hen, en saa­nut työ­keik­kaa. Ei­hän sii­tä iloi­nen olo tule, jos kan­sa­lai­suus vai­kut­taa työn­saan­tiin, mut­ta ei tämä on­nek­si yleis­tä ole.