Kotkan kauppatorin esteettömyyttä parannetaan
Kansanedustaja Sheikki Laakso kutsui auto- ja kierrätysalan toimijat yhteisen pöydän ääreen – Huolena ovat käytettyjen akkujen jätemääritelmä sekä Lupa- ja valvontaviraston puutteellinen ohjaus
Antti Railio tuo vuodenajat Kouvolaan
Kotkan keskustan virastotalo on myyty kehityshankkeeksi
Nälkäpäivä-kerääjiä tarvitaan kaduille ja verkkoon
Valtatie 7/E18 Haminan ohikulkutie suljetaan Husulan ja Kolsilan tunnelien kohdalla
Sivustakatselijasta täyspäiväiseksi urheilijaksi
Kotkan kaupungin yrittäjäpalkinto Tyylikotkalle
Kouvolaan uusi kaksipäiväinen kesäfestivaali
Pyhtään Saaristomarkkinoilla 8 000 kävijää
70 vuotta tukea, tietoa ja yhdessä kulkemista
Vanhassa Kotkassa tavaran voi myydä monella tavalla
Kultaa ja kahvia Kouvolassa
Paikallista palvelua suurella sydämellä
Paikallinen kauppa pärjää – Veikon Kone luottaa palveluun
Pertsa ja Kilu -elokuvan traileri antaa esimakua vauhdikkaasta menosta.
Kuvankaappaus YouTube
Kymi Sinfonietta soittaa musiikin Pertsa ja Kilu -elokuvaan – Äänitys sulkee Kotkankadun
Veli-Pekka Kelloniemi
Pertsa ja Kilu -elokuvan musiikkia äänitetään ensi viikolla Kotkassa. Kotkan konserttitalon saliin rakentuu äänitysstudio, jossa Kymi Sinfonietta -orkesterin muusikot pääsevät soittamaan nauhalle pääosan Pertsa ja Kilu -elokuvassa kuultavasta musiikista. Sali vuorataan kankaalla ja sinne tuodaan villapaaleja akustiikan parantamiseksi.
– On hienoa, että voimme aloittaa tällaisen yhteistyön. Meille on iso juttu, että tulemme kuuluville ympäri Suomen, iloitsee orkesterin toimitusjohtaja Riikka Luostarinen.
Alun perin Kymi Sinfoniettan rooli elokuvan musiikissa piti olla vähäisempi, mutta koronan aiheuttamat aikataulunmuutokset mahdollistivat syvemmän yhteistyön. Näin kotkalaispojista kertova elokuva saa taustalle paikallisen orkesterin.
Elokuvan toisen tuottajan Johanna Kuntun mukaan nykyisin elokuviin tehdään musiikkia paljon digitaalisesti, siksi myös tuotantoyhtiölle on merkittävää, että voidaan käyttää oikeaa orkesterimusiikkia.
– Luonnollisesti meille elokuvan tekijöille tämä oli upea yhteistyön avaus yhdessä Kymi Sinfoniettan kanssa, toteaa ohjaaja ja käsikirjoittaja Taavi Vartia.
Musiikit elokuvaan on säveltänyt kansainvälisesti arvostettu elokuvasäveltäjä Panu Aaltio, joka on tehnyt sävellyksiä muun muassa lukuisiin elokuviin ja dokumentteihin niin kotimaassa kuin ulkomailla, muun muassa juuri viime viikolla alkaneeseen tv-sarjaan Rauhantekijä. Pertsa ja Kilu -elokuvan musiikkeja Aaltio on säveltänyt pitkin kesää luoden musiikillista teemamaailmaa elokuvan ympärille.
– Siinä on onnistuttu vangitsemaan kaikki tunteiden kirjo musiikkiin. Parhaimmillaan se on todella voimakasta sankarimusiikkia, ja sitten on sellaista, että menee roska silmään, vakuuttaa orkesterin markkinointi- ja tuotantosihteeri Heidi Mustikkaniemi.
Äänitykset aiheuttavat poikkeusjärjestelyjä Kotkankadulla keskiviikosta perjantaihin 16.–18.9.
Äänitysten onnistumiseksi on tehty valmisteluja, jotka vaikuttavat myös liikennejärjestelyihin Kotkankadulla. Kotkankatu Kotkan konserttitalon kohdalta on puomein suljettuna liikenteeltä seuraavasti: 16. ja 17.9. kello 10–21 ja 18.9. kello 10–19.30.
Elokuvan jälkityöt ovat täydessä käynnissä ja äänityöt, musiikki mukaan lukien, ovat yksi jälkituotannon viimeisimpiä työvaiheita. Tällä hetkellä elokuva etenee suunnitellusti kohti marraskuun 13. päivän ensi-iltaa.
Musiikin äänityssessiosta on tulossa lisäksi "making of" -video. Tavoitteena on, että se tulisi esille somessa.
Jatkossa voidaan mahdollisesti järjestää myös Pertsa ja kilu -konsertteja.
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.